Ero.Eronnut, eronneempi..

Katkeruus koventaa kasvot. Välinpitämättömyys paistaa silmistä.
Vastapuoli on ilmaa. Hän on vihasi kohde.
Ihminen on kykenemätön kohtaamaan toista, sanat takertuvat kurkkuun. Ei vastausta.

Sanat heitettynä ilmaan : "onnellisuus lähtee ihmisestä itsestään". Jokaisen on löydettävä se. Olen noudattanut sitä. Nyt on nyt. Miksi olenkin syyllinen kaikkeen? Tahdoin vain löytää sen. Tahdoin löytää itseni.

Olen katsonut peiliin. Olen katsonut niin syvälle sisimpääni kuin voin. Olen hyväksynyt puutteeni, antanut itselleni anteeksi virheeni. Päästänyt irti katkeruudesta. En halua sitä osaksi arkeani. En tahdo vihaa. Jokainen meistä tarvitsee rakkautta. Vain antamalla sitä, voi sitä myös saada. Anna hyvän kiertää ja se tulee luoksesi.

Uinuvaa leijonaemoa ei kannata hätyytellä ja härnätä loputtomiin. Se on peto. Se hyökkää kyllä. Vaikka olisi sisimmässään kuinka lempeä tahansa.

Eronnut, eronneempi, eronnein. Taival on vasta alussa. Se kysyy voimia. Yllättävissä kohdissa. Mutta..seison kahdella jalalla, tukevasti. Niin sinäkin.

Muu maa & mustikkaa...

Erilainen kesä. Erilainen loma. Pian viikko takana yksin lasten kanssa. Tai no. Olenhan ollut paljonkin yksin lasten kanssa ex-mieheni reissujen aikana mutta tiedätte mitä tarkoitan. Kaikki on vaan nyt erilaista.

Paljon on tunnekuohuja kuulunut tähän viikkoon.
Olemme viettäneet lomaa ja tavanneet ystäviä tyttöjen kanssa mutta olleet myös uudessa kodissa ja totutelleet siihen. En osannut kuvitella täysin miten tytöt minua tulevat testaamaan ja haastamaan. Osasin odottaa jotain sen suuntaista aiemman asumuserokokemuksen perusteella mutta nyt he ovat vanhempia ja hmm..myös voimakastahtoisempia. Oman mielipiteensä omaavia ja sen esiintuomiseen upeita naisenalkuja. Äitiä jos ketä silloin pitääkin testata. Tilanne on uusi ja se vaatii totuttelua. Itse olen oman surutyöni jo pitkälti tehnyt ja oma uusi koti tuntuu jo rakkaalta ja oikealta. Mutta lapsilla prosessi on vasta alkutekijöissä, koska kaikki on muuttunut konkretiaksi vasta tuokio sitten. Yritän pitää tämän mielessäni ja olla vahva. Olla tukena, auttaa käsittelemään tätä asiaa. Se ei ole lainkaan yksinkertaista tai helppoa. Etenkään kun nuorimmainen silmät palaen syytää solvauksia ja uhkauksia. Toisinaan itkee lohduttomasti. Puhuu liian vakavia, liian syvällisiä. Ollakseen vasta yhdeksän. Syyllisyys ja suru puristavat rintaa. Anteeksi pikkuinen, että aiheutin sinulle surua ja tuskaa. Että elämäsi muutti suuntaa johon et halunnut mennä. Jos voisin, korjaisin kaiken. Mutta en pysty. Olen kyvytön. Äitinä mikään ei tunnu pahemmalta.

Tyttären tahti kiihtyy. Tulee sellaista tekstiä. Sitten murrun.Romahdus tulee yhtäkkiä ja vaikka yritän pidätellä, itku tulee niin rajuna, että se meinaa viedä jalat alta.
Vavisuttaa kehoa ja pyyhkii yli kuin rajuilma. Se mikä tuollaisessa rajuilmassa on parasta, se puhdistaa ilmaa.

Elomme seestyy. Haluamme olla vahva trio, emme vihata toisiamme. Laulan ja rapsuttelen lapseni uneen iltaisin. Saamme lohtua siitä kaikki. Haen lohtua myös metsästä. Se alkaa aivan takapihaltani ja mättäät hohtavat sinisinä. Sateesta on ollut hyötyä. Hyttysiä uhmaten selkä pakottaen kyykin siellä ja hengitän kosteaa ilmaa keuhkoihini. Nautin, seestyn ja saan suurta tyydytystä, kun purkki toisensa jälkeen täyttyy ja saan satoa säilöön.

Puiden humina korvissani.

Myrskyn jälkeen on poutasää. Palaan sisälle ja pelaamme erän Menolippua. Me selviämme tästä.

Miksi me ihmiset voimme niin pahoin???

Nämä Eurooppaa vavisuttaneet tapahtumat ovat saaneet minut taas pohtimaan sitä miksi me ihmiset vihaamme niin paljon? Mikä saa suht tavallisen perheenisän ajamaan kymmenien ihmisten, myös pikkulasten yli rekalla??? Vaikka olisi kuinka avio-ongelmia tai mitä tahansa muita ongelmia. Niitä kuulkaa maailmaan mahtuu ja meille kaikille annetaan osamme.
Mikä on se jokin, mikä päässä naksahtaa tai milloin mennään rajan yli?
Tuntuu, että toiset meistä kestää uskomattoman paljon vastoinkäymisiä ja vaikeita aikoja. Ihmisiä on selviytynyt hengissä ja järjissään keskitysleireiltä tai vuosiakin kestäneestä vankeudesta, jossa on kidutettu ja kohdeltu kuin eläintä. Toiset elävät keskellä sotia ja jatkuvaa pelkoa. On nälänhätää, köyhyyttä, orjuutta. Silti ne ihmiset kestävät. Ja sinnittelevät. Tappamatta muita vaikka varmasti aihettakin olisi. Vihaavat ehkä. Ovat katkeriakin. Mutta säilyttävät ihmisyytensä.

Olisin melkein valmis sanomaan (ja eilen vihassani sanoinkin), että Jenkit voisivat tulla ja pyyhkäistä koko Isisin pois maanpäältä. Mutta mitä se tosiaan auttaisi? Sivullisia, viattomia kuolisi. Ja aina jäisi joku henkiin ja tulisi uusia järjestöjä, joilla olisi taas enemmän aihetta vihata länsimaalaisia. Tai tulee joku muu hyökkäys kuten nyt tämä Turkin vallankaappausyritys. Vihalla ei voiteta vihaa.

Mutta kuka tai mikä tämän maailman voi pelastaa? Vihan syöpä on levinnyt kaikkialle. Ja jatkaa leviämistään. Lääkettä ei ole keksitty. Voimme kokonaisvaltaisesti pahoin. Ehkä olemme tuhomme ansainneet.Me ihmiset olemme kuitenkin tehneet niin paljon pahuutta tässä maailmassa. Ehkä tämä on universumin kosto kaikesta? Hulluuden raja on häilyvä ja niin moni on astunut sen rajan yli.

Lakkaan lukemasta uutisia tältä päivältä. Tuntuu, että sairastuu itsekin. Taidan hypätä pyörän selkään ja lähteä hengittelemään sateen raikastamaa peltojen tuoksua. Heitän jonnekin korkeimmille voimille kiitoksen, että olen saanut syntyä tänne lintukotoon. Maahan, jonka puhututtavin kotimaan uutinen on ollut viime viikot (ja tulee olemaan) missä sataa tai paistaa ja tuleeko se helle vielä vai ei.

Ehkä se tästä perspektiivistä on aivan yks hailee. Sataa tai paistaa. Olemme elossa, älköömme vihatko. Voikaamme hyvin. Rakkaudellista lauantaita kaikille 😘

Rock, rauha & rakkaus 💖

Hajatelmia matkan varrelta.

Turun moottoritie. Loman aloitus. Aurinko sateen jälkeen. Viljavat vehreät pellot.

Auto, tie ja vapaus. Tunne, että mitä vaan voi tapahtua. Maailma on auki. Se on uusi.

Menossa kohti Ruisrockia, ystäviä. Skumppa poksahtaa jo perillä olevien ystävien osalta. Minä vielä ruuhkissa. Ei haittaa. Olen lomalla. Minulla ei ole kiire.

Laitan popin soimaan kovemmalle. Katson itseäni taustapeilistä. Kasvoni loistavat.

Minä selvisin. Olen elossa. Elämä on tässä ja nyt.

Pitäkää huolta toisistanne. Nauttikaa hetkestä. Elämä kantaa. Sydämessäni asuu taas valo.

Rock, rauha ja rakkaus. Mitä muuta sitä ihminen tarvitsee? No okei..yhden spoksautuksen pian. Minäkin. Skål kesälle! Skål lomalle!

Viimeinen aamu...

En osaa nukkua. Illalla ei meinaa uni tulla ja aamulla silmät ovat auki jo kuudelta. Olen eilen saanut avaimet uuteen, omaan kotiini ja olemme jo ensimmäisen kuorman vieneet tyttöjen kanssa illalla. Kiroillen kantaneet 13-v. neidin kanssa yhden painavan lasivitriininkin. Olin vähän intona. Mutta vahva on tyttö ja saatiinhan me se ehjänä...

Ajatukset sinkoilivat päässäni. Eilen kun ajoin pankista kotiin, oli pakko laittaa Kaija Koon Vapaa soimaan. Se vaan niin sopi siihen hetkeen ja tunnelmaan. Pysyin  liikkeessä. En malttanut olla. Samalla takaraivossani takoi ajatus, että olen täällä kodissa viimeistä iltaa ja yötä. Katselin istutuksiani ja kasvimaatani. Keräsin viimeiset mansikat. Annoin ex-puolisolleni ohjeita miten hoitaa pihaa ja puutarhaa. Kyllä hän osaa. Turhaan huolehdin. Ja tulee joku toinen tilalleni tähän taloon, joka myös toivottavasti osaa. Istun hetken pihalla ja vaan kuuntelen metsän lintujen laulua. Se meni näin.
En ole katkera, en enää surullinenkaan. Haikeuskin on vaipunut taka-alalle. On vain toteamus. Ja meillä tämä yksi elämä. Se tulee olemaan uudenlainen. Olen sille valmis.

Uni ei tosiaan viivy viimeisenä yönä tässä kodissa kauan. Valo ja into herättävät. Tänään muutan. Karkeasti vuosi sitten tämä matka alkoi. Tai ne ajatukset ja tuntemukset saivat tilaa nousta esiin. Nyt tämä tie on kuljettu. Olen tehnyt valtavan ja tuskallisen matkan päästäkseni tähän. Se on vaatinut valtavasti voimia, rohkeutta ja surutyötä. Mutta minun on ollut pakko kuunnella mitä sisimpäni sanoo. Aina ne asiat eivät ole todellakaan positiivisia tai päätökset helppoja. Tunnen kuitenkin niin vahvasti sisimmässäni, että tämä on oikea ratkaisu meidän kaikkien osalta. Se huojentaa. Seesteisyys on löytynyt ja hyväksyntä lopputulokselle.

Keitän kahvia ja puuroa viimeistä kertaa tässä talossa. Minun on pakko laittaa Laura Närhen Viimeinen aamu soimaan. Suon itselleni viimeiset kyyneleet.

Täysin uupuneina 
Aamuun valvoneina 
Kaikki päätetty jäljellä voimattomuus 
Silmät kyynelissä 
Meidän keittiössä 
Ihmetellään kun rauha nyt laskeutuu 
Parempaan vaikka tahdottiin 
Toisiamme vain syytettiin 
Tahallamme loukattiin 
Olen luopunut voitosta 
Sinä antanut vain olla 

Enää ei oo toiveita 
Valo hetkessä saapuu 
Pöly leijuu 
Radiossa vaihtuu laulut uutisiin 
Vaihtuu aamun uutisiin 
Tähän kaikki nyt loppuu 
Vielä kaikuu 
Sanat vaikeet kunnes kovin hiljainen 
Nousee aamu viimeinen 
Hienot suunnitelmat 
Lapset, automatkat 
Joku toinen kai kanssasi tehdä ne saa 
Jälkeen pettymysten 
Suurten odotusten 
En voi vierelläs viipyä kauempaa 
Kaikki mistä me haaveiltiin 
Hävis vuosien kiireisiin 
Väsymykseen vaihdettiin 
Mihin tästä nyt lähdetkin 
Aina muistathan kuitenkin 
Sinua niin rakastin.