Minkä elämänviisauden olisit halunnut nuorena kuulla? Oppeja matkan varrelta...

Jos Sinulta kysyttäisiin nyt tässä iässä, mikä on paras elämänoppi, jonka olet oppinut, mitä vastaisit? Ja jos pitäisi valita vain yksi? Aika vaikeaa se on, mutta onhan niitä jokaiselle meistä kertynyt, vai mitä?

Sanoisin nuorelle itselleni ja miksen kysyttäessäkin ainakin näin: " Luota intuitioosi enemmän. Jos jokin asia tai ihminen ei tunnu oikealta, älä yritä selitellä sitä järjellä paremmaksi. Ja jos jokin asia tai ihminen vetää puoleesi, mene ja katso se kortti." Sillä mitä enemmän vuosirenkaita ja kokemusta on tullut, sitä useammin oma "perstuntuma" on ollut oikeassa. Siihen ei vaan aina nuorempana uskaltanut luottaa.

Ehkä toinen asia, joka minun tekisi mieleni sanoa, on se, että vaikka asiat tai tilanteet nyt juuri tuntuisivat ylitsepääsemättömiltä tai vaikeilta, ahdistaviltakin, aika usein aika auttaa meitä ratkaisemaan ne eteemme tulevat ongelmat. On vain maltettava antaa sekä omalle kypsymiselle, että tunteen ja päätöksen vahvistumiselle tilaa ja aikaa. Hätiköiden usein hyppää ensimmäiseen oljenkorteen kiinni ja jotkin asiat ja ajatukset & tunteet, vaativat enemmän kypsyttelyä. Nuoremmalle minälle kärsivällisyys ei vain ollut vaihtoehto. Ehkä sitä olisi monista sotkuista selvinnyt paremmin, jos olisi malttanut hieman enemmän.

Ja kun kerran vauhtiin pääsin, niin enhän minä tähän malta lopettaa. Ystäviä tarvitsee aina. Pidä huoli niistä aidoista, koska "You cannot make real friendships with fake people". Opettele erottamaan kuka on oikeasti ystäväsi. Se, jonka puoleen voit kääntyä missä tilanteessa vain. Jonka seurassa olla aito oma itsesi, eikä sinun tarvitse esittää mitään tai pitää yllä oman elämäsi kulissia. Joku jonka kanssa suhde on tasa-arvoinen & tasapainossa. Vastavuoroisesti - molempia kannatellen ja raviten. Sellainen on näet harvassa. Vaali sitä. 

Neljäntenä haluaisin sanoa, että älä keskity siihen mitä muut sinusta tai matkastasi ajattelevat. Et ole riippuvainen muiden mielipiteistä tai ymmärryksestä. Riittää, että sinä itse tiedät mihin olet menossa ja miksi ja sinun lähijoukkosi ovat rinnallasi. Mitä enemmän ikää on tullut, sitä selkeämmin näkee sen, että sitä on tehnyt elämässään valintoja ja suuntaviivoja hakeakseen hyväksyntää, jostain mistä oikeasti ei sitä tarvitse. Ei tarvitse olla kaikkien pitämä tai hyväksymä, riittää, että itse kykenet katsomaan itseäsi peilistä ja sanomaan, että onpa siellä hyvä tyyppi. Jokaisella meistä on oma polkumme ja etenemme sillä omaan tahtiin. Sinä riität.

Viidentenä oppina jakaisin sen, että uskalla. Uskalla heittäytyä, uskalla rakastaa, uskalla kokeilla, uskalla olla oma itsesi. Uskalla luottaa siihen, että se oma tiesi löytyy ja vaikka välillä astuisit harhaan, usko siihen, että jokainen polun kuoppa ja mutka tai väärinkin valittu tienhaara vie sinua eteenpäin ja muovaa sinua Sinuksi - juuri sellaiseksi joksi sinun pitääkin tulla. Uskalla myöntää virheesi, uskalla pyytää anteeksi. Uskalla olla hyvä toisille vaikka aina he eivät sitä ansaitsisikaan. Väitän, että hyvyys ei mene koskaan hukkaan. Jos ei muuta, niin sinulle itsellesi tulee parempi olo. Älä anna kuitenkaan muiden käyttää sinua hyväksi. Hyvänä oleminen ja hyväuskoisuus ovat kaksi eri asiaa.

Muistetaan aina, että jokaisesta meistä näkyy päälle päin vain se jäävuoren huippu. Meidän jokaisen ainutlaatuinen minuus, toisilla jopa hyvinkin herkkä sisin, on piilossa siellä pinnan alla. Ei tallota toisiamme. Älä siis tuomitse kirjaa pelkkien kansien perusteella. Osa meistä on enemmän kesken kuin toiset. Kaikkia sivuja ei ole vielä kirjoitettu. 

Oi, viisauksia ja oppeja on siis kertynyt aika lailla. Vaikka olisinkin nämä kuullut nuorempana, olisinko kuitenkaan ottanut ne vastaan? Tuskin. Harva meistä on niin kypsä, että kykenee siihen. Tarvitsemme ne omakohtaiset kokemuksemme, itkumme ja pettymyksemme, joista ammentaa oppimme. Ja niitähän piisaa - siltä elämäksikin kutsutulta oppimatkalta. Mistä opista Sinä olet erityisen kiitollinen?

Olisipa joku kertonut...oppeja ja oivalluksia elämän varrelta

Mitä te eniten aikuisuudessa odotitte? Millaiseen elämään valmistauduitte? Onko elämänne ollut sellaista kuin kuvittelitte?

Uskon, että jokainen meistä vastaa ei. Mitä seuraa siitä, että odotukset eivät täyty? Pettymys. Jos aina tulee lunta tupaan ja isku seuraa toistaan, pettymys kerrallaan. Eikö olekin aika ilmeistä, että moni meistä on siitä syystä aika katkera elämälle? 

Olen määrätietoisesti pyrkinyt katkeruuden tunteista eroon ja yrittänyt pyrkiä aina löytämään niitä kiitollisuuden kohteita, mutta aika ajoin suon itselleni myös ne negatiiviset ajatukset. Miksi? Koska jatkuva pyrkimys kohden positiivisuutta ja negatiivisten asioiden tai tunteiden laittaminen taka-alalle silloin, kun ajatukset täyttyvät huolista. murheista, suruista...on ihmismielelle vielä kuormittavampaa. Se aiheuttaa syyllisyyttä yksilössä, jos ei kerta kaikkiaan kaiken mustan keskellä kykenekään kääntämään ajatuksiaan positiiviseksi. Vaikka meitä yksilöinä helpottaisi, että ohjaisimme ajatuksiamme pois näistä haitallisista ajatusmalleista tai vääristymistä, niin hetkellinen inhimillisyys itseämme kohtaan ei ole väärin.

Sanon nyt suoraan. Ei ole siis mikään pakko olla aina yltiöpositiivinen, kun on rankkaa. Aina ei tarvitse hakea mitään positiivista tai kiitollisuuden kohdetta juuri sillä hetkellä, kun kaikki vyöryy yli. On ihan ok olla vihainen, katkera, surullinen - niin elämälle kuin vaikka sille ystävälle, jolla tuntuu kaikki elämässään menevän hyvin ja maaliin. Kateus toisen hyvää onnea tai onnellista elämäntilannetta kohtaanhan kertoo vain siitä, että juuri sinne sinäkin pyrit. Juuri sellaisia elementtejä Sinä elämääsi kaipaisit. Nyt on vain erilainen hetki käsilläsi. Sen kanssa on kestettävä, mutta salli itsellesi kaikki tunteet.

Silti muista aina säilyttää se pienen pienikin toivon kipinä. Vajoat vain siten kuoppaan, että näet valon pinnalla. Koska mikään vaihe tai synkkä jakso elämässä ei kestä loputtomiin, vaikka juuri nyt toivottamalta tuntuisikin. Älä siis päästä otetta. Ota vastaan apua, hae apua. Tee jotain sellaista mikä antaa edes hieman voimia. Palauttaa. Jokaiselle löytyy jokin keino. Varmasti. Vaikka yksikään ei poistaisi suoraan sitä painolastia mitä harteillasi kannat, kestät niiden avulla siihen saakka, kunnes yhtäkkiä huomaat, että paine alkaa hellittää ja pystyt jälleen hengittämään vapaammin. Pimeyden jälkeen tulee aina valo. Ajatuksesi ohjaavat tunteita ja päin vastoin. Voit myös harjoittaa mieltäsi siihen soveltuvin keinoin. 

Kieltämättä itselläni tämän vuoden iloiset hetket ovat olleet ohi kiitäviä ja ne raskaimmat vallanneet tilaa liiaksi. Näköalattomus, epävarmuus minkään muuttumisesta ja monesta suunnasta kohdistuva kohtuutonkin kuormitus tuntuu imevän kaiken energian ja elämänhalun, ennen kaikkea elämänilon. Se on surullista huomata, kuinka ilottomaksi, negatiiviseksi ja kyyniseksi sitä ihminen voi tullakaan. Itselleni paras lääke on ollut tällä hetkellä se, että olen armollinen. En teeskentele mitään muuta kuin mitä tunnen ja koen. En hae väkisin positiivisia asioita mihin kiinnittyä. Annan itselleni luvan olla negatiivinenkin. Saan olla elämälle vihainen. Saan olla sille katkerakin. Viimeisen 7 vuoden aikaan on mahtunut valtavasti hekumallisen onnellisia hetkiä, mutta valtavasti niitä hurjan suuria muutoksia ja tapahtumia, jotka ovat vieneet enemmän kuin antaneet. Kuka tahansa tilallani olisi joutunut samaan tilanteeseen. Yksikin niistä kuormituksista olisi voinut viedä jonkun voimat, minun kohdalleni niitä on osunut useita. On inhimillistä olla tässä kohtaa juuri tässä tilanteessa. Tätä kutsutaan myös armollisuudeksi. 

Toisaalta yritän nähdä tämän ajanjakson elämässäni myös tulevien vuosien voimavaraksi. Väitän, että vain näiden synkempien vaiheiden ja kokemusten kautta kykenen laajempaan ja syvempään näkemykseen. Ymmärrän ihmismielestä enemmän, itsestäni enemmän ja ilman näitä kokemuksia olisin jäänyt raakileeksi. Pinnallisemmaksi, itsekeskeisemmäksi, kapea-alaisemmaksi - kyllä, monella tapaa köyhemmäksi ja  tyhmemmäksi. Koska mielestäni yksi älykkyyden muodoista on laaja-alaisuus, empatiakyvykkyys ja nöyryys. 

Elämä siis opettaa. Monella eri tavalla, mutta ei lainkaan niillä tavoin, kuin etukäteen suunnittelemme tai luulemme. Ehkä meille toisille on varattu vain kuoppaisempi tie. Vai silottuuko loppumatka? Onko jokaiselle varattu omat kuoppamme ja ne vain tulevat eri aikaan?  Näitä minä pohdin täällä tänään. Elämän syntyjä syviä.

Voikaa hyvin. Ollaan armollisia ja kilttejä niin itsellemme kuin muitakin kohtaan. Koskaan et voi tietää mitä kaikkea tuo vastaantulijasi käykään elämässään läpi.