Krapula - luova tila(ko)?

Voi hyvänen aika sentään. Kävi työtapaturma. Eilen juhlistimme työporukan kesken pre-vappua (toki myös töitä tehden. toim. huom.) ja unohdin siinä kaiken hötinän keskellä juoda vettä...
No se sinänsä ei olisi niin vakavaa, mutta jos kiskoo pitkin päivää skumppaa & kahvia, istuu poreissa monta tuntia ja saunoo, niin ei liene ihme, jos keho hieman kuivuu...Ja silloin "ystävämme" kanuuna kyllä iskeytyy kylään.


Tänään sen sitten on tuntenut kropassaan. Jumankauta, että krapula on karmea olotila. En voi käsittää miten kukaan saa siitä mitään luovaa aikaiseksi.


Se tunne, kun aamulla herää ja tajuaa, että jaahans. Toveri krabbis on käymässä ja aikoo viihtyä pitkään..Ketä siitä saa syyttää? Itsesyytökset ovat aika kovia..Etkö oikeasti ole oppinut mitään??


Tiedättekö sen olon, kun tuntuu, ettei saa itseään raahattua edes wc:hen tai lääkekaapille. Kun kieli on tarttunut kitalakeen ja meikit on hieman huolimattomasti pesty yöllä naamalta, eli kirjaimellisesti ne on poskella ja mustat rinkulat loistavat muuten valkoisesta naamasta. Oman iloisen väriläiskänsä tauluun tuo punaiset, vetistävät retiisit, jotka katsovat peilistä takaisin - tai se vähä mitä niitä luomia nyt kykenee raottamaan. Voiko ihminen olla kaameamman näköinen??


Morkkis valtaa mielen etenkin siinä vaiheessa, kun tuijottelet pytyn pohjaa ja kumoat edellisyön snagarilta ostamasi einesburgerin sulamattomat jämät sinne vatsa kouristellen. Ja mitä tapahtuu samaan aikaan pääkopalle?
Tuntuu, että siellä moukaroi sata lekaa eri suuntiin ja kuulet kuinka veri kohisee korvissa. Kun lopulta pääset raahautumaan takaisin vällyjen väliin olet onnellinen hetken, koska selvisit hengissä tuosta koettelemuksesta.Vedät peiton korviin, koska koko kroppasi on niin jäässä, että täriset kunnes vain muutamaan hetkeä myöhemmin peitto on pakko heittää syrjään, kun tuskahiki iskee niin voimalla päälle. Tätä sitten kestää ja kestää vaihtuvissa sykleissä ja vaikka kuinka yrität ja yrität, unta et saa. Oi miksi tervehdyttävä uni et tule? Miksi pistät minut kärsimään näin..


Voihan kankainen minkä teit tullessasi. Sinua ei ole todellakaan ollut ikävä. Mutta kun nyt taas kävit, niin en odota sinun tulevan aikoihin..Oppi käynnistäsi on taas tuoreessa muistissa. Mikä suloisinta, tämä päivä on pian ohi ja huomenna kyläilet jossain muualla. Sinulla onkin vissiin aika kiireistä huomenna. Hyvästi Krabbis. Toivotaan, että viihdyt paremmin muualla.


Siitä huolimatta - erinomaisen iloista ja kuplivaa Wappua kaikille! Muistakaa juoda poreiden lisäksi vettä. Kankkunen on kierroksellaan..Ette halua häntä kylään. Trust me.

Runoilija vauhdissa...

Niin moni meistä yksin kipuilee, kuorta kovettaa ja maskin ylleen sovittaa. Pettymyksiä niellen, valheiden osuessa tielle. Sydän pieni kylmillään, kyynistyen, elämän  edessä kyykistyen. Rakkautta vailla vain olemme, toivoa täynnä - kaipuuta podemme.

Kevätaurinko ankara, yksinäisiä lohduta. Karun maan paljastat, kunnes uuden alun valjastat. Lupaathan sen löytyvän, uuden ihmeen meidän näkevän. Rakkaudetta ei mikään kasva, kukaan meistä ei ole niin vahva.

Yksinäinen ei unta saa, sanotaan. Täyden kuun piikkiin se vaan lasketaan. Kaipuu on niin polttavaa,  ettei sielu siltä rauhaa saa.

Minne levoton sydän tahdot mennä? Olet vapaa. Sinulla on siivet - siis lennä. Usko siihen, että ne kantaa. Vaikka elämä ottaa, se myös antaa. Ei pimeys jatku enää, on kevät. Rakkaus kyllä löytyy ja sen myötä taas elät ❤️

Ihanan vähäpätöisiä huolia & mietteitä...

Mistä tietää, että elämässä on kaikki hyvin? Sen tietää siitä, että kykenee valittamaan pienistä asioista...

En sano, että minulla olisi tällainen olotila pysyvästi mutta nyt näin sunnuntai-aamuna ei juuri ahdista mikään isosti. On hetki aikaa vaan nurista pienistä. Se on mahtavaa! 

Mistä tietää, että oikeasti keski-ikä lähestyy? Sen tietää muuten siitä, että herää joka päivä kukonlaulun aikaan riippumatta onko työ- vai vapaapäivä ja soiko kello vai ei. Toisinaan se on turhauttavaa, mutta käännän sen nyt(kin) positiiviseksi. Nautin tästä rauhasta. Ja tulen saamaan paljon aikaiseksi. Aikainen lintu madon nappaa. Niin se on. Ja sitä paitsi. Vaikka sisäinen kello herättäisikin ajoissa, mutta jos on levännyt olo eikä väsytä, niin sittenhän kaikki on hyvin. Ei johtune stressistä...Vaikka olisihan se ollut ihan kiva nukkuakin...

Mistä muusta tiedän, että tuo kriittinen rajapyykki lähestyy? Toinen asia minkä olen karusti havainnut kuluneen talven aikana. Näkö. Olen aina ollut likinäköinen mutta nyt joudun oikeasti ottamaan lasit pois päästä, jotta näen vaikka kännykkää selata...Niinpä. Toiset joutuu viemään kättä kauemmaksi. Toiset kikkailemaan muuten.
Eli itse asiassa ikänäkö parantaa nyt näköäni. Anyway - olisi pakko mennä silmälääkäriin, mutta olen lykännyt sitä jo kuukausia..Miksikö? En tiedä kestäisinkö vielä ajatusta siitä, jos saisin kaksiteholasit 😁 Mummoilla on vaan sellaiset.Liian konkreettista...

Kolmas huomio. Mistä me nykyisin samanikäisten ystäviemme kanssa ensimmäisenä puhumme, kun tapaamme toisemme? Ei kysytä enää mitä sulle kuuluu vaan keskustele alkaa yleensä sanoilla "siis jumankauta, että mulla on niskat jumissa...tai et arvaa miten helvetillisiä kipuja mulla on ollut mun koiven kanssa"...jne. Eli voivotellaan vaivoista. Joita jokaisella riittää. Tuntuu ettei tervettä päivää näe eikä koe. Jos ei käy treenaamassa, kolottaa & kangistaa. Jos käy treenaamassa, kolottaa & kangistaa. Loputon kierre. Tähän on tultu.

Silti ja ehkä juuri siitä syystä. I love it. Minusta on niin siistiä olla pian nelikymppinen nainen. Enää reilu 50pvää ja alan käydä viittäkymmentä. Ei haittaa yhtään. Nainen parhaimmillaan kuten sokea hierojanikin aina sanoo. Uskon siihen - vaikkei hän näkisikään kuinka sen ikäinen nainen jo hieman rapistuukin ulkoisesti...

 Mutta ehkä juuri siksi - hän näkee ja kuulee sen mitä sinne pinnan alle on kertynyt ja se on kuitenkin kaikkein olennaisinta. Ja sitähän tässä iässä jo alkaa olla. Ollaan siitä ylpeitä!

Ihanaa sunnuntaita kaikille ❤️

Valitetaan ja nuristaan pienistä. Elämä on silloin just eikä melkein 😊

Ps. Pakko vielä tähän lisätä sekin fakta, että missä vaiheessa se oikein tapahtui, että jos viikonlopun aikana vaikka "hieman" hemmottelee itseään ja herkuttelee, niin vaaka näyttää näin sunnuntai-aamuna 1,5kg enemmän kuin normaalisti ?!? Nykyään riittää kun kävelee vaan leipomon ohi, niin paino nousee & turvottaa...On se niin väärin.

Kevätkiireitä & torstain aatoksia...

Mihin aika juoksee? Miten kevät tuli taas niin yllättäen? Voi kun aika voisi hidastua tähän. Jotta ehtisi nauttimaan siitä, kun näkee luonnon heräävän eloon. Ehtisi pysähtyä kuuntelemaan kuinka joka päivä lintujen laulu muuttuu ja lajikirjo kasvaa. Nyt on paras hetki. Kaikki ihana lämpö ja kesän riennot ovat edessä päin.

Mutta ikuinen kiire ja härdelli iskee aina ennen kesää. Jokainen haluaa projektinsa päätökseen ja tehtyä ennen kuin Suomi taas seisahtuu. Töissä mennään tukka putkella. Palaverista ja paikasta toiseen, minuuttiaikataululla. Tee vielä tämä, hoida tuo. Ja tuo. Deadline huomenna. Mieluiten tänään.

Pitäisi ehtiä laittaa pihaa kesäkuntoon, öljytä terassia ja kalusteita, pestä ikkunoita, haravoida, kääntää maata. Lasten harrastusten kilpailut ja esitykset vievät viikonlopuista siivun. Ison. Kuskaa sinne, kuskaa tuonne. Muista ottaa mukaan se kaveri. Tiputa hänet tuonne. Hae sieltä. Välillä tuntuu, että taksihan sitä on. Tosin ilman korvausta. Ja toisinaan havahtuu ratin takana ajatukseen - mihinkähän minun pitikään nyt olla menossa...

Yritä siinä sitten nauttia ja pysähtyä hetkeen. Tänään sen onnistuin tekemään. Yksin matkustamisessa on puolensa. On vain minä, minun rytmi ja minun ajatukset. Odotin taksia pihalla ja kuuntelin niitä lintuja. Heidän upeaa konserttiaan ja sirkutustaan. Turvatarkastusjonossa on aikaa tarkkailla muita ihmisiä. Mietin kuka minkäkin tuskan sisimpäänsä kätkee. Kuka heistä tai meistä on loukannut juuri läheistään. Tahtonut satuttaa. Vain siksi, että oma sisin on haavoittunut. Tai kuka meistä on lähtiessään kotoaan saanut osaksi rakastavan halauksen ja hyvän matkan toivotuksen. Kenellä meistä ei ole ollut siihen mahdollisuutta.

Katselen kuinka vanhempi pariskunta jonottaa lähekkäin ja mies kumartuu hellästi kuiskaamaan puolisonsa korvaan jotain. He katsovat toisiaan silmiin ja silmistä huokuu rakkaus ja lämpö. Tunnen kateuden pistoksen. Katselen kuinka neljän hengen naisporukalla on hauskaa heti aamusta ja ilmiselvästi tiedossa on pitkä viikonloppu jossain kaupunkikohteessa shoppailen, nauraen, rentoutuen. Tiedän tunteen siskot. Pitäkää hauskaa.

Tulen terminaaliin. Näen Ilta-Sanomien otsikot. Olli Lindholm eroaa. Tiedän tunteen Olli. Tiedän mitä käyt läpi.Voimia. Mietin miltä tuntuu, kun oma tuska retostellaan kaikkien nähtäville. En saata kuvitella. Ihmisiä me olemme kaikki. Meillä on tunteet vaikka olisimme kuinka julkkiksia.

Yksin matkustamisessa on puolensa. Ehtii pysähtymään ja päivittämään blogia. Pian kaivan koneeni ja excelini esille. Pyhitän lentoni työnantajalle. Onhan tämä työaikaa jo. Deadline puskee päälle. Pysähtyminen hetkeen on ohi.  Huomenna on onneksi paluuhetki. Silloin excelit saa odottaa.

Ihanaa torstaita ihmiset! Nauttikaa (yrittäkää edes) ja pysähtykää.

Hyvyyden näkeminen ja kuinka se onkaan toisinaan vaikeaa...

Minua hävettää. Olen niin omien huolieni ja murheitteni pauloissa ollut viime aikoina, etten kykene olemaan kiinnostunut ulkopuolisista asioista tai ihmisistä. Sitä käpertyy itseensä ja voimat kuluvat vain selviytymiseen päivästä toiseen. Kamalan itsekeskeistä. Eikä yhtään tyypillistä minulle, joka olen luontaisen utelias ja innokas kaikesta ja kaikista. Nyt en jaksaisi juuri ketään enkä mitään. En lukea uutisia, en seurata maailman menoa. Saati nähdä ihania ja hyviä asioita elämässä.

Se on niin turhaa. Mutta silti sieltä on vaikea kammeta itseään ylös. En myönnä olevani masentunut mutta varmaan paljon ei puutu. Vielä jaksan kuitenkin taistella sitä vastaan. Puren hammasta, painun salille tai keskityn töihin ja jätän murheet hetkeksi taakseni. Se on tapa selviytyä. Ja se, että saan purettua kuormaani luottoystävilleni. Ilman Teitä olisin hukassa.

"Kun sydän synkistelee ja mieli on maassa, keskity hyvään." Näin minulle on sanottu.
Helpommin sanottu kuin tehty, mutta yritän. Koska tottahan se on. On paljon pahempiakin asioita kuin tämä kriisi, jossa itse painiskelen. Olemme terveitä, kaikki läheiseni ovat hengissä. On työpaikka ja talous kohtuullisessa pisteessä.

Otan lasin skumppaa ja istun katsomaan Voicea. Päätän, että lopetan synkistelyn tältä päivältä tähän. No ainakin yritän...

Tänään olen kiitollinen isän & äidin "terapiatuokiosta" ja siitä, että sain halata teitä. Että olette aina olemassa meitä lapsia varten ja kuuntelette. Siitä, että ruokitte nälkäisen tyttärenne ja, että teiltä saa rakkauden lisäksi aina myös leivoksen tai jotain herkkua💖.  Se auttaa kaikkiin vaivoihin.

Olen kiitollinen äksyilevän teinin kanssa syntyneestä lyhyestä yhteydestä automatkan aikana. Siitä, että sain hetken pitää Sinua kädestä & silittää hiuksiasi. Ne ovat niin kiiltävät. Olet niin kaunis. Hetki sitten nukahdit rinnoilleni iltaisin ja kannoin sinut pinnasänkyyn. Nyt olet pian minua pidempi ja hengailet mieluummin kavereittesi kanssa.
Olen kiitollinen siitä, että nuorimmaiseni jäi kanssani kotiin eikä lähtenyt yökylään hänkin. En ole ihan yksin. Olen kiitollinen siitä, että olet löytänyt lajisi pikkuinen ja saanut valtavasti itsevarmuutta. Olen ylpeä siitä kuinka päättäväinen olet vaikka jääräpäisyytesi saa minut menettämään hermoni vielä monta monituista kertaa...Olette niin rakkaat, tiesittehän sen?

Olen kiitollinen siitä, että saatoin ajaa hetken ikkuna auki ruuhkassa ja tunsin auringon lämmön. Iho alkoi tuoksumaan kesältä. Se tuoksu on ihana. Aurinko iholla. KeSä.

Olen kiitollinen ihanille ystävilleni sanoistanne. Tuestanne. Ja samalla pyydän anteeksi, että olen tässä itsekeskeisyyden kuplassa, jossa aina en kykene antamaan takaisin sitä mitä saan nyt teiltä. Kiitos voimastanne, jota jaatte minulle pyyteettömästi. En unohda sitä koskaan.

Voimalauseita tarvitaan..

Joskus vaan vajoaa kuoppiin. Ja tuntuu, että vaan räpiköi siellä eikä pääse ylös. Niinä hetkinä, kun kaikki on niin mustaa, ettei halua edes ystävilleen sitä taakkaa kaataa, turvaudun erilaisiin voimalauseisiin ja sitaatteihin. En tiedä miksi, mutta minulle ne tuovat jostain syystä uskomattoman paljon lohtua. Jotenkin se on yhteisöllinen fiilis. Joku muukin tai monet muutkin ovat tunteneet niin. Olleet samoissa ojissa ja nousseet sieltä. Eivät ole antaneet elämän lannistaa. Nähneet tumassakin pilvessä hopeareunuksen.


Tämä voimalause on niin minulle kuin teille muillekin tähän viikkoon.

Kyyneleet..

Autuaita ovat he, jotka suruitta selviävät. Sisintä ei syvältä kumpuava tuska polta eikä esiin pyrkivä pakahdutettu itku vavisuta. Ei polta luomia nuo esiin väkisin puskevat paksut pisarat.

Autuaita ovat he, joiden sydäntä ei katkeruus korvenna. Jotka eivät tiedä miten kuumia kyyneleet voivat olla, kun elämä näyttäytyy vain pettymyksien täyteiseltä taipaleelta.

Autuaita ovat he, jotka kykenevät antamaan anteeksi ja kääntämään uuden lehden. Eivät takerru tuskaisiin ja tummiin sävyihin. Eivät murehdi kaikkia maailman murheita ominaan.

Autuaita ovat he, jotka ovat kiitollisia elämälle vaikka se vaikeuksia tielle toisi. Jotka näkevät harmauden läpi ja osaavat iloita elämän pienistä hetkistä silloinkin kun kyyneleiltä ei voi välttyä.

Sanotaan, että suru jalostaa. Vaikeudet tekevät meistä vahvempia. Kyyneleetkin kuivuvat. Autuas en silti ole. Siihen on matkaa ja se on yhä kesken.

Yhä toisinaan ne yllättävät silloinkin kun ei pitäisi. Kyyneleet. Miksi olet niin kaunis sana? Ja silti kätket sisuksiisi niin paljon.

Sovitaanko niin, että ensi kerralla tulette vain onnesta?

Hullulla on halvat huvit...

Mä olen monta kertaa miettinyt, etten taida olla ihan viisas...Tai noh, viisas on ehkä väärä sana. Että olen hieman hullu ;)


Mulla oli joskus sellainen taulukin seinällä, jossa luki "Hullu saa olla, muttei tyhmä". Olen edelleen sitä mieltä ja joskus se unohtuu, että joillakin ihmisillä on vielä sellainenkin käsite kuin itsehillintä tai suodatin...Mitä vanhemmaksi tulen, sitä helpommin tämän unohdan ja olen juuri sellainen kuin olen..Sitä täytyy vaan sitten kestää, kun kerää hitaita katseita. Toisaalta minusta pitääkin tässä iässä jo kestää se millainen on ja tulla itsensä kanssa toimeen. Vaikka muut ajattelisivat mitä. Heidän häpeänsä, jos eivät ymmärrä tai lokeroivat minut liian helposti. Koska niinkin taatusti käy - etenkin, jos minulla sattuu olemaan minun "hömppä-vaihde" päällä.


Viime aikojen syvissä vesissä uiminen on kyllä tuonut roppakaupalla itsetuntemusta lisää ja voin sanoa, että minusta on aika mageeta olla minä. Aina en ole ajatellut niin. Huomaan, että minulla on ihan oikeitakin ajatuksia. Ei pelkästään niitä umpihöttösiä tai pinnallisia, kuten joskus luulin itsekin - jonkun lokeroinnin jälkeen..


Mutta tällä viikolla tuntuu, että kovin viisailla ja vaikeilla asioilla en ole tohtinut aivojani kuormittaa. Niinpä huomasin yhtenä aamuna autoani tankatessa, että minulla on ihmeellisiä pakkomielteitä, jotka selkeästi ovat kehittyneet liian kauan tätä kenttätyötä tehtyäni... Viihdytän mm. itseäni sillä, että arvioin minuutin tarkkuudella koska olen perillä paikassa B, kun lähden nyt paikasta A. Otan huomioon tietenkin kilometrit, keliolosuhteet, reitinvalinnan sekä mahdolliset matkalle osuvat liikennevalot, ruuhka-ajat ja pysähtymiset. Etenkin pitkille matkoille tämä on suorastaan viihdykettä, koska navigaattorihan näyttää yleensä aina paljon pidemmän keston kuin mitä todellisuus on. Täytyy sanoa, että kykenen usein aika lailla minuutilleen arvioimaan saapumiseni pullakauppa- ja pissataukopiipahduksieni kera..


Missähän visailussa tarvittaisiin tietoa siitä kuinka kauan minuutilleen kestää matka Vantaalta Mikkeliin yhden pysähdyksen taktiikalla (kesänopeuksilla tai ilman) tai vaikkapa Rovaniemeltä Keminmaalle ilman taukoja. Varsin relevantteja tietoja...Etenkin, jos voi sanoa kaverille puhelimessa, että olen siellä noin 12,5 minuutin päästä..


Tai tuo tankkaaminen itsessään. Ennen kuin nousen ylös tankkaamaan, katson paljonko cruising range näyttää eli paljonko polttoainetta vielä on tankissa (tosin sehän näyttää sen kilometreissä) ja sen jälkeen arvioin paljonko tankkiin mahtuu. Yleensä arvioni osuu puolen litran tarkkuudella oikein. Tällä viikolla osuin kaikista lähimmäksi. Arvioni heitti vain 0,02 l. Ja se on jo tarkkaa, voin sanoa ;) Vuosien kokemuksella hankittu. Ihme-kicksit siitä tällainen hullu saa. & tankatessakin hymyilyttää...


Mutta nyt kauhistuttaa, kun nämä tiedot häipyvät. Auto vaihtuu pian. Joutuu alkaa opettelemaan ihan uudelleen uuden auton tankkaussäädöt. Ja sisäinen kellotus häipyy myös, kun vaihdan aluetta. Nelos- ja vitostie vaihtuvat kakkos- ja kolmostiehen. Joutuu luopumaan kaikesta tästä turhasta tiedosta, jota itseensä onkaan kerännyt. Tai päivittämään sen uuteen.


Eikö olekin kummallista. Miten paljon sitä muistaa ja tietää kaikkea aivan turhaa mutta sitten, kun pitäisi muistaa jotain yleissivistykseen kuuluvia vuosilukuja, henkilöitä tai tapahtumia, niin kyllä tyhjää välillä lyö..


Elämä on. Minulla se on ollut viime aikoina yhtä luopumista tai siltä ainakin tuntuu. Tälläkin viikolla on itketty hyvästejä joidenkin kanssa.
Tai sovittu ettei hyvästellä. Kyllä me nähdään - aina jossain. Suomi on pieni vaikka jokainen ajettu kilometri tuntuukin takalistossa. Ja nykyään myös niskassa ja puutuneissa hartioissa. Ja sokea hierojakin perui maanantaisen käyntinsä. Luovun siis nyt siitäkin.


Mutta yhdestä en luovu. Nimittäin siitä, että hulluilla on tässä maailmassa paljon hauskempaa. Hullutellaan yhdessä. Ja ollaan justiinsa sellaisia kuin ollaan. Mitä sitten, että meille nauretaan? Aina maailmaan naurua mahtuu. Hauskaa viikonloppua ihanaiset <3