Live, laugh and love - mitä muuta sitä ihminen tarvitsee?

Toisinaan on vain hyvä antaa elämän kuljettaa sinne, mistä et tiedä. Heittäytymisestä saa mahtavaa energiaa. Ne voivat olla pieniä asioita. Kokeilet jotain eksoottista ruokaa, hyppäät junaan tai bussiin, jonka määränpäästä sinulla ei ole varmuutta, teet jotain sellaista mitä et ole koskaan tehnyt. Vaikka lähdet matkalle tuntemattomien ihmisten kanssa. Tai no, eivät kaikki olleet tuntemattomia, mutta valtaosa.

Äkkiseltään voisi luulla, että siinä piilee riskinsä. Entä, jos en pidäkään kaikkien seurasta? Entä, jos kaipaisinkin omaa rauhaa ja joudun jakamaan huoneeni neljän muun naisen kanssa. Miten jaksan naisten "säätämistä" koko matkan ajan? Entä, jos meillä on ihan eri vuorokausirytmi tai mieltymykset? Niin - kaikkea voi spekuloida, mutta kannustan kokeilemaan avoimin mielin. Siitä näet voi tulla uskomaton seikkailu ja elämys. Ja miten paljon se voimaannuttaa. Yhteinen nauru, keskustelut, kokemukset ja matkalla aina tapahtuvat seikkailut ja sattumukset. Ah, miten energisoivaa. Jalat ovat puhki, vatsalihakset hellinä, suupieliä pakottaa mutta olo on kevyt.

Auringosta ja naisenergiasta on ammennettu pitkän, kylmän ja pimeän talven varalle valtaisa annos poweria. Tällä jaksaa. Uusia ystävyyssuhteita on toivottavasti saatettu alulle ja uusien ihmisten erilaisuus ja erilaiset taustat laajentavat omaa horisonttia ja perspektiiviä niin, että on aivan haltioitunut. Siinä me oltiin- 10 naista, ympäri Suomen, erilaisilla elämäntarinoilla ja kokemuksilla varustettuja. Juristeja, opettajia, terveydenhuollon ammattilaisia, HR asiantuntijoita, yrittäjiä, toimitusjohtajia. Lapsellisia ja lapsettomia. Toisilla ihan pienet lapset ja äidit vaan huokailivat onnessaan omasta vapaa-ajastaan -tilasta, jossa ei tarvitse huolehtia kenestäkään. Tai sitten meitä, joilla lapset alkavat olla jo isoja -äitejä, jotka ovat jo hieman tottuneet olemaan yksin ja tarpeettomia. Koira- ja kissaihmisiä.Ikähaitaria kolmenkympin ja viidenkympin välillä. Eronneita, sinkkuja, vaimoja ja kumppaneita. Koti-ikävää ja samalla suunnatonta iloa omasta vapaahetkestään ja naisseurasta, vertaistuesta ja ymmärryksestä.

Kaikki me ollaan joskus koettu samoja. Aina löytyi joku, joka osasi samaistua. Aina heitettiin huulta. Ei se enää tässä keski-iän kynnyksellä ole niin vakavaa. Mitä sitten, jos ennen puolta päivää jo nauttii lasillisen proseccoa? Onhan sentään kuuma päivä tulossa ja seura mitä parhainta. Mitä sitten jos kympiltä illalla kaipaa jo sänkyyn ja kunnon yöunia. Onhan sitä koko päivä painettu menemään pitkin kyliä ja kaupunkeja. Kulttuuria, hyvää ruokaa, sopivasi liikuntaa ja yksi maukas jäätelö tai kylmä lasillinen kuplivaa sopivin väliajoin. Mitä muuta sitä voisi kaivata?

Elämä on. Jälleen kerran tässä ja nyt. Heittäytykää ihmiset sen vietäväksi. Mistä muuten ne kaikki muistot kertyisivätkään? #jälleenkerranrikkaampi #kiitollinen #naisissaonvoimaa

ps. kuvien ottamisesta nyt krediitit menevät ihan toisaalle..

Rohkenen sanoa pari sanaa rohkeudesta

"And one day she discovered that she was fierce, and strong, and full of fire.
And that not even she could hold herself back because her passion burned brighter than her fears."

Rakastan tämän lauseen minussa aiheuttamaa tunnetta. Se on voimalause ja yhdellä tapaa rohkeuden määritelmä. Elämä toisinaan saattaa meidät tilateisiin, joissa meiltä ei kysytä riittääkö meidän rohkeus, vaan se tunne ja palo -intohimo, joka meissä herää, vie mukanaan. Se ei anna vaihtoehtoja. Me menemme.

Toinen, jonka joku toinen viisas on sanonut on tällainen:

"Making a big life change is pretty scary.
But know what´s even scarier?

Regret."

Minulle rohkeus on aina ollut tätä. Mitä ihminen katuu eniten kuolinvuoteellaan? - Sitä mitä on jättänyt tekemättä tai kokematta. Elämähän antaa meille kaikille aina valintoja ja saattaa meidät tiukkojenkin vaihtoehtojen eteen. Niissä tienristeyksissä olen aina valinnut sen tien, että mietin katuisinko tätä myöhemmin, jos en nyt sitä kokeile? Olen useita kertoja hypännyt tuntemattomaan ja ottanut riskejä. En harkitsemattomia, mutta sellaisia, jotka moni jättäisi ottamatta. Miksikö? Koska on turvallisempaa jäädä mukavuusalueelle, olla tutussa kuin tuntemattomassa.

Kehittääkö se? Ei. Ehkä se on myös sitä, etten kykene pitkään olemaan epätietoisuuden tilassa tai jäädä vellomaan johonkin tilanteeseen, joka ei tyydytä minua. Haen ennemmin ratkaisun kun odottelen asioiden selkiytyvän itsestään. Toiset kestävät epätietoisuutta paremmin tai tyytyvät herkemmin siihen tilanteeseensa, johon elämä on heidät saattanut. Jollekin sellainen käytös on impulsiivisuutta, minulle se on luontaista toimintaa.

Jos kaipaat muutosta, mitä sinun täytyy tehdä? Jos teet aina niin kuin olet ennenkin tehnyt, mikään ei muutu ja on aivan turha uskotella itselleen muutoksen tapahtuvan. "Your life does not get better by chance, it gets better by change".

Onko se helppoa? Ei tietenkään ole. Mukavuusalueelta lähteminen pelottaa. Koska et voi tietää, mitä sen uuden, tuntemattoman oven takana on. Mutta tartu siihen. Takaan ettet kadu.

Jokainen voi harjoittaa rohkeuttaan. Niin minäkin. Menen pari askelta eteenpäin ja joskus pari taaksepäin. Se on kuin iteratiivinen prosessi, jossa parhain tulos muovautuu oppien kautta. Niin elämässäkin. Kun on riittävän monta kertaa kaadettu maahan ja huomaat, että jälleen olet sieltä noussut, sinusta tulee kerta kerran jälkeen vahvempi. Pystyt luottamaan itseesi - minä olen selvinnyt aiemmistakin, selviän tästäkin.

Rohkeaksi muovautuu myös sillä, että uskaltaa yrittää eikä pelkää epäonnistumista. Kaikki me epäonnistumme. Se on väistämätöntä. Itselle pitää osata myös nauraa ja olla armollinen oikeissa kohdin. Elämä ei ole niin justiinsa. Joskus pitää alittaa rimoja. On tilanteita, joissa ei, mutta niissäkin harjaantuu tunnistamaan missä kohdin ei tarvitse kynsin hampain suorittaa perfektionistin tavoin. Liian täydellinen on tylsä. Rosoa saa olla ja omaa persoonaa pitää laittaa peliin.

Itsekin huomaan olevani loppujen lopuksi hyvin turvallisuushakuinen. Epävarmuus on pelottavinta ikinä. Kuinka voin heittäytyä, kun en tiedä kantavatko siipeni? Lohduttaudun sillä, että en kuole vaikka tässä pelissä putoaisin. Maahan tömähdys takuulla sattuu, mutta entä jos sittenkin lennän?

Miten se menikään? "Life is short. All the time you spendthinking you could be spent doing" Elä itsesi näköistä elämää. Älä piittaa meistä muista. Enjoy your ride and wear your passion.

Sitä se rohkeus on. Se asuu meissä kaikissa. Anna sen lentää.

Kun vanhat ystävät kokoontuvat...Ajatuksia ystävyydestä.

Kuten Nalle Puh on aikanaan viisaana todennut: "En tarvitse mitään niin paljon kuin hunajaa..paitsi ystäviä". Se on kauniisti ja viisaasti sanottu. Ja niin totta.

Viikonloppuna sain viettää hetken aikaa lapsuuden ystävieni seurassa. Ihan rauhassa. Mökkielämää. Ilman lapsia, ilman miehiä, ilman kiirettä. Kuin ennen vanhaan, jolloin pakenimme pikkulapsiarkeamme ja kuka mitäkin. Mökkeily oli meidän jokasyksyinen traditio. Miten edellisestä kerrasta, kun olimme kaikki neljä koolla voi sitten kuitenkin olla jo kuusi vuotta?? Miksi lakkaamme pitämästä kiinni tärkeistä perinteistä?

Me neljä. Tiedättekö - ne ihmiset, jotka olivat olemassa jo kauan ennen kuin mitään muuta tuli siihen. Riemastutti ja jopa ehkä hieman kauhistutti ajatus, että meidän nelikon ystävyys on kestänyt jo 35 vuotta!! Mihin se aika on valunut - tuosta noin vain. Niihin vuosiin mahtuu aika paljon elämää. Sen ylä- ja alamäkiä. Kouluja, opiskeluja, työpaikkoja, työttömyyttä, uusia alkuja. Poikaystäviä, avo- ja aviopuolisoita, naimisiinmenoja, eroja, lasten syntymiä, ristiäisiä, rippijuhlia. Riitoja ja sopimisia. Yhteisiä kännikokeiluja. Matkoja, juhlia. Loputtomasti naurua, usein itkuakin. Rajattomasti halauksia. Terapiaa, juoruilua. Elämää.

Mitä sitä tekisikään ilman ystäviä? Kuinka yksin sitä monesti olisi ollut. Ystävän ei kuulukaan aina päästää helpolla. Rakkautta on haastaa - kun välittää, niin viitsii. Viisautta on osata kuulla nekin sanat, joita sanota. Ystävän sydän näkee nekin asiat, joita muut eivät halua tai osaa nähdä. Ystävän kanssa keskustelu parhaimmillaan voimaannuttaa, auttaa näkemään oman elämänsä ongelmat eri valossa tai jopa itsensä erilaisena. Joskus on ihana kuulla, että ystäväni mielestä olen upea vaikka aina minusta ei tunnu siltä.


Parasta niissä yhdessä vietetyissä hetkissä on se, että niistä kaikista jää muistijälki. Ja mitä enemmän niitä on ystävien kanssa yhdessä, sitä rikkaampia olemme. Kuinka ihana olikaan aloittaa lause "Muistatteko, kun.." tai "Milloin me oltiinkaan..". Mistä muuten huomasi keski-ikäistymisen selvästi? Kun ennen jaksoimme valvoa ja juhlia aamun pikkutunneille asti. Poltimme tupakkaa, pelasimme uhkapelejä ja viiniä kului..niin nyt ei kukaan enää polta, viiniäkin menee maltilla ja jaksoimme juuri ja juuri sinnitellä kello yhteen. Mutta sitäkin parempaa oli aamulla lähteä freesinä metsään.

Vaikka aikaa kuluu, jotkin asiat eivät muutu vaikka kaikki onkin muuttunut. Ystävyys pysyy.

Puhu minulle rakkaudesta

Mitä rakkaus on? Miksi rakastaminen on toisinaan vaikeaa?

Rakastaminen on tahtotila. Se on sitoutumista toiseen, toisen hyväksymistä epätäydellisyyksineen, yhteyttä, jollaista ei ole kenenkään muun kanssa. Se on läheisyyttä, se on halua. Se on kykyä kuunnella, tahtoa ymmärtää, halua jakaa ajatuksiaan, tunteitaan, elämäänsä sen toisen kanssa. Rakastaminen kauneimmillaan on toisen arvostamista, tasaveroisuutta, kunnioitusta. Kelpaan tällaisena kuin olen. Hyväksyt minut. Olen rakastamisen arvoinen. Niin sinäkin.

Rakkaus on halua olla toiselle hyvä. Tahdon tehdä sinut tänäänkin onnelliseksi, jos voin. Miksi en tekisi? Koska se tulee minulle monin verroin vahvempana takaisin. Rakkaus on vastavuoroisuutta. Ilman toisen tekoja, ei se toinenkaan jaksa. Se vaatii kaksi yhtä sitoutunutta taistelijaa, jotka uskovat siihen, että heidän rakkautensa kestää tuulet ja tuiskut.

Koska rakkauteen kuuluvat myös vastoinkäymiset ja vaikeat ajat. Meistä jokainen tekee toisinaan virheitä. Satuttaa toista tai loukkaa. Elämä koettelee jokaista parisuhdetta. Välillä on rankempaa. Anteeksianto ja puhuminen vievät suhdetta eteenpäin. Vaikeudet siten myös vahvistavat. Ne lujittavat pariskunnan sidettä, koska ymmärrys toisesta laajenee ja rakkaus saa näin uusia ulottuvuuksia, enemmän kerroksia. Se toinen ei mennytkään minnekään. Se seisoo edelleen vierelläni. Ei ole olemassakaan sellaista rakkautta mikä ei joskus joutuisi vastatuuleen. Joskus ei voi edes sietää toista. Ajautuu tilaan, jossa erkanee toisesta. Mikä sen aiheuttaa?

Puhumattomuus. Kosketuksesta luopuminen. Meistä yksikään ei pääse toisen pään sisälle tai ymmärrä toista niin hyvin, että ilman sanoja selviää. Kerro minulle mitä ajattelet. Kerro mitä nyt tunnet. Olen kiinnostunut edelleen elämästäsi. Se on lyhyitä lauseita. Aina e jaksaisi, mutta siitä ei parane luopua. Katkeruuden kalkki alkaa saostua. Kuilu pitää kuroa nopeasti kiinni. Sen ei saa antaa kasvaa liian suureksi, koska se vain tuo mukanaan lisää ongelmia.

Välillä kannattaa palauttaa mieleensä miksi toiseen rakastui. Mitä olette jo yhdessä käyneet läpi ja mistä selvinneet. Mitä hyvää näen toisessa. Kukaan meistä ei ole täydellinen. On hyväksyttävä se myös itsessä ja toisessa. Osattava myös pyytää toiselta anteeksi. Sanoa kauniita sanoja. Niistä ei muuten kukaan ole koskaan sanonut, ettei haluaisi niitä kuulla. Me kaikki haluamme kuulla sen toisen sanovan kauniita asioita meistä. Olet kaunis. Olet sellainen, jonka kanssa haluan olla. Kiitos, kun olet yhä rinnallani ja autat minua kasvamaan rakkaudessa. Valitsen sinut tänäänkin.

Havaintoja parisuhteesta bloggari Sami Minkkinen sanoo, että kauneinta rakkaudessa on seksi. Ei se niin ole. Rakkaudessa kauneinta on toisen rakastaminen. Huonoinakin päivinä. Halu löytää se kadotettu yhteys, tahto rakastaa. Seksi on parisuhteen liima ja se edesauttaa yhteyden ylläpitoa, mutta ilman muuta läheisyyttä - ennen kaikkea sitä henkistä, rakkaus ei elä.

Kauneinta rakkaudessa on sanoa toiselle " Minä rakastan sinua juuri tuollaisena. Vioistasi huolimatta. Rakastan sinua tänään enemmän kuin eilen. "