..ei ole helppoa ei. Jostain syystä tähän keski-iän kynnykselle ehtineille asetetaan eteen useita elämän haasteita, jotka eivät ole niin miellyttäviä. Samalla kun me tuskailemme päivittäin rapistuvan kehomme kanssa ja itkemme kadotettuja vyötäröitä, kasvavia jenkkakahvoja, hyllyviä allejamme, pullottavia silmäpussejamme, levenevää kaksoisleukaamme, harmaantuvia hiuksiamme, huonontuvaa näköämme ja mitä näitä nyt onkaan vain muutamia mainitakseni, niin monesti samaan syssyyn jälkipolvemme saavuttaa kukkean, hehkeän ja nupullaan olevan nuoreksi puhkeamisen muodonmuutoksen. Joka toki tuskailee omien epävarmuuksiensa kanssa mitä suuremmissa määrin. Niin upeita kuin he vain tajuaisivat olevansakaan.
Mutta se muutos. Se aiheuttaa aina epävarmuutta, pelkoa, vastarintaa vaikka osaan muutoksistaan suhtautuisikin uteliaisuudella ja positiivisestikin. Ikään katsomatta.
Sen lisäksi, että teinin kanssa eläessä ei kulu päivääkään ettet saisi kuulla kuinka nolo tai tyhmä olet, niin sinut ulkoistetaan pala palalta teinisi elämästä. Paikkasi ykköspallilla ei ole enää sinun. Ystävät ovat number one. Sinun kanssasi ei jaeta enää kaikkia suruja ja murheita tai ihania salaisuuksia, ei kikateta vedet valuen silmistä, hullutella ja hassutella. Tai jutella maailman ihmeellisyyksistä. Et ole enää se kenen puoleen käännytään, kun nuoresi haluaa tietää jotain. Koska et vaan voi tajuta mitään. Olet niin out.
Jos yrität virittää keskustelua, vastaukseksi hyvällä tsägällä saatat saada jopa kolmisanaisen lauseen. Ole silloin kiitollinen ja hiljene. Älä jatka. Koska seuraavaksi sinut palautetaan taatusti maan pinnalle. Useimmiten vastauksena on epämääräisen kuuloista urahtelua tai ihan hyvin. Ihan mihin kysymykseen tahansa. Tai vaihtoehtoisesti ihan sama. Jos yrität lähestyä teiniä väärään aikaan, se nostattaa myrskyn. Kuuluu huutoa, kiroilua, ja saat palkaksesi ovien paiskomista. Väärä aika on ennen kouluun menoa, koulun jälkeen, kun on kavereita käymässä, tai kun ei ole, viikonloppuisin ja ylipäätään aina, kun teinin huoneen ovi on kiinni.
Sisarusten välisiin riitoihin joudut suhtautumaan siten, että ummistat korvasi pahimmilta solvauksilta, ja parempikin ettet aina puutu niihin, koska sen tuntuvat seuraukset koet sinä. Älä ainakaan yritä selvittää mitään ristiriitoja, koska kaikki ärsyttää. Systeri ärsyttää, sinä ärsytät, kaikki on ihan nuijia. Paitsi tubettajat. Ja muuten vaan "feimit", joita seurataan hullunkiilto silmissä. Ja sen jälkeen on saatava kaikki mitä niillä feimeilläkin on. Valkoisilla lyhytvartisilla tennareilla on päästävä kouluun nilkkasukissa vaikka olisi kymmenen astetta pakkasta ja lunta sataisi vaakatasossa. "Könkkeni" keikkuen selässä, takki tuulessa auki lepattaen. Ei varmasti pipoa. Se on niin so last season.
Mihin sitten vielä kelpaat? No rahoittajaksi tietenkin. Feiminä olo näet maksaa. Saat myös luvan toimia teinin kuskina, koska kaikkialle pitää päästä, mutta ei ainakaan kävellen.
Tämä kaikki yllä kuvailtu on tätä ihanaa keski-ikäistyvän elämää. Ja se hiipi salakavalasti. Luulin, että juuri minun lapseni käytös ei muuttuisi. Ehkä se ei nyt ihan niin kamalaa ole aina. Onneksi teinini osaa käyttäytyä kodin ulkopuolella suht ihmisiksi. Ja olen yrittänyt tästäkin elämänvaiheesta hakea positiivisia asioita. Vaikka iloita sitten niistä kolmisanaisista lauseista. Tai hetkellisistä yhteyden hetkistä, jolloin tuntuu siltä, että näkee pilkahduksen valoa tulevasta. Näkee jo pienen pienen aavistuksen siitä millainen tyyppi tuon myrskyn silmästä on puskemassa ulos. Koska - muistetaan nyt hyvät teiniemme vanhemmat. He eivät tee sitä meitä kiusataksemme. Vaan oikeasti teinin aivot ovat tällä hetkellä myrskyn silmässä.
Aivojen harmaa aines - tuo taikinamassa, josta täytyisi muovata yhteyksiltään nopea, tehokas ja mahdollisimman kattavan ja laaja-alaisen tiedontynnyri, on teinillä isoimmillaan. Siitä koko teini-iän myllerryskin johtuu. Aivomassa alkaa muovautua teini-iässä niin nopeasti, että synapsit vaan suhisevat ja otsalohkossa kiehuu. Tämä koko muokkausprosessi on niin intensiivinen ja raskas, että se aiheuttaa melkoista ailahtelua käyttäytymisessä ja osa aivolohkoista jopa taantuu siksi aikaa. Mm. limbisessä järjestelmässä sijaitseva tunteiden tunnistaminen. Sen vuoksi teineillä voi olla vaikeuksia tunnistaa, että vanhempien käytös ei ole komentelua tai kyttäämistä vaan huolehtimista ja välittämistä.
Mutta kaikki tapahtuu siis puhtaasti vain siksi, että teinistämme kasvaisi ajatteleva, älyllinen, suunnitelmallinen, kypsä aikuinen. Joten hyvät kohtalotoverit. Tämä aika on vain kestettävä. Ja yritettävä ymmärtää - silloinkin, kun tuntuu, että tekisi mieli kuristaa oma lapsensa. Onneksi niin ei kuitenkaan tapahdu. Ja juuri silloin, kun tuntuu, että nyt ei enää jaksa yhtään vastalausetta tai mielenosoitusta, niin silloin koittaa monesti se ihme. Teini lähestyy sinua halatakseen, tai ottaa vaikka edes lyhyen katsekontaktin. Tai haluaa jutella kanssasi. Avautuu mielensä murheista tai kertoo pienen salaisuuden. Nauraa hetken kanssasi. Silloin mielesi tekisi tanssia pitkin käytäviä ja rutistaa nauraen vastaantulevia. Mutta hyvänen aika sentään. Älä vaan tee niin. Se olisi niiiiin noloa.
Halauksia ystävät hyvät. Tämä on vain pieni hetki maailmankaikkeudessa. Kohta kaunis muisto vain...Aika kuluu niin nopeasti. Lohduttiko? Yritin sentään..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti