Minua hävettää. Olen niin omien huolieni ja murheitteni pauloissa ollut viime aikoina, etten kykene olemaan kiinnostunut ulkopuolisista asioista tai ihmisistä. Sitä käpertyy itseensä ja voimat kuluvat vain selviytymiseen päivästä toiseen. Kamalan itsekeskeistä. Eikä yhtään tyypillistä minulle, joka olen luontaisen utelias ja innokas kaikesta ja kaikista. Nyt en jaksaisi juuri ketään enkä mitään. En lukea uutisia, en seurata maailman menoa. Saati nähdä ihania ja hyviä asioita elämässä.
Se on niin turhaa. Mutta silti sieltä on vaikea kammeta itseään ylös. En myönnä olevani masentunut mutta varmaan paljon ei puutu. Vielä jaksan kuitenkin taistella sitä vastaan. Puren hammasta, painun salille tai keskityn töihin ja jätän murheet hetkeksi taakseni. Se on tapa selviytyä. Ja se, että saan purettua kuormaani luottoystävilleni. Ilman Teitä olisin hukassa.
"Kun sydän synkistelee ja mieli on maassa, keskity hyvään." Näin minulle on sanottu.
Helpommin sanottu kuin tehty, mutta yritän. Koska tottahan se on. On paljon pahempiakin asioita kuin tämä kriisi, jossa itse painiskelen. Olemme terveitä, kaikki läheiseni ovat hengissä. On työpaikka ja talous kohtuullisessa pisteessä.
Otan lasin skumppaa ja istun katsomaan Voicea. Päätän, että lopetan synkistelyn tältä päivältä tähän. No ainakin yritän...
Tänään olen kiitollinen isän & äidin "terapiatuokiosta" ja siitä, että sain halata teitä. Että olette aina olemassa meitä lapsia varten ja kuuntelette. Siitä, että ruokitte nälkäisen tyttärenne ja, että teiltä saa rakkauden lisäksi aina myös leivoksen tai jotain herkkua💖. Se auttaa kaikkiin vaivoihin.
Olen kiitollinen äksyilevän teinin kanssa syntyneestä lyhyestä yhteydestä automatkan aikana. Siitä, että sain hetken pitää Sinua kädestä & silittää hiuksiasi. Ne ovat niin kiiltävät. Olet niin kaunis. Hetki sitten nukahdit rinnoilleni iltaisin ja kannoin sinut pinnasänkyyn. Nyt olet pian minua pidempi ja hengailet mieluummin kavereittesi kanssa.
Olen kiitollinen siitä, että nuorimmaiseni jäi kanssani kotiin eikä lähtenyt yökylään hänkin. En ole ihan yksin. Olen kiitollinen siitä, että olet löytänyt lajisi pikkuinen ja saanut valtavasti itsevarmuutta. Olen ylpeä siitä kuinka päättäväinen olet vaikka jääräpäisyytesi saa minut menettämään hermoni vielä monta monituista kertaa...Olette niin rakkaat, tiesittehän sen?
Olen kiitollinen siitä, että saatoin ajaa hetken ikkuna auki ruuhkassa ja tunsin auringon lämmön. Iho alkoi tuoksumaan kesältä. Se tuoksu on ihana. Aurinko iholla. KeSä.
Olen kiitollinen ihanille ystävilleni sanoistanne. Tuestanne. Ja samalla pyydän anteeksi, että olen tässä itsekeskeisyyden kuplassa, jossa aina en kykene antamaan takaisin sitä mitä saan nyt teiltä. Kiitos voimastanne, jota jaatte minulle pyyteettömästi. En unohda sitä koskaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti