Pyörinkö vain sellaisilla sivustoilla, josta aiheesta kirjoitetaan vai onko kirjoittelu sekä miesten että naisten seksuaalisesta haluttomuudesta oikeasti lisääntynyt? Tai onko ylipäätään niin, että nykyisin puhutaan ja kirjoitetaan hyvin avoimesti kaiken ikäisten seksuaalisuudesta ja siihen liittyvästä? Niin mielihyvästä, hyvästä seksistä parisuhteissa kuin ongelmistakin. En koe sitä mitenkään huonona asiana, kun keskustelu ja kirjoittelu on asiallista ja rehellistä.. Päinvastoin. Niistä oikeasti voi saada niin lohtua, tukea kuin ajatuksien herätystäkin.
Joskin pakko sanoa. Vaikka olen itsekin avoin ja suorapuheinen, niin oikein hätkähdin eilen illalla lukiessani kliinisen seksologin Tarja Santalahden artikkelia tuoreimmasta Kodin Kuvalehdestä, jossa Santalahti kehottaa kaikkia naisia ihailemaan itseään säännöllisesti. Eikä mitä tahansa ihailua, vaan oman kehonsa ihailua, joka meille monelle naiselle tuntuu olevan hyvin haasteellista. Etenkin jos meitä oikein kehotetaan ottamaan peili käteemme ja tutustumaan omaan alapäähämme. Rehellisesti - käsi sydämellä. Kuka teistä on kyennyt tekemään tämän (etenkin synnytyksen jälkeen) ja vilpittömästi ihailemaan itseään? Otsikko "vaginasi ei ole pinkki ja siloinen" kertoo jo paljon ja jotenkin ihan hihkuin ääneen, kun sitä luin. Koska se on niin totta. Meillä on jokin ihmeellinen mielikuva siitä miltä alapäämme pitäisi näyttää. Olemmeko vain lapsena tutustuneet itseemme ja käsitys siitä miltä alapäämme tuolloin näytti on piintynyt mieliimme? Koska sitähän se ei enää näin +40-vuotiaana kahden lapsen alatiesynnytyksen kokeneena ole...Mutta ei sen kuulukaan, koska kuten Santalahtikin toteaa "Häpyhuulet saavat roikkua, vagina voi olla tumma ja sieltä tulee eritteitä. Niin kuuluu ollakin! Se on ihana, mahtava ja uskomaton elin, joka tuottaa nautintoa ja elämää". Minusta aivan ihanasti kirjoitettu ja sanottu. Ollapa tuollainen itsetunto ja ylpeyttä uhkuva kuin Santalahti itse. Pystyä ihailemaan itseään avoimesti ja päivänvalossa. Siihen meidän kaikkien pitäisi tähdätä ja päästää irti turhista estoista, syyllisyydestä ja negatiivisista mielikuvista, joita itseemme kohdistamme. Ei se helppoa ole, tiedän. Mutta näillä suorasukaisilla kirjoituksilla jo saamme "synninpäästöä" ja matkamme tätä päämäärää kohden helpottuu.
Toinen, joka kirjoittaa avoimen hauskasti ja suoraan kaikesta - myös seksistä, on Huono Äiti -bloggari Sari Helin. Itse asiassa satuin lukemaan, että hänkin on kirjoittamassa seksistä kirjaa yhdessä kliinisen seksologin ja psykoterapeutti Leena Hattusen kanssa, koska Helin, jonka blogia seuraa noin parisataatuhatta naista (kyllä, vähänkö olen kateellinen tästä) kertoo, että kirjan aihe "Huonon äidin seksikirja" nimenomaan sai alkunsa siitä, että häntä hätkähdytti ennen kaikkea seksiä liippaavien kirjoitustensa väkevät kannanotot, ennakkoluulot, syyllisyys ja ylipäätään yhteneväiset kommentit mm. perhe-arkea elävien parien haluttomuudesta.
Onhan se luonnollista, että pikkulapsiaikana, jolloin elämä menee uusiksi ja perheeseen syntyy tyyppi, joka vie kaiken ajan, huomion ja yöunet, jättää jälkensä myös pariskuntien makuuhuoneeseen. Umpiväsyneenä ja kakalta ja puklulta haisevana ei ensimmäisenä ole seksi mielessä. Mutta ei tuo aika loputtomiin kestä. Lisäksi ainakin naiset joutuvat kamppailemaan juuri tuon oman naisellisen itsetuntonsa kanssa muuttuneiden muotojensa vuoksi. Siinä sitten tasapainoilee ja kipuilee, jos kumppanina sattuu olemaan lapsellinen ja itsekeskeinen urpo, joka kommentoi naisen muuttuneita (ja kasvaneita muotoja) tahi uudenlaiseksi muovautunutta alapäätä, niin onko ihme, jos seksittömyyden vähenemisen kierre on laitettu alulle? Eikä se muuten palaudu ellei asioista kyetä keskustelemaan. Koska itse olen sitä mieltä, että haluttomuuden yksi keskeisimpiä syitä on arvostuksen, hyväksynnän ja kumppanuuden tunteen puute parisuhteessa. Jos sydän jää kylmäksi, ei vällytkään heilu.
Totta kai tämä on karkea yleistys ja varmasti syitä on yhtä monia, kun on erilaisia suhteitakin, mutta surullista näissä viime aikaisissa keskusteluissa on se, että kyse on äärimmäisen yleisestä asiasta. Pariskunnat ovat etääntymässä toisistaan, koska sitä seksittömyys aiheuttaa. Kuilu toiseen rakentuu huomaamatta. Seksi lisää läheisyyttä ja yhteyttä. Sen vuoksi sitä tarvitaan. Se on parisuhteen liima. Vaikkei se itsessään riitäkään pitämään pelkästään pareja yhdessä. Mutta erittäin tärkeästä raaka-aineesta on kuitenkin kyse.
Toinen aika tyypillinen syy haluttomuuteen näin naisnäkökulmasta on se, että siinä arjen tiimellyksessä mies unohtaa, että circle of sexiin pääsee helpoimmin mukaan silloin, kun naisen aivot on vietelty ensin. Voiko tuntea halua miestään kohtaan, jos tämä on kuin "yksi lapsista"? Yhtä paapottava, käskettävä & hoidettava tapaus. Vai voisiko se halu ennemmin syttyä siitä, että molemmat hoitavat perheen ja kodin velvollisuudet tasapuolisesti yhdessä ja toisiaan huomioiden? Jos toinen (useimmiten se nainen) on perheessä se, joka vastaa yksin kaikesta ja huolehtii, organisoi, raataa ja toinen osallistuu vain pakonsanelemana tai on avuton sen kaiken kodinhoidon edessä, niin väkisin se syö kunnioitusta sitä toista kohtaan ja sitä kautta näivertää myös halua..Eli kumppanuus on tasapuolista vastuunkantoa ja toisen huomioiminen muutenkin kuin vain seksi mielessä johtavat lopulta siihen seksiin. Muutama kaunis sana, hellä silittely, kosketus arjen keskellä, pussaus & halaus tekevät ihmeitä. Kokeilkaapa vaikka. Ihan säännöllisesti toteutettuna.
Mutta ongelmista ei edelleenkään ole helppo puhua parisuhteissa vaikka se juurisyyn hakeminen yhdessä olisikin se lääke. Helpompi on aina syyttää toista siitä haluttomuudesta vaikka syy voisikin olla siinä peilin edessä. Kuten riitaankin, myös tähän tarvitaan aina kaksi. Se ei silti vähennä sitä tuskaa, jos joutuu kerta toisensa jälkeen kokemaan toisen torjunnan. Kuinka haavoittavalta se voikaan tuntua, kun itse haluaisi mutta toinen ei syystä tai toisesta halua sinua. Väistämättä se nakertaa sitä herkkää itsetuntoa - oli kyse sitten miehestä tai naisesta. Tässä me olemme samanlaisia. Torjutuksi tuleminen satuttaa yhtä lailla.
Entä jos liitossa ei ole mitään vikaa ja yhdessä on kivaa ja keskusteluyhteys ja molemminpuolinen arvostuskin on kohdillaan eikä siltikään huvita? Voiko kyse olla siitä, että toisesta on tullut vaan niin tylsä, tuttu ja itsestään selvä ettei vaan jaksa kiinnostua? Jos seksittömyys ei häiritse kumpaakaan, asia on puitu yhdessä, niin tilanteellehan ei tarvitse tehdä mitään. Arki sujuu ilmankin ja molemmilla on kaikki hyvin. Vai onko? Jotenkin en jaksa uskoa sitäkään, että terve aikuinen ei tarvitsisi lainkaan seksiä. Se on tarve siinä missä muutkin. Väkisin tulee mieleen, että silloin jompikumpi siinä liitossa kaipaa jotain sellaista mitä ei voi saada, kieltää ehkä sen jopa itseltään ja yrittää selittää sen itselleenkin uskottavaksi. Voiko tällöin olla täysin onnellinen? Vai joutuuko silloin luopumaan jostain sellaisesta, joka tulee ennen pitkää eteen ja aiheuttaa esiin vyöryessään vielä isompia ongelmia?
En tiedä. Sitä pelkäisin ainakin itse. En näe muuta ratkaisua kuin avoimen keskustelun, jota nyt on tarjolla. Verkosta löytyy lukematon määrä kaikenlaisia vinkkejä, joilla piristää hieman väljähtynyttä seksielämää, ja julkaisuja joista vaikka keskustella yhdessä. Syyllistämättä. Nykyään mikä tahansa naistenlehti on näitä pullollaan. Eikä osa niistä ole yhtään hullumpia..mm. Anna-lehden viimeisimmässä numerossa oli muuten 30-päivän seksihaaste "Kuinka piristät seksielämääsi?" Vaikken voi moittia omaani, niin liekö tämä kevätaurinko saanut hormonit entisestään villiintymään vai mitä, mutta muutama aika hauskalta kuulostava tärppi tarttuu varmasti omaankin repertuaariini. Odotas vaan Mr. Täältä tullaan taas junan kiskot kolisten ylös pohjoiseen.
Toivon kaikille oikein vilkasta, viriiliä ja iloista kevään alkua. Näin palmusunnuntaina auringon jo selvästi lämmittäessä kaikki solut energisoituvat ja hieman koomassakin olleille hormoneille löytyy herätystä. Kunhan vaan avautuu aisteille. Kuten Santalahtikin kehottaa: " Ihailkaa ja rakastelkaa itseänne ja olkaa rohkeasti rohkeampia". Seksi on ihanaa.
