Mieli kuin marraskuu

Tällä kertaa toivoin, ettet tulisikaan. Pysyisit poissa kokonaan. Olin varma, että päihitän pimeyden, taistelen läpi syksyn synkkyyden.

Mutta kuin varkain sisään astelit, hiivit hiljaa ja sateellasi kastelit. En osannut merkkejäsi ajoissa lukea, en mieltäni, sieluani ravitsevasti tukea.

Pilvet harmaat ja raskaat ylleni kaatuvat, lehdet ja karikkeet maatuvat. Siltä minustakin vain tuntuu, elämänilo nyt silmistäni puuttuu.

Miksei päivä jo valjeta vois, menisi tämä pimeys päältäni pois.
En unta saa, kun kaikki ahdistaa. Oon yksin, yksinäinen, niin kovin rikkinäinen.

Tuntuu etten kuulu minnekään, en kelpaa kellekään.
Itsesääliini lisää vaan vajoan, jos lopeta en pian, vain enemmän hajoan.

Aina pelkkää riitaa ja toraa on, olotilani alati lohduton.
Mieli on kuin tämä marraskuu, onneksi se pian loppuu.

Vaikka sen entuudestaan tietäisi, ilman pimeyttä ei tähtiä näkisi. Silti tämä tunne joka kerran vetää ojaan, vaikka kokemukseenikin nojaan.

Tahdon jo takas eloon ja iloon, elämään ja valoon.

Eheytyen rakastamalla

Meistä moni on jollain tavalla rikki. Sisältä. Hekin, joista ei ikinä sitä päälle päin uskoisikaan. Hekin, joilla näyttäisi ulkoisesti menevän hyvin. Hekin, joiden suu hymyilee, mutta kun katsot tarkkaan, hymy ei yllä silmiin saakka.

Minä tiedän. En vain tajunnut sitä silloin.

En ehtinyt kiireiltäni pysähtyä pohtimaan syytä kiireelleni. Täytin elämääni ettei vaan tarvitsekaan pysähtyä. Pakoa. Itseltäni ja omilta ajatuksiltani, koska ne silloin tuntuivat niin pelottavilta. Jos ne hetken edes häivähtivät mielessäni, annoin ohjelmoidun arjen täyttää sen, ettei vain tarvitsisi kohdata. Mutta kukaan ei voi juosta loputtomiin pakoon. Varsinkaan itseään. On vavahduttavaa tajuta lähes nelikymppisenä ettei enää tunnista itseään. Ei olekaan se, joka aikoinaan halusi tai luuli olevansa. Että on kadottanut itsensä itseltään - elämään, jossa on hukannut itsensä.

Jos sellaisen edessä uskaltaa pysähtyä, aloittaa matkan, jolta ei ole enää paluuta. Se on tienhaara, joka johdattaa ihmisen itsensä etsimisen polulle. Se on valinta, joka voimakkaimmillaan muuttaa koko elämän, mutta samalla se on elämän mittainen seikkailu. Matka eheytymiseen ja seesteisyyteen. Koska vain silloin ihminen on seesteinen, kun hänen puheet, sanat ja teot ovat harmoniassa keskenään.

Kaikki lähtee siitä, että oppii tuntemaan itsensä, oppii antamaan anteeksi ja sovittamaan tekemiään virheitään ja katsomaan itseään silmiin hyväksyvästi, rakastaen. Juuri sellaisena kuin olet. Ne sanat ovat muuten kaikkein kaunein rakkauden tunnustus mitä kukaan voi toiselle sanoa. "Rakastan sinua juuri sellaisena kuin olet." Miksi se kuitenkin on meille monelle niin vaikea sanoa itsellemme?

En ole kauan siihen kyennyt itsekään. Edelleenkin on päiviä, jolloin olen ylikriittinen, itseäni mollaava, suohon uppoava ja itsesäälissä rypevä pelkkiä vikoja itsessäni näkevä. Mutta silti olen seesteinen. Alavireisenäkin.

Rakkaus on ihmeellinen voima. Se muuttaa maailmaa, se muuttaa ihmisiä. Kun sitä jakaa, se lisääntyy ja palaa takaisin. Kun annat rakkautta itsellesi, kykenetkin rakastamaan myös muita paremmin ja ennen kaikkea kykenet ottamaan rakkautta vastaan.

Kumpi tulee ensin, itsensä hyväksyminen ja rakastaminen ja sitä kautta eheytyminen vai se, että joku kykeneekin rakastamaan sinua sellaisena kuin olet ja siinä hyväksyvässä, arvostavassa rakkaudessa on niin paljon voimaa, että eheytyy.


Rakkaus. Niin kaunis sana.

"Eventually You will come to understand that love heals everything, and love is all there is"

Yksinäisen miehen runo

Anteeksi. Älä lue pidempään, jos kärsit masentavasta marraskuusta, kaamoksesta tai yksinäisyydestä. Tämä runo halusi syntyä ja siihen nivoutuu monta tarinaa menemättä yksityiskohtiin. Mikä sen sopivampi päivä julkaista se kuin tänään - sinkkujen päivänä. Kenellekään en silti tätä kohtaloa soisi. En miehelle, enkä naiselle.


"Joku katsoo minua kadehtien, yön yksinäisinä tunteina vain mä tiedän sen.
Matkoilla, juhlilla ja työllä mä täytän sen, yksinäisen sydämen. Olin kotoa poissa, vaikka päivissä noissa, elämä valui ohi silmien, joissa nyt nään vain tyhjyyden. Menetin lapsieni lapsuuden, sitä koskaan takaisin saa mä en. Vain itseäni noista valinnoista syyttää voin, kai ne silloin tärkeimmiksi koin.

Voi miksi olinkaan niin keskenkasvuinen, ajattelematon ja itsekeskeinen.
Mikään muu nyt tärkeämpää ei kai ois, jos elämä mulle tuon tienristeyksen uudelleen eteeni tois, en kääntyisi enää siitä pois. Tekisin monet asiat toisin, jos aikaa yhteistä saada voisin. En ollut aikanaan läsnä siellä, elin kulkurina vain tiellä. Koetin jotain turhaa itsessäni täyttää, maailmalle piti menestystäni näyttää.

Kuolinvuoteella eniten se kaduttaa, jos rakkaitansa satuttaa. Arvokkaimman jos menettää, sen tyhjyydelläänkin voi täyttää. Yksinäinen kyynel vierii, seiniltä vain hiljaisuus kiirii. Ketään ei ole saattamassa, vettä kuivaan kurkkuun kaatamassa. Valintojasi silloin sä peilaat, kun yksinäisenä kalman merellä seilaat. Kuin tiheä sumu eteesi kietoutuu, tuskan huuto sisääsi patoutuu. Yksinäinen on mieli miehen, luon katseeni jälleen pimeään tiehen.


Joku katsoo minua kadehtien, yön yksinäisinä tunteina vain mä tiedän sen. Menetin kaiken merkityksellisen."

PP 11.11.2019

Bali moments

Bali moments

Herään tropiikin ääniin. Kurnutukseen, heinäsirkkojen ja kaskaiden siritykseen, trooppisten lintujen viserrykseen. Nousevan auringon kajo siilautuu ohuesti terassin lasiovien läpi luoden hennon valon tähän bambun ja teakin väriseen isoon huoneeseen, jonka katosvuoteessa saan ojentautua nautinnolliseen ja raukeaan aamuun. Raotan sänkyämme ympäröivää hyttysverkkoa ja katson vieressäni nukkuvaa rakastani, jonka ruskettuneet raajat pilkistävät paksun peiton alta. Aamupalalla saan nauttia tropiikin tuoreista hedelmistä tehdystä smoothiesta ja ravintolan täydellisesti paahtamasta vahvasta kahvista. En usko todeksi, että saan viettää täällä paratiisissa aikaa elämänkumppanini kanssa. Kokea näitä lumoutuneita - meille niin harvinaisiakin, yhteisiä hetkiä. En mahda sille mitään, että minut valtaa niin autuas kiitollisuuden olo, että siinä aamiaispöydässä katsellen vehreää, alapuolella aukeavaa viidakkoa, alan itkeä. Kuumat kyyneleet vain vierivät poskillani ja pakottaudun hymyilemään hieman säikähtäneen oloiselle kumppanilleni. ”Olen vain niin onnellinen juuri nyt. En voi käsittää, että saan tämän kokea. Viime yönä näin unta, että olin räntäsateisessa Suomessa ja lastasin stressaantuneena täysiä ostoskasseja äkäisenä auton takaluukkuun. Uni oli niin todellinen ja kun heräsinkin täältä sinun kanssasi, olin kuin uneni olisi ollut todellisuus ja minä paennut tänne unessani. Mutta se olikin päinvastoin”.

Edelleen muistan tuon hetken kahden vuoden takaa kuin se olisi tapahtunut eilen. Sen täydellisen onnellisuuden tunteen, joka täyttää joka solun, salpaa hengityksen kauneudellaan ja lumoaa täysin. Annoin tuolle hetkelle nimeksi Bali moment.

En tiedä onko ikä, eletty elämä ja koetut vastoinkäymiset ja vaikeudet lisänneet herkkyyttäni, mutta saavutan tuon tunteen ja olotilan yhä useammin. Monet tilanteet ja asiat, ihanat, kiitollisuuden täyteisen hetket nostattavat silmäkulmani kyyneleet - puhtaasti vain siitä syystä, että minun on annettu tuokin hetki elää ja kokea. Ne voivat olla hetkiä rakkaiden parissa, lomailua, yhdessä koettuja seikkailuja tai pienen pieniä unelmien palasia, joita saavuttaa. Osaan tarttua niihin. Ammentaa niiden pakahduttavaa tunnetta, kerätä sitä voimaksi huonompia hetkiä varten. Kun joskus kärsin kiireestä, kasautuneista töistä, stressistä ja uni pysyttelee piilossa, palaan ajatuksissani Balin tunnelmaan, tuohon täydelliseen hetkeen ja sieluuni lipuu rauha. Nuo hetket antavat lohdutusta myös suruissa, ankeimpina ja vaikeimpinakin päivinä. Koska niissä on valo, seesteisyys, onni ja ilo niin vahvasti läsnä.

Elämään kuuluvat kaikki värit. Kaikki ei aina voi olla yhtä silmiä hivelevän kaunista ja kirkkaita värejä kuten Balilla. Mutta niiden takia tätä elämää kannattaa elää. Niitä hetkiä tulee meidän kaikkien eteen, kun pysähdymme niihin. Bali moment voi olla aivan yhtä hyvin Taittingerin nauttimista rakkaan kanssa risteilyaluksella tähtien alla seilatessasi Egeanmerellä kuin halata pitkään omaa tytärtään ja suukotella hänen poskeaan, eikä hän vetäydy pois vaan jää siihen.

Hetket. Niissä se elämä on. Kiitollinen jokaisesta.