Kun pohjalainen savolaisen kohtas, neljän päivän sääntö ja muita lomaoivalluksia..

Mikä on parasta lomassa?

Sen odottelu. Päivien laskeminen. Ja lähdön tunnelma. Lentokonematka kohteeseen. Lähtöskumpat kentällä. Koko loma on edessä. Koskemattomana, kokemattomana, piiitkänä.

Ehkä olen tässäkin outo. On se varsinainen lomakin ihana. Ja parasta siinä on kaikkien niiden ihanien muistojen kerääminen. Niiden hetkien, jotka muistetaan vielä vuosienkin päästä. " muistatko sen reissun, kun vettä tuli niin paljon monta päivää, että kahlattiin illalliselle?" Tai " muistatko sen matkan, jolloin koneen matkustajista puolella oli vatsatauti...?" Niin. Usein ne muistelot, jotka jäävät parhaiten mieleen ovat niitä, jotka eivät naurata yhtään juuri sillä hetkellä. Parhaimmillaan niiden muisteloiden kerääminen voi alkaa jo menomatkalla...

Perinteinen tuuri. 3-istuimen rivi ja kahden viereen tulee se yksi ylimääräinen. Tällä kertaa juuri sellainen Suomi-turistin prototyyppi. Metsästysliivit, kulahtanut t-paita ja kangashousut. Sellaiset joissa on monta taskua. Vihreät tietenkin. Ja oma viskipullo. Josta oli selvästi jo ennen aamulentoa otettu naukku, jos toinenkin. Savolainen tykkää pulputtaa. Vaikka pohjalainen on laittanut jo napit korviinsa. Viideltä kesken unien herätetty könsikäs yrittää löytää ahtaassa keskipaikassaan sopivaa asentoa. Katselen tilannetta huvittuneena ikkunapaikaltani. Mitään en kuule enkä ymmärrä vaikka väitän, että osaan Suomen eri murteita paremmin kuin moni paikallinen.
Asetelmat ovat kutkuttavat 6,5h lentoa ajatellen.

Matka etenee ja savolaisen ässät sihahtelevat yhä lupsakammin ja käsiliikkeiden kaaret isonevat. Koska vuoropuhelun toinen osapuoli eli pohjalainen ei ihan niin lähde lentoon, niin savolainen nojautuu lähemmäs. Silmät harittavat jo hieman. Äkäinenkin se pirulainen on, kun joudun hyppyyttämään häntä ylös jokusen kerran käydäkseni wc:ssä. Puhuu jotain maksun perimisestä..Siinä vaiheessa kun savolainen tuijottaa pohjalaisen padilta katsomaa ohjelmaa, saa pohjalaisen toistuvasti ottamaan napit korvistaan ja keskeyttämään katselunsa ja alkaa kysellä aseista, katson viisaammaksi tirskua vain itsekseni.
Jossain kohtaa itsekin äidyn kohteliaaksi ja kysyn savolaiselta mihin päin hän on menossa. Vastaus saa jauhot suuhuni. " Kanariallehan sitä" No sen ehkä tiesin kysymättäkin mutta päätän etten nyt heittäydy sarkastiseksi. Jatkoa seuraa " schiinä on sitä järveä, ja hiekkaa.." No jaahans. Jo tutuksi tullut käsiliike; kyynärpää suorana, sormet eteenpäin osoittaen suuntaa näyttäen ja ilmaa huitaisten, seuraa lespaavaa selitystä, jossa mitä ilmeisemmin kuvataan edelleen yhtä pikkutarkasti sankarimme matkakohdetta. " tässhtä nuin.." Huikea persoona. Ihan koko matkan. Pohjalaisen hermoja ihailen.

Viikko on pitkä aika. Siinä ehtii paljon, kun tekee. Intensiivinen yhdessäolo. Jonain aamuna yritän esittää närkästänyttä ja totean pohjalaiselle hänen kuittailuihinsa hetkeksi kyllästyneenä, että tänään aion pitää kuulokkeet korvissa enkä puhu hänelle hetkeen yhtään mitään. " Lupaatko?" pohjalainen kysyy silmät ilkikurisesti vilkkuen. En voi kuin nauraa.

 "Neljäntenä päivänä se tulee" sanon pohjalaiselle, kun ihmettelemme alkuviikosta sitä kuinka kivutonta, helppoa ja ihanaa yhdessäolomme on siihen asti ollut. Edes siskoksilla ei ole ollut meidän nähtemme siihen mennessä isompia kriisejä tai draamaa. Mutta sitten koittaa se kuuluisa neljäs päivä. Yhdessä on oltu jo sen verran kauan ja sen verran tiiviisti, että välit kiristyvät. Ilmaa pitää puhdistaa. Mutta pienen rajuilman jälkeen tulee aurinko taas esiin. Kyyneleet on kuivattu, anteeksi pyydetty ja annettu ja tyttärien elo jatkuu taas seesteisenä.
Aikuinenkin tarvitsee välillä nenäliinaa. Matka nostaa muistoja menneisyydestä mieleen. Tulee tuntemuksia joihin ei ollut osannut varautua. Haikeutta ja osa luopumistuskaa. Tai jotain. Mutta kaikki pitää sallia, ne otetaan käsittelyyn sitä mukaa, kun ne tulevat eteen. Pohjalaisen kanssa olemme päättäneet jo hyvin varhaisessa vaiheessa, että mikään asia ei ole niin vaikea etteikö niistä voisi puhua, yhdessä. Ja pitääkin puhua. Ne kaivetaan esiin, pilkotaan ja pureksitaan pieniin osiin. Möröt kaikkoavat vain siten.

Huomaan kuinka hitsaudumme yhteen. Kuinka tytöt pitävät toistensa puolia. Ovat toistensa tukena tosi paikan tullen vaikka osaavat myös ärsyttää toisiaan. Yhteinen kiipeilykokemus pakottaa meidät kaikki voittamaan itsemme ja omat pelkomme. Kuulen yhäkin korvissani tyttöjen kannustukset toisilleen. Lämpö läikehtii sielussani.

Katselen alla olevia pilviä. Herkistyn. Tämä oli kerrassaan huikea viikko. Niitä kokemuksia ja hetkiä joiden arvon tulee näkemään vasta jälkikäteen. Elämänmakuinen, opettava, akkuja lataava ja ennen kaikkea meitä yhdistävä.
Jopa minua ja pohjalaista vaikken olisi uskonut, että voisin enempää enää lähentyä tuon oman mötköni kanssa.

En voi kuin ihailla tuota miestä ( vaikka astetta huvittavamman näköinen hän juuri nyt  suu auki viereisellä penkillä kuorsatessaan onkin). Pohjalaisen tunneäly, lempeys, turvallinen syli, aito ja välittävä läsnäolo, naseva sanailu ja loputon huumori pelastavat monesta tilanteesta. Niin arjessa kuin lomalla. Olemme hyvä tiimi. Hyvä meidän joukkue.

Teet minut onnelliseksi joka päivä. Kiitos, kun olet.

Uusioperhe lomailee yhdessä ensimmäistä kertaa - osa 1. matkavalmistelut

Ensimmäistä kertaa, kun hyppään junaan ja lähden kohti etelää, minua ei ahdista tai en vaivu alavireisyyteen. Näemme seuraavan kerran jo 12 tunnin päästä. Ja olemme jo lomalla. Kauan haaveiltu, kaukaiselta ja mahdottomaltakin tuntunut ajatus siitä, että uusioperheemme pääsisi ensimmäiselle yhteiselle lomalle on pian totta.
Oli aikoja jolloin en uskaltanut tästä edes haaveilla. En innostua, en uskaltanut toivoa. Etten vaan pety. Sen toteuttaminen tuntui olevan liian monen liikkuvan palasen varassa. Meistä riippumattomia valtaosa. Ajankohta, lapsiviikkojen yhdistäminen, koulusta poissaolot, ex-puolisoiden reaktiot, lapsien toiveet ja reaktiot. Omat - välillä ristiriitaisetkin ajatukset. Ollako itsekäs ja lähteä vain kahdestaan vai pitäisikö lähteä erikseen tai olla lähtemättä lainkaan. Kuka menee ja kenen kanssa. Vaihtoehtoja on ollut. Tämä tuntui lopulta ainoalta oikealta.
Kuulun etukäteen surijoiden ja murehtijoiden klubiin. Se ärsyttää monesti minua itseäänkin. Mutta toisaalta toimii hyvänä defenssinä tai jonain. Koska sitten kun se h-hetki koittaa, olen valmistautunut. Usein aivan kaikkeen..Koska en jätä analysointia puolitiehen. Ehei. Vatvon joka kantilta ja kunnolla. Ja se säätäminen ja häsääminen. Ne jotka ovat aiemmin (joutuneet) lähtemään kanssani lomalle, tunnistavat varmasti sen. Pohjalaisilla on siihen oma sanansa. Mikä minä olinkaan? Tuuskaaja..Imitoituna se näytti hieman hätäiseltä tontulta, joka poukkoilee joka suuntaan..Piirre, joka voimistuu samassa suhteessa, kun aika matkalle lähtöön vähenee. Onneksi se on kuulemma (vielä) suht rakastettava ominaisuus.

Joka tapauksessa tämä on jännää. Tarkasteli sitä miltä kantilta hyvänsä. Ensiksikin me pariskuntana tullaan viettämään 100% enemmän yhtäjaksoista aikaa yhdessä kuin tähän asti. 11 vuorokautta. Se tuntuu varmasti monesta käsittämättömältä, mutta jo ajatus siitä, että saa nähdä toista ja herätä tämän vierestä yli viikon ajan on niin mahtavaa, ettei sitä osaa sanoin kuvailla. Etäsuhteen edut ja haittapuolet samassa. Toista kun on alituisesti ikävä ja nimenomaan niitä muille arkisiakin ja itsestäänselviä juttuja. Tuleeko toisesta esiin piirteitä, joita lyhyemmässä ajassa ei ole vielä tullut? Tuntisiko sitä jopa hetkellistä kyllästymistä toiseen? Ärsyyntyisikö aidosti jostain? Tai entä jos tottuukin toisen olemassaoloon niin vahvasti, ettei enää osaa olla erossa?
Kuten sanottu. Nämä ennakkospekuloinnit ovat ihan turhia, mutta kyllä vain sitä kaikenlaisia ajatuksia risteilee mielessä.

Ja entäpä ne lapset. Nyt viimeistään karissee viimeisetkin vieraskoreuden rippeet. Tuleeko riitoja? Mustasukkaisuutta huomiosta? Mitä jos lapset jakautuvat leireihin? Kuka on kenenkin kanssa ja kuka jää ulkopuoliseksi?
Kuten ystäväni juuri hetki sitten totesi. "Loman aikana ehtii näkyä monenlaista, pääasia että teillä aikuisilla on hyvät fiilikset ja keskinäinen ymmärrys miten tyttöjen kanssa mennään, sillä tavoin auttaa parhaiten tyttöjäkin. Keskinäiset kähinät kuuluu asiaan. " Kiitos. Rauhoitti tuuskailija-minää.

Nyt siis enää edessä neljän naispuolisen pakkailuhysteria. Tunnen sympatiaa tätä joukkiomme ainoaa mies-sukupuolen edustajaa kohtaan. Ei liene helppoa hänelläkään. Mutta eikö se mene elämässä niin, että sitä saa minkä ansaitsee ;)?
 Ja sitä kenkien, laukkujen, bikinien yms.yms määrää, joka meidän pitäisi voida sulloa matkalaukkuihimme. Ihan taatusti jotkut lipokkaat tai lempi-shortsit ovat jääneet toisiin koteihin. Vaikka tässä on yritetty miettiä kaikkea valmiiksi. Muistakaa aurinkolasit. Ottakaa toppeja ja t-paitoja. Rahat, kännykät, laturit. Kuinka paljon matkarahaa annat sinun tytölle? Muistettava tasapuolisuus. Missähän kodissa ne passit nyt ovatkaan. Milloin koira viedään hoitoon. Koska haetaan tytöt isältään, entä toisia mennään vastaan kentälle. Miten ruokailut? Ei mitään järkeä ostaa ruokaa kotiin täksi illaksi, kun aamuvarhaisella jo lähdetään. Mutta tuo nuorisojoukko kuitenkin jo syö. Ja paljon. Ei kai se ole niin iso synti, jos jotain heitetään roskiin.. Kuka vie aamulla kentälle? Ei me mahduta mihinkään tavalliseen autoon. On tilattava tilataksi. Muista pestä vielä pyykit, ja astiat. Tyhjennä roskikset.  Ai niin. Vaikuttaakohan lentolakko meihin?

Lähtö-tuuskaaminen. Tää on oikeastaan ihan parasta. Kun kaikki uusi ja jännä on edessä. Ja se loma. Aurinko. Yhdessäolo. Vaikkei se menisikään aina kuin Strömssössä, niin se on elämää. Ja olemme sen niin ansainneet. Palaan kirjoittamaan mitä sitten kävikään...

Vagina-treenejä, selibaatteja ja muita (uusia) trendejä..

Jostain kumman syystä (johtuuko se tästä keväästä ja hormonien hyrinästä) olen viime aikoina rekisteröinyt varsin rohkeita julkituloja seksin saralla. Laidasta laitaan. Ensimmäisenä minut hämmensi Carola Häggvistin paljastus, ettei hän ole harrastanut seksiä 14 vuoteen. Sikäli se oli hämmentävää, että kyseessä on kuitenkin vasta 5-kymppinen ja suhteellisen kauniina ja vetovoimaisena pidetty julkisuuden henkilö, jolla tuskin lienee ollut ongelma kumppanin haussa. Ja senhän itsekin myönsi ettei siitä ollut kyse, etteikö seuraa olisi riittänyt. Ei vaan kiinnostanut kukaan. Mutta se pisti miettimään, että mistä ihminen jää paitsi, jos hän kieltää itseltään niinkin olennaisen elämän rikastuttajan. Onhan toki näitä ihmisiä, niin sanottuja a-seksuaaleja, joilla ei ole lainkaan kiinnostusta tai haluja, mutta käsitin, ettei tässä tapauksessa ole edes siitä kyse. Eikö siinä ole mennyt aika monta (seksuaalisesti aktiivista) vuotta ihan hukkaan?
Samanaikaisesti satuin lukemaan jostain naistenlehdestä (sieltä minun koko yleissivistys lienee peräisin, joten pahoittelut siitä) toisesta lähes saman ikäisestä naisesta, Heli Heinosta, joka petyttyään miehiin päätti olla ilman. Vuosikausia. Nyt hän on löytänyt 5-kymppisenä uuden kumppanin ja saanut elämänsä ensimmäisen orgasmin nelikymppisenä. On se mahtanut olla elämys. Ja uskon, että Heli ei ole lainkaan yksin tämän asian kanssa. Estyneitä, rakkauteen pettyneitä ja muuten vaan seksistä vieraantuneita tai siihen koskaan perehtyneitä on paljon.
Heli on kirjoittanut kirjan, jossa kuvaa kaikkia kokemuksiaan seksin pauloihin päästyään hyvin avoimesti, suoraan mutta silti olematta rivo, epäkunnioittava tai ruma. Aidosti. Helin viesti on hieno. Koskaan ei ole liian myöhäistä saada ja löytää hyvä ja tyydyttävä seksielämä.
Jos siis tätä meidän aikaa leimaa tämä avoimuus jokaisen asian osalta, niin sama pätee aiemmin hyvinkin intiimeinä pidettyihin ja vaiettuihinkin teemoihin. Kuten lantionpohjalihaksiin ja valuvikoihin. Koska niinhän se usein on. Alateitse synnyttäneillä naisilla näin keski-iän kynnyksellä kyllä huomaa jo konkreettisesti ketkä ovat lintsanneet niissä harjoituksissa ja ketkä ei. Rehellisyyden nimissä täytyy myöntää, että ennen viime viikkoa (kerron kohta miksi) en ollut piitannut tuon taivaallista ko. lihasten treenaamisesta. Toki joskus satunnaisesti olen autossa istuessani liikennevalojen vaihtumista odottaessani jumppaillut aikani kuluksi. Mutta hei c´moon. Kuka oikeasti muistaa edes venytellä riittävästi? Ei kukaan. Vasta kun siinä vaiheessa, kun huomaa, että hitto soikoon. Tätähän olisi pitänyt tehdä jo ajat sitten. Joten hyvät kanssasisaret. Nyt ei enää verukkeita. On aika ryhtyä tuumasta toimeen ja ottaa vagina-treenit osaksi viikko-ohjelmaa. Sillä..ja nyt seuraa aikamoinen kateuden aihe.

Satuin lukemaan Rosa Meriläisen kirjoituksen hiljakkoin, jossa Rosa kertoo aika lailla omaan ronskiin, avoimeen tyyliinsä omista treeneistään. Joita hän oli aiemmin myös itse laiminlyönyt. Mutta Rosalla oli kaikkien aikojen paras ja houkuttelevin treeni-vinkki, joka kuului suurin piirtein näin: " lantionpohjalihasten supistelu istualleen tai maaten on niin so last season, mutta jos hyvät naiset teillä on käytössäni ja ulottuvillanne penis, niin hyödyntäkää sitä ja kumppanianne. Se kuulemma elävöittää parisuhdetta ja on aikas mukavaakin.." Uskon sen. Sillä nykyään Rosan omien sanojen mukaan hän nostelee vaginallaan ketsuppi-pulloja...Tosin en tiedä miten ne muut perheenjäsenet hänen uusioperheessään suhtautuvat siihen. Kenties hänellä on ihan oma, nimikoitu pullonsa näitä treenejä varten..

Ja kun olin tämän lukenut, niin ei mennyt kuin pari päivää ja sattumalta kuulin, missäs muualla kuin kosmetologi-ystäväni pakeilla, (koska kosmetologit kuuluvat kampaajien kanssa samaan genreen ja heille kerrotaan kaikki salaisuudet...), että eräs hänen asiakkaistaan, 5 lapsen äiti on puhunut tästä jo vuosia. Ja kehunut sitä kuinka virkeää heidän seksielämänsä on vuosienkin jälkeen. Tämä henkilö kuulemma treenaa kirveen kanssa...Että näin. Toivon, ettei sillä teräpäällä.

Noh, siinä on meille itse kullekin haastetta. Viiden leuanvedon tekeminen parin kuukauden päästä ei tunnu enää missään. Vaikka sekin on yhä niiiin vaiheessa.

Selibaattia en suostu vielä tässä kohtaa alkaa kokeilemaan - olkoonkin kuinka trendikästä tahansa, mutta muuten treeniohjelmaani on kuin salaa puikahtanut ihan uudenlaisia harjoitteita. Toistaiseksi ne ovat saaneet kiitosta ja välitöntä palautetta.  Kehitettävää toki on.

Riehakasta kevät-viikonloppua rakkaat!

ps. odotan seuraavaa trendiä puhkeavaksi.Veikkaan, että se nousee ikäihmisten parista. Millaista onkaan seniori-seksi. Totta ja tarua? Onko sitä? Ja miten sitä pitää yllä..odotan kasvavalla mielenkiinnolla.

Teinin vanhempana..

..ei ole helppoa ei. Jostain syystä tähän keski-iän kynnykselle ehtineille asetetaan eteen useita elämän haasteita, jotka eivät ole niin miellyttäviä. Samalla kun me tuskailemme päivittäin rapistuvan kehomme kanssa ja itkemme kadotettuja vyötäröitä, kasvavia jenkkakahvoja, hyllyviä allejamme, pullottavia silmäpussejamme, levenevää kaksoisleukaamme, harmaantuvia hiuksiamme, huonontuvaa näköämme ja mitä näitä nyt onkaan vain muutamia mainitakseni, niin monesti samaan syssyyn jälkipolvemme saavuttaa kukkean, hehkeän ja nupullaan olevan nuoreksi puhkeamisen muodonmuutoksen. Joka toki tuskailee omien epävarmuuksiensa kanssa mitä suuremmissa määrin. Niin upeita kuin he vain tajuaisivat olevansakaan.
Mutta se muutos. Se aiheuttaa aina epävarmuutta, pelkoa, vastarintaa vaikka osaan muutoksistaan suhtautuisikin uteliaisuudella ja positiivisestikin. Ikään katsomatta.

Sen lisäksi, että teinin kanssa eläessä ei kulu päivääkään ettet saisi kuulla kuinka nolo tai tyhmä olet, niin sinut ulkoistetaan pala palalta teinisi elämästä. Paikkasi ykköspallilla ei ole enää sinun. Ystävät ovat number one. Sinun kanssasi ei jaeta enää kaikkia suruja ja murheita tai ihania salaisuuksia, ei kikateta vedet valuen silmistä, hullutella ja hassutella. Tai jutella maailman ihmeellisyyksistä. Et ole enää se kenen puoleen käännytään, kun nuoresi haluaa tietää jotain. Koska et vaan voi tajuta mitään. Olet niin out.

Jos yrität virittää keskustelua, vastaukseksi hyvällä tsägällä saatat saada jopa kolmisanaisen lauseen. Ole silloin kiitollinen ja hiljene. Älä jatka. Koska seuraavaksi sinut palautetaan taatusti maan pinnalle. Useimmiten vastauksena on epämääräisen kuuloista urahtelua tai ihan hyvin. Ihan mihin kysymykseen tahansa. Tai vaihtoehtoisesti ihan sama. Jos yrität lähestyä teiniä väärään aikaan, se nostattaa myrskyn. Kuuluu huutoa, kiroilua, ja saat palkaksesi ovien paiskomista. Väärä aika on ennen kouluun menoa, koulun jälkeen, kun on kavereita käymässä, tai kun ei ole, viikonloppuisin ja ylipäätään aina, kun teinin huoneen ovi on kiinni.

Sisarusten välisiin riitoihin joudut suhtautumaan siten, että ummistat korvasi pahimmilta solvauksilta, ja parempikin ettet aina puutu niihin, koska sen tuntuvat seuraukset koet sinä. Älä ainakaan yritä selvittää mitään ristiriitoja, koska kaikki ärsyttää. Systeri ärsyttää, sinä ärsytät, kaikki on ihan nuijia. Paitsi tubettajat. Ja muuten vaan "feimit", joita seurataan hullunkiilto silmissä. Ja sen jälkeen on saatava kaikki mitä niillä feimeilläkin on. Valkoisilla lyhytvartisilla tennareilla on päästävä kouluun nilkkasukissa vaikka olisi kymmenen astetta pakkasta ja lunta sataisi vaakatasossa. "Könkkeni" keikkuen selässä, takki tuulessa auki lepattaen. Ei varmasti pipoa. Se on niin so last season.

Mihin sitten vielä kelpaat? No rahoittajaksi tietenkin. Feiminä olo näet maksaa. Saat myös luvan toimia teinin kuskina, koska kaikkialle pitää päästä, mutta ei ainakaan kävellen.

Tämä kaikki yllä kuvailtu on tätä ihanaa keski-ikäistyvän elämää. Ja se hiipi salakavalasti. Luulin, että juuri minun lapseni käytös ei muuttuisi. Ehkä se ei nyt ihan niin kamalaa ole aina. Onneksi teinini osaa käyttäytyä kodin ulkopuolella suht ihmisiksi. Ja olen yrittänyt tästäkin elämänvaiheesta hakea positiivisia asioita. Vaikka iloita sitten niistä kolmisanaisista lauseista. Tai hetkellisistä yhteyden hetkistä, jolloin tuntuu siltä, että näkee pilkahduksen valoa tulevasta. Näkee jo pienen pienen aavistuksen siitä millainen tyyppi tuon myrskyn silmästä on puskemassa ulos. Koska - muistetaan nyt hyvät teiniemme vanhemmat. He eivät tee sitä meitä kiusataksemme. Vaan oikeasti teinin aivot ovat tällä hetkellä myrskyn silmässä.

Aivojen harmaa aines - tuo taikinamassa, josta täytyisi muovata yhteyksiltään nopea, tehokas ja mahdollisimman kattavan ja laaja-alaisen tiedontynnyri, on teinillä isoimmillaan. Siitä koko teini-iän myllerryskin johtuu. Aivomassa alkaa muovautua teini-iässä niin nopeasti, että synapsit vaan suhisevat ja otsalohkossa kiehuu. Tämä koko muokkausprosessi on niin intensiivinen ja raskas, että se aiheuttaa melkoista ailahtelua käyttäytymisessä ja osa aivolohkoista jopa taantuu siksi aikaa. Mm. limbisessä järjestelmässä sijaitseva tunteiden tunnistaminen. Sen vuoksi teineillä voi olla vaikeuksia tunnistaa, että vanhempien käytös ei ole komentelua tai kyttäämistä vaan huolehtimista ja välittämistä.
Mutta kaikki tapahtuu siis puhtaasti vain siksi, että teinistämme kasvaisi ajatteleva, älyllinen, suunnitelmallinen, kypsä aikuinen. Joten hyvät kohtalotoverit. Tämä aika on vain kestettävä. Ja yritettävä ymmärtää - silloinkin, kun tuntuu, että tekisi mieli kuristaa oma lapsensa. Onneksi niin ei kuitenkaan tapahdu. Ja juuri silloin, kun tuntuu, että nyt ei enää jaksa yhtään vastalausetta tai mielenosoitusta, niin silloin koittaa monesti se ihme. Teini lähestyy sinua halatakseen, tai ottaa vaikka edes lyhyen katsekontaktin. Tai haluaa jutella kanssasi. Avautuu mielensä murheista tai kertoo pienen salaisuuden. Nauraa hetken kanssasi. Silloin mielesi tekisi tanssia pitkin käytäviä ja rutistaa nauraen vastaantulevia. Mutta hyvänen aika sentään. Älä vaan tee niin. Se olisi niiiiin noloa.

Halauksia ystävät hyvät. Tämä on vain pieni hetki maailmankaikkeudessa. Kohta kaunis muisto vain...Aika kuluu niin nopeasti. Lohduttiko? Yritin sentään..

Sinun naisesi..

Näin lähes naistenpäivän kunniaksi on ihan pakko kirjoittaa naisesta. Eikä ihan mistä tahansa naisesta vaan Naisesta. Mistä muusta aiheesta minulla voisi olla enemmän kokemusta kuin siitä? Tai valtaosalla tämän blogin lukijoista? Väitän, että n. 90% aktiivilukijoistani on naisia. Hämmästyitkö? On niitä miehiäkin. Todistetusti. Tosin en aina tiedä lukevatko tätä blogiani velvollisuuden tunteesta, uteliaisuudesta vai aidosta mielenkiinnosta? Suosittelisin kyllä monille. Miksikö?

Nainen on ja tulee aina olemaan ikuinen mysteeri. Siis puhtaasti jo siitä syystä, että Nainen ei edes aina itse ymmärrä mistä kaikki ne päässä risteilevät ajatukset tulevat ja miten ne toisinaan voivat olla aivan päinvastaisia kuin vaikkapa eilen. Tai tunti sitten. Se on hämmentävää. Jopa Naiselle itselleen. Ennen kaikkea se, että hetkeä aiemmin vallinnut seesteisyys ja euforia voi vaihtua vaikka puhtaaseen raivoon sekunneissa. Joskus ei tarvita kuin yksi poikkipuolinen sana. No ehkä tämä hieman on karrikoitua, koska faktahan on, jonka kaikki Naiset tietävät, että yleensä sitä kuonaa ja pahaa mieltä on kerrytetty hyvinkin pitkältä ajalta ja se yksittäinen Jokin vain suistaa sen kelkan lopullisilta raiteiltaan. Onneksi näitä tilanteita ei tapahdu usein. Etenkin jos Naisella on laaja ja tunneälyä omaava ystävättärien joukko, joka auttaa Naista purkamaan kuonaa terapioimalla tätä. Koska vaikka Nainen olisi parisuhteessa, hän ei useinkaan voi kaikkea kuormaansa purkaa puolisonsa kanssa, koska yksinkertaisesti Mies ei aina kykene ymmärtämään Naista tämän vaatimalla tavalla.

Huom! Miehissä on poikkeuksia, ja jos Naiselle on sattunut käymään satumainen tuuri siinä, että hän on löytänyt rinnalleen tunnekyvykkään, älykkään, keskustelutaidot omaavan ja vielä Naista huomioivan ja arvostavan kumppanin, niin a) Naisen tulee pitää kiinni tästä könsikkäästään kaksin käsin ja kaikin voimin, koska kaikki Naiset tahtoisivat sellaisen itselleen b) olla todella onnellinen tästä häntä kohdanneesta onnestaan c) nauttia täysin rinnoin elämästään ja siitä tasapainosta, jota tuollainen parisuhde tekee Naiselle..ja sitä kautta myös Miehelle.

Nainen on siis mysteeri. Nainen on samalla kertaa vahva ja hyvin herkkä, jota tulee käsitellä vaalien ja rakkaudella, jotta Nainen pääsee oikeuksiinsa, koska tällöin Nainen antaa parastaan niin puolisolleen, työpaikalla, lapsilleen ja ystävilleen. Enkä sano, että Naista pitäisi jumaloida tai nostaa millekään jalustalle. En, vaan Naista tulee kohdella tasaveroisena ja arvostaen - aivan kuten Miestäkin. Nainen kykenee moneen. Älä arvioi Naista, koska raivoissaan Nainen ei ole kaunista katseltavaa. Nainen osaa olla susi. Niin Naiselle kuin Miehellekin. Älä haavoita, loukkaa tai satuta Naista, sillä Nainen muistaa sen aina. Vaikka Nainenkin osaa olla julma ja loukata, niin useimmiten siihen on syynä kosto tai aiempi kaltoin kohtelu. Eli sitä saa mitä tilaa. Katso siis ensin peiliin, jos Nainen käyttäytyy poikkeuksellisen karulla tavalla.

Naisen itsetunto on iänikuinen klichée. Sehän rakennetaan jo nuorena. Jos olet tyttölapsen isä, muista kehua ja kannustaa ehdoitta tytärtäsi, koska vain sillä tavalla kasvatat vahvan ja itseään rakastavan ja arvostavan Naisen. Jopa nuorena naisenalkuna, Nainen on saatava ymmärtämään kauneutensa ja etenkin tasapainoisen isän rakkaudesta kaikki kumpuaa. Sillä tehdään perusta. Koska mikään ei ole kamalampaa kun itsestään epävarma ja kompleksinen Nainen. Toki aikuistumisen matkan varrella muutkin asiat rakentavat itsetuntoa eikä luonnollisestikaan kaikkea voi pelkkien kehujen varaan rakentaa. Nainen ammentaa itsetuntoaan alati ja tämän päivän koulutus- ja uramahdollisuudet muovaamat Naisista entistä upeampia ja vahvan itsetunnon omaavia Naisia. Sellaisia, joille ovet aukeavat yhä helpommin joka suuntaan. Lasikattojen kilistessä tantereeseen.

Oikeastaan ei ole mitään sellaista asiaa mitä Nainen ei jo osaisi tai kykenisi tekemään. Nainen pärjää yksinkin. Niin taloudellisesti riippumattomana kuin fyysisestikin. Hänellä on tänä päivänä määrätön määrä valintamahdollisuuksia. Vaikka Naisen euro on edelleen pienempi kuin miehen, asenteiden murtuessa pala palalta, rohkeiden edelläkävijä-Naisten murtaessa viimeisiä ennakkoluuloja ja muuttaessa asenteita, erot tulevat kapenemaan ja lopulta Nainen seisoo tasavahvana. Vaikka maailmassa yhä onkin persläpiä, joissa tämä on yhä vain kaukainen unelma.

Me Naiset emme enää tarvitsisi naistenpäivää muistaaksemme mitä kaikkea me kykenemme tekemään. Mutta viettäkäämme sitä vaikka siksi, että maailma on vaatinut paljon muutosta reilun sadan viime vuoden aikana, jotta tähän on päästy. Siitä New Yorkin vaatetehtaan naisten ensimmäisestä lakosta, jolloin Naisten aseman reformi sai alkunsa. Se ansaitsee kukat, suklaata, Naisen ylistystä. Ihan siinä missä minä tahansa muunakin päivänä.

Koska Sinun Naisesi on upea yksilö, jota ilman et tulisi toimeen. Muistakaa hyvät miehet arvostaa Naistanne. Tänään ja huomenna. Koska vaikka Naisesi olisi maailmalle vain joku, hän on sinulle koko maailma. Aivan kuten sinäkin olet hänelle.

Erinomaista Naisen päivää arvon rakkaat Naiset! Olemme mahtava lajike.

Jännää tämä elämä ja liikaa miksi-kysymyksiä..

Intensiivinen, pidennetty viikonloppu takana hiihtokeskuksessa tyttärien ja vanhempien sekä kummitädin seurassa. Yhdessäoloa, urheilua, naurua ja välillä hampaiden kiristystäkin. Kun eri ikäpolvet ja jokaisen tottumukset ja tavat kolahtelevat mökissä toisiinsa.

Hyväntahtoisesti hymähtelen. No okei. Kerran ärjäisin, ja pari hermojen menetystä pitkien automatkojen aikana. Silti salaa nautin joka hetkestä. Tämä on kuitenkin niin harvinaista herkkua. Olla vaan ja tehdä kaikkea yhdessä. Koskaan ei tiedä milloin aika yhteinen tulee päätökseen. Aika ei ole ikuista. Sen me tiedämme. Eikä enää eronneena saa edes omien lastensa kanssa viettää niin paljon aikaa kuin haluaisi. Se on muuten kummallista, kuinka sitä aikaa lasten kanssa osaa arvostaa ihan eri tavalla kuin ennen eroa. Nyt siihen haluaa satsata. Olla läsnä. Luoda yhteisiä muistoja. Hyvitteleekö sitä myös tiedostamattaan jotain? Pyytää anteeksi, että nyt olenkin enää vain minä, joka tässä yritän. Kun se toinen vanhempi on jossain muualla. Hänen vuoronsa on muulloin. Me halusimme teidät tähän maailmaan, me lupasimme olla perhe ja me mokasimme. Satutimme teitä vaikkemme sitä ikimaailmassa olisi halunneet. Petimme lupauksista pyhimmän. "Minä suojelen sinua kaikelta.."

Yritän olla kuin ennen. Sama äiti, samat rajat. Räjähtelenkin. Mutta olenhan minä eri. Ihan eri kuin ennen. Tekin olette. Elämä pakotti teidät ulos pumpulista vaikka olemmekin yrittäneet varjella teitä tältä kaikelta. On uusia kumppaneita, uusia koteja. Uusia sisarpuolia ja ihmisiä. Te ette halunneet tällaista elämää. Tiedän sen. Kukaan lapsi ei halua, että juuri hänen vanhempansa eroavat.

Ex-puolisokin on eri. Toisinaan kun vien lapsia heidän toiseen kotiinsa, entiseen yhteiseen kotiimme, katson häntä ja muistan hänet. Muistan meidät. Tunnen hänet niin hyvin ja silti en enää tunne lainkaan. Etäisyys. Ja silti tuo kaikki yhteinen koettu. Kai sitä voi ikävöidä asioita entisestä elämästään vaikka silti tietää, että se ei vain toimi. Pitkään parisuhteeseen kuitenkin kuuluu paljon niitä hyviäkin aikoja ja asioita. Entinen kotimmekin on eri. Vaikka se on edelleen kaunis ja seesteinen. Mutta ei enää minun. Kaikki tämä on erittäin kummallista, jos sitä rupeaa miettimään. Mielen valtaa auringosta huolimatta harmaa melankolia tänään.

Meillä kaikissa parisuhteissa on mahdollisuudet. Miksi me toiset feidaamme ne? Meilläkin oli aikanaan kaikki avaimet onneen. Joku asiantuntija joskus sanoi, että kaikki erot olisivat estettävissä, jos liitossa on ollut rakkautta. Miksei sitä silloin näe? Osaa arvostaa toista? Tehdä töitä sen parisuhteen eteen? Puhu. Niistä kaikkein kipeimmistäkin asioista. Kaivaisi niin kauan, jotta löytäisi sen kipupisteen ja juurisyyn mistä kaikki negatiivinen sai alkunsa. Mistä katkeruuden hippuset alkoivat kerääntyä. Miksi sitä ei vain osannut silloin? Liikaa miksi kysymyksiä risteilee päässäni. Me tiedämme virheemme. Olemme käsitelleetkin niitä yhdessä ja avanneet syitä eroomme. Jälkeenpäin on helppo olla viisas. Ja nähdä miten kaikki asiat nivoutuivat toisiinsa ja miten se elämä eteni niin kuin eteni. Vääjäämättä loppuaan kohden. Rakkauden kuolemaan. Puolisoiden väliseen kuiluun.

Näen niitä tunnusmerkkejä aivan liikaa joka puolella, jopa lähipiirissäni. Minun tekisi mieleni joskus ravistella ihmisiä, että ettekö te tajua?! Tehkää jotain, jos haluatte olla vielä viiden vuoden päästä yhdessä. Havahtukaa toistenne ainutlaatuisuuteen. Siihen miksi rakastuitte toisiinne? Herätkää siihen liittoon ja puolustakaa sitä. Yhdessä. Olkaa kumppaneita toisillenne. Älkää katkeroituko vaan avatkaa solmunne. Älkää kadottako kosketusta välillänne.

Se on niin yleistä. Onnettomina eläminen. Yhdessä mutta erillisesti. Jonain päivänä jompikumpi saa tarpeekseen, koska kumpikaan ei tee mitään. Ei joko uskalla hakea muutosta tai ole kykeneväinen siihen. Mutta ihminen ei olisi ihminen ellei se oppisi parhaiten virheistään. Onneksi. Joskus edes, joku havahtuu ja laittaa toimeksi silloin vielä, kun mahdollisuudet onnistumiseen ovat yhä käsillä.

Tänään se iski kovaa. Haikeus kaikesta. Yksinäinen kotiinpaluu. Pudotus korkealta ja ihanasta elämän hälinästä täydelliseen hiljaisuuteen. Kun olisin kaivannut eniten läheisyyttäsi ja lämpöäsi, olet lähes toisella puolen maapalloa. Kun olisin kaivannut kipeästi lempeää ääntäsi ja rohkaisevia sanojasi, sinä nukut.

Mietin mitä lapset tekevät juuri nyt. Ovatko syömässä iltapalaa, tai katsomassa televisiota. Olen ulkopuolella. Kaikki minun rakkaat ovat jossain poissa.  Iskee aivan järjetön ikävä. Kuuma kyynel vierii poskelle...

Elämä on. Sen tarkoitus lienee kasvattaa meitä virheidemme ja kokemamme kautta. Minä tiedän ainakin sen. En pidä mitään itsestäänselvyytenä. En tätä onnea, en elämää, en lapsiani, en läheisiäni. Tässä parisuhteessa olen ihan eri ihminen. Kaikella on siksi tarkoitus. Meille annetaan uusi mahdollisuus. En aio kadottaa sitä.