Miksi laulun sanat nuo muiston kaukaisen nostikaan pintaan.
"Mun koti ei oo täällä." Sanoja kuuntelin, silitin ja itkin. Käsi vapisten, hihoihini niistin ja tajusin.
Edelleen tuohon hetkeen nyt vuosia myöhemmin palasin. Vaikka Chisua rakastin, tuota biisiä vihasin.
Joskus sen vain tietää, mihin elämä meitä viekään.
Niin moni sielu koditon, sydän yhdessäkin yksinäinen on. Siihen moni tyytyy, usko huomiseen hyytyy. Uskallus puuttuu, matkaan ankaraan niin moni uupuu.
Etsitään vääristä paikoista, vääristä syistä. Niin moni harhautuu, etääntyy ja elämä vääristyy. Itsensä kadottaa, toisen vain kauemmaksi työntää. Sitä on vaikea edes itselleen myöntää. Helpompi vaan kaikki hukuttaa, kiireeseen piilottaa.
Pelko ja rohkeus. Sanoissa totuus. Teoissa vastaus. Itselleen rehellinen oltava on, kohdattava se kuka on. Se ottaa, se antaa. Vaatii, vaalii, palkitsee.
Meidän kotimme on siellä, missä milloinkin. Toinen odottaa - siellä kotimme on. Missä milloinkin. Heräämme sydämemme ääniin.
Vapaana vaellan vaikka maailman ääriin.
Valitsen. Sinut ja huomisen.
Aina on, tilaa auringon. Kun aika on.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti