perjantai 25. maaliskuuta 2016

Pitkäperjantai ja sen sanoma..



Myönnän, en ole kovin uskonnollinen ihminen tai kristitty siinä mielessä, että uskoisin vahvasti kaiken mitä koulussa opetetaan ja Raamatussa sanotaan. Pidän enemmänkin Uutta Testamenttia aikansa huippuosaajien värittämänä tarinana, joka on osattu myydä ja markkinoida kaikkien aikojen myydyimpänä teoksena ympäri maailman. Tarinana, joka on myös osattu tuotteistaa ja levittää globaalisti sensaatioimaisen hyvin jo kauan sitten. Aikana kauan ennen paperin (okei papyrus oli jo käytössä) ja kirjapainotaidon keksimistä, puhumattakaan sähköstä, tietokoneista, internetistä tai sosiaalisesta mediasta. Aikamme Jeesukset eivät saisi noin valtaisaa huomiota, koska yesterday´s news on historiaa jo alta viikossa tai parissa. Sankareita ja antisankareita tulee ja menee. Ketä jaksaa kiinnostaa? Etenkään kenenkään kuoleman jälkeen. Paitsi ehkä Elviksen seuraajat.


Jeesukselle oli tilausta ja se miksi Hän jäi elämään, johtuu puhtaasti ajoituksesta. Ei ollut niin paljon ärsykkeitä ja uutisointeja. Ihmiset tarvitsivat ja tarvitsevat yhä, jonkun johon uskoa ja turvata. Markkinamiehet tiesivät tämän ja hyödynsivät potentiaalin.


Ja kuten kaikissa menestystarinoissa, tarvitaan hyvät tukijoukot eli oikein valitut bisnes-kumppanit, jotka jatkoivat hänen elämäntyötään hänen kuoltuaan ja jatkavat yhä. On se huikeaa.


Ja kuinka paljon rahaa tuolla on tehty. Tai pahaa. Kirkot ovat valtavan rikkaita. Käykää vaikka Vatikaanissa, niin ymmärrätte miksi Dan Brown kirjoitti Da Vinci -koodin. Se tuntuu yhtä todelta kuin koko Jeesuksen saagakin.


Entä se pahuus sitten. Tietääkö kukaan kuinka paljon kristinuskon nimissäkin on ihmisiä tapettu? kautta aikain? Jos minun pitäisi veikata, sanoisin, että nimenomaan kristinusko on ollut väkivaltaisin uskonto. Vaikka Jumala ei Raamatussa ohjeistakaan tappamaan kuten Allah koraanissa, niin jostain syystä verta on vuodatettu ja paljon. Okei, kommunismi laittaa varmasti kampoihin tässäkin asiassa. Joku luku lienee n. 100 miljoonaa kommunismin nimiin tapettua ihmistä ja varmasti uusimpien joukkotuhoaseiden ja terroristi-iskujen myötä myös islamistit ja siihen liittyvät hullujen joukot alkavat jossain vaiheessa lähennellä samoja lukemia...


Miksi silti meidän kristinuskoa pidetään niin lempeänä ja rauhaa rakastavana uskontona? Ei mene minun jakeluun. Olen ennenkin kirjoittanut, että maailma olisi huomattavasti parempi paikka ilman näitä uskontoja ja niihin liittyvää hihhulismia. Kaikki mikä menee yli ja kiihkoiluksi, kääntyy itseään vastaan. Olen edelleen sitä mieltä.


Siitä huolimatta vaikka puhunkin kuin ateisti, kuulun yhä kirkkoon ja tällä nimenomaisella päivällä on jostain syystä aina ollut minulle iso merkitys. Koska tässä päivässä ja pääsiäisessä kulminoituu minun uskoni. Koska juuri tänä kyseisenä päivänä Jeesus ristillä roikkuessaan ja kuollessaan hyvitti meidän syntimme ja saimme ne anteeksi. Ja nousi kolmantena päivänä kuolleista. Antoi meille kaikille iän kaikkisen elämän. Se on niin puhdas ja kaunis ajatus, että siihen haluaa uskoa. Vaikkei se olisikaan totta. Tai onko sittenkin?


Elämän suurimpia mysteerejä lienee juuri tuo kysymys. Mitä meille tapahtuu kuolemamme jälkeen? Ja jos mihinkään muuhun en aina kykenisikään uskomaan, niin sielujemme kuolemattomuuteen tahtoisin uskoa.


Joten tänään unohdan kaiken kärsimyksen ja kristinuskoon liittyvät negatiiviset ajatukseni ja uskon tuohon ajatukseen...ja tähän päivään. Siksihän me tätä vapaapäivää vietämme.


Hyvää, rauhallista ja rakkauden täyteistä Pitkäperjantaita kaikille.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti