Ihanan vähäpätöisiä huolia & mietteitä...

Mistä tietää, että elämässä on kaikki hyvin? Sen tietää siitä, että kykenee valittamaan pienistä asioista...

En sano, että minulla olisi tällainen olotila pysyvästi mutta nyt näin sunnuntai-aamuna ei juuri ahdista mikään isosti. On hetki aikaa vaan nurista pienistä. Se on mahtavaa! 

Mistä tietää, että oikeasti keski-ikä lähestyy? Sen tietää muuten siitä, että herää joka päivä kukonlaulun aikaan riippumatta onko työ- vai vapaapäivä ja soiko kello vai ei. Toisinaan se on turhauttavaa, mutta käännän sen nyt(kin) positiiviseksi. Nautin tästä rauhasta. Ja tulen saamaan paljon aikaiseksi. Aikainen lintu madon nappaa. Niin se on. Ja sitä paitsi. Vaikka sisäinen kello herättäisikin ajoissa, mutta jos on levännyt olo eikä väsytä, niin sittenhän kaikki on hyvin. Ei johtune stressistä...Vaikka olisihan se ollut ihan kiva nukkuakin...

Mistä muusta tiedän, että tuo kriittinen rajapyykki lähestyy? Toinen asia minkä olen karusti havainnut kuluneen talven aikana. Näkö. Olen aina ollut likinäköinen mutta nyt joudun oikeasti ottamaan lasit pois päästä, jotta näen vaikka kännykkää selata...Niinpä. Toiset joutuu viemään kättä kauemmaksi. Toiset kikkailemaan muuten.
Eli itse asiassa ikänäkö parantaa nyt näköäni. Anyway - olisi pakko mennä silmälääkäriin, mutta olen lykännyt sitä jo kuukausia..Miksikö? En tiedä kestäisinkö vielä ajatusta siitä, jos saisin kaksiteholasit 😁 Mummoilla on vaan sellaiset.Liian konkreettista...

Kolmas huomio. Mistä me nykyisin samanikäisten ystäviemme kanssa ensimmäisenä puhumme, kun tapaamme toisemme? Ei kysytä enää mitä sulle kuuluu vaan keskustele alkaa yleensä sanoilla "siis jumankauta, että mulla on niskat jumissa...tai et arvaa miten helvetillisiä kipuja mulla on ollut mun koiven kanssa"...jne. Eli voivotellaan vaivoista. Joita jokaisella riittää. Tuntuu ettei tervettä päivää näe eikä koe. Jos ei käy treenaamassa, kolottaa & kangistaa. Jos käy treenaamassa, kolottaa & kangistaa. Loputon kierre. Tähän on tultu.

Silti ja ehkä juuri siitä syystä. I love it. Minusta on niin siistiä olla pian nelikymppinen nainen. Enää reilu 50pvää ja alan käydä viittäkymmentä. Ei haittaa yhtään. Nainen parhaimmillaan kuten sokea hierojanikin aina sanoo. Uskon siihen - vaikkei hän näkisikään kuinka sen ikäinen nainen jo hieman rapistuukin ulkoisesti...

 Mutta ehkä juuri siksi - hän näkee ja kuulee sen mitä sinne pinnan alle on kertynyt ja se on kuitenkin kaikkein olennaisinta. Ja sitähän tässä iässä jo alkaa olla. Ollaan siitä ylpeitä!

Ihanaa sunnuntaita kaikille ❤️

Valitetaan ja nuristaan pienistä. Elämä on silloin just eikä melkein 😊

Ps. Pakko vielä tähän lisätä sekin fakta, että missä vaiheessa se oikein tapahtui, että jos viikonlopun aikana vaikka "hieman" hemmottelee itseään ja herkuttelee, niin vaaka näyttää näin sunnuntai-aamuna 1,5kg enemmän kuin normaalisti ?!? Nykyään riittää kun kävelee vaan leipomon ohi, niin paino nousee & turvottaa...On se niin väärin.