lauantai 16. heinäkuuta 2016

Miksi me ihmiset voimme niin pahoin???

Nämä Eurooppaa vavisuttaneet tapahtumat ovat saaneet minut taas pohtimaan sitä miksi me ihmiset vihaamme niin paljon? Mikä saa suht tavallisen perheenisän ajamaan kymmenien ihmisten, myös pikkulasten yli rekalla??? Vaikka olisi kuinka avio-ongelmia tai mitä tahansa muita ongelmia. Niitä kuulkaa maailmaan mahtuu ja meille kaikille annetaan osamme.
Mikä on se jokin, mikä päässä naksahtaa tai milloin mennään rajan yli?
Tuntuu, että toiset meistä kestää uskomattoman paljon vastoinkäymisiä ja vaikeita aikoja. Ihmisiä on selviytynyt hengissä ja järjissään keskitysleireiltä tai vuosiakin kestäneestä vankeudesta, jossa on kidutettu ja kohdeltu kuin eläintä. Toiset elävät keskellä sotia ja jatkuvaa pelkoa. On nälänhätää, köyhyyttä, orjuutta. Silti ne ihmiset kestävät. Ja sinnittelevät. Tappamatta muita vaikka varmasti aihettakin olisi. Vihaavat ehkä. Ovat katkeriakin. Mutta säilyttävät ihmisyytensä.

Olisin melkein valmis sanomaan (ja eilen vihassani sanoinkin), että Jenkit voisivat tulla ja pyyhkäistä koko Isisin pois maanpäältä. Mutta mitä se tosiaan auttaisi? Sivullisia, viattomia kuolisi. Ja aina jäisi joku henkiin ja tulisi uusia järjestöjä, joilla olisi taas enemmän aihetta vihata länsimaalaisia. Tai tulee joku muu hyökkäys kuten nyt tämä Turkin vallankaappausyritys. Vihalla ei voiteta vihaa.

Mutta kuka tai mikä tämän maailman voi pelastaa? Vihan syöpä on levinnyt kaikkialle. Ja jatkaa leviämistään. Lääkettä ei ole keksitty. Voimme kokonaisvaltaisesti pahoin. Ehkä olemme tuhomme ansainneet.Me ihmiset olemme kuitenkin tehneet niin paljon pahuutta tässä maailmassa. Ehkä tämä on universumin kosto kaikesta? Hulluuden raja on häilyvä ja niin moni on astunut sen rajan yli.

Lakkaan lukemasta uutisia tältä päivältä. Tuntuu, että sairastuu itsekin. Taidan hypätä pyörän selkään ja lähteä hengittelemään sateen raikastamaa peltojen tuoksua. Heitän jonnekin korkeimmille voimille kiitoksen, että olen saanut syntyä tänne lintukotoon. Maahan, jonka puhututtavin kotimaan uutinen on ollut viime viikot (ja tulee olemaan) missä sataa tai paistaa ja tuleeko se helle vielä vai ei.

Ehkä se tästä perspektiivistä on aivan yks hailee. Sataa tai paistaa. Olemme elossa, älköömme vihatko. Voikaamme hyvin. Rakkaudellista lauantaita kaikille 😘

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti