Saamattomuus, velttous - synonyymeja slow -elämälle, vaiko sittenkin ei?

Mitä sitten kun kaikki palaavat takaisin sorviensa ääreen ja lomat on lusittu? Muilla alkaa hektinen ja arkinen aherrus ja työt, minulla ei..Nyt on ollut vielä helppoa, koska on saanut luvan kanssa velttoilla, lorvia, olla, lomailla, nauttia..Entä jos en saakaan vaihdetta silmään ja jään tähän olotilaan?

En tiedä pitäisikö sen ahdistaa vai saanko tuntea myös hilpeyttä? Taloudellinen tilanteeni luonnollisesti huolestuttaa, mutta näiden helteiden ansiosta olen onnistunut välttelemään sitäkin ajatusta - aivan kuten kaikkea muutakin mitä olin ajatellut piiitkän kesän ja vapaideni aikana ehtiä tekemään. Olen vain ollut - nukkunut ja nauttinut. Hulda huolettomana. Täysin vapautuneena kaikesta stressistä, murheista ja huolista. Slow elämää vai vain saamatonta? Kiitos helteiden, aivotoimintani tuntuu seisahtuneen aika lailla ja yleensä aktiivisesti surraava pääni on pysytellyt ihmeen hiljaisena viime aikoina. Hieman pelottaa miten sen saa aktivoitua uudelleen?

Sen sijaan, että olisin käynyt normaaleilla ylikierroksilla, olen totaalisti osannut elää hetkessä. Sillä on uskomattoman palauttava vaikutus. Toivoisin, että se kääntyy ilmojen viiletessä myös voimaannuttavaksi.. En muista koska olisin nukkunut näin hyvin kuin tänä kesänä. Sikeästi, heräilemättä, pitkään. Kuin pieni, onnellinen porsas. Ulkomuotokin kieltämättä jo hieman muistuttaa sitä. Että on nautittu - kakista kesäherkuista kursailematta ja turhia murehtimatta...

Olo on ollut kuin aikanaan lapsuudessa, yhtä onnellinen ja huoleton. Vaikka olenhan minä tehnyt vaikka mitä...
Olen lilluttanut varpaitani ja uittanut itseäni lukuisissa järvissä, merissä, lammissa, lähteissä, joissa ja ruskistanut ihoni lähes mustaksi loikoillessani niin laiturilla, rannoilla, riippumatossa, aurinkotuoleissa, lepolasseissa, nurmikolla, viltillä, kalliolla. Olen valvonut myöhään ja nukkunut pitkään. Olen nähnyt lukemattomia kauniita auringonlaskuja ja jopa joitakin uskomattoman seesteisiä auringonnousujakin. Tukkani on auringon haalistama ja silmäpussini ovat joko hävinneet tai niiden harmaus on kätkeytynyt rusketukseni alle. Uusia naurujuonteita on syntynyt lukuisia.


Niin tai näin, toistaiseksi 9 viikon lomani on kulunut kuin siivillä enkä ole saanut oikeastaan mitään sen enemmän järjellistä aikaan. Siis työrintamalla. Tai ylipäätään millään rintamalla, joka olisi vaatinut hieman ajatustyötä. Sen sijaan olen ehtinyt kerätä marjoja, pestä ikkunoita, mattoja ja urheilla niin luonnossa kuin salillakin - joskin jälkimmäistä huomattavasti vähemmän kuin olin ajatellut. Yksinkertaisesti ihminen ei saa kehostaan vaan irti näin kuumalla sitä mitä on ajatellut, olen itselleni perustellut, kun salin sijaan olenkin jälleen kääntänyt kylkeä aurinkotuolissani ja noussut ylös vain hakeakseni jotain kylmää juotavaa.

Olen melonut, soutanut, pyöräillyt, ajellut autolla, veneillyt, vieraillut paikoissa, joissa en ole aiemmin ehtinyt käydä. Olen mökkeillyt, olen viettänyt aikaa kaikkien rakkaiden kanssa yltäkyllin, järjestänyt juhlia, tavannut ihmisiä, osallistunut moninaisiin kesärientoihin, matkustanut ympäri Suomea ja Eurooppaakin. Olen lukenut enemmän lehtiä ja kirjoja (en tosin yhtäkään kehittävää opusta) kuin viime vuosina yhteensä. Olen ratkonut sudokuja, ristikoita ja selannut uutisia ja lehtiä myös verkossa. No hei - onhan siinä onneksi jotain aivotoiminnan viritystäkin. Vaan en tahdo muistaa, sankohan yhtään kokonaan valmiiksi? Hmm..

Olen myös kovasti suunnitellut aloittavani oman yritykseni liiketoiminta- ja toimenpidesuunnitelman teon tai kirjani kirjoittamisen viimeistelyn tai blogini kaupallistamisen suunnitelman. Kovasi olen suunnitellut aloittavani. Sitten joskus. Viimeistään elokuussa. Kunnes tänään tajuan, että se on huomenna. Siis päivä, jolloin minun pitäisi saada taas jotain hyödyllistä aikaan.

Ja oikeastaan minun piti aloittaa jo tänään. Ihan jo siitäkin syystä, että puoliskonikin aloitti työt. Ikään kuin sympatian vuoksi. Sen sijaan kumppanini lähtiessä töihin, lisäsin kelloon hieman lisää herätysaikaa, koska yö meni kuumuuden vuoksi hieman heikohkosti. Ja koska väsytti vielä niin pirusti silloin puoli kasin aikaan. En herännyt edes siihen, kun bonus-tytär oli käynyt hakemassa riparikassista unohtuneita tavaroita puoli ysin aikaan..Herään vasta oven pamahdukseen ja hetkeen en tiedä kuka, mitä, häh. Kiitollisena nykyisistä hyvistä unenlahjoistani päätän nousta ylös ja olla toimelias. Saankin tehtyä paperihommia, päivitettyä TE-sivujen Oma suunnitelmaa, makseltua laskuja ja jopa tehtyä yhden hakemuksen, mutta sen jälkeen istuminen aloillaan alkaa jo puuduttaa. Niinpä päiväni kuluukin nurmikkoa leikatessa ja vadelmia poimiessa. Vakaasti päätän vielä istua koneelle ja alkaa tehdä jotain yllä mainituista kirjallisista to do-listani tehtävistä, mutta huomaan helteiden uuvuttamana, että rippumatto vetää pitkälle iltapäivään ehtineen lounaani jälkeen vastustamattomasti puoleensa.

Ole juuri päässyt takaisin ns. "työmoodiini", kun avain kääntyy ovessa ja kas kummaa, yksi työpäivä onkin toisella jo selätetty ja omani, joka tuntui, ettei alkanut lainkaan, muuttaa jälleen kurssiaan.

Koska uusi elämäni on kuitenkin selvästi alkamassa heti huomenna, myös kevennetyn ruokavalion kera, päätän juhlistaa tätä hetkeä hieman tummalla suklaalla - söinhän sentään lounaaksi vain kevyen savukalasalaatin. Illalla tosin voi joutua ottamaan yhden skumppalasin, koska avatussa pullossa shampanjakorkista huolimatta kuplat eivät vaan säily hyvänä kovin pitkään. Ja ainahan tällaista helteisen kuumaa iltaa ja kumppanin ensimmäisestä työpäivästä selviytymistä voi hyvin vähän juhlistaa.



Huh, onneksi huomenna on uusi päivä ja elokuu ja palaan ruotuun. Ryhdyn heti aamusta toimeen ihan varmasti. Ja jos vaan nukun hyvin, niin ihan varmasti nousen samaan aikaan kuin puoliskonikin. Jospa menisin vaikka aamusta aikaisin jo salille, niin saisin tehtyä paljon..Hmm..Ja sitten avaan koneen. Takuulla. Enkä katso ensin someja, vaan teen tehtäviäni. Lupaan. Voin silti elää slow-elämääni ja nauttia auringosta, kesästä ja helteistä olematta veltto ja saamaton. Enkö voikin?

Onnen murusia

Havahdun helteisestä narkoosistani. Kuulen kuinka kimalaiset ja mehiläiset surraavat viereisen maitohorsman kimpussa. Kuulen kuinka aallot liplattavat lähes hypnoottisesti. Kuulen kuinka kärpästen pörinä täyttää kuuman ilman. Kaukana kaulaansa kurkottaen äänihuulet epävireisenä joutsen virittää ääntään.
Katselen kuinka ohuet pilvenhattarat lipuvat hitaasi hohtavan sinisellä taivaalla. Niin ylhäällä, niin kaukana. Olo on yhtä raukea kuin kermaa mahaansa ahtaneella kissalla, joka juuri ja juuri jaksaa lipoa viimeiset pisarat viiksikarvoistaan.



Tätä kesä on. Tällaista sen pitäisi olla. Toinen toistaa kuumempia kesäpäiviä vailla huolen häivää ja aikatauluja. Pitkään nukuttuja öitä, kiireettömiä päiviä. Hitaasti kuluvia tunteja ilman aikatauluja.
Kiitollinen siitä kun koen tämän joka solullani ja aistillani. En haluaisi tämän koskaan loppuvan. Arki - ethän tule vielä! Anna meidän vielä hetken viivähtää tässä onnellisuuden kuplassa, suupielet täynnä näitä onnellisuuden murusia.



Katselen upeaa auringonlaskua ja järven tyveä pintaa. En saata käsittää sen uskomatonta väriloistoa ja illasta toiseen vaihtuvia sävyjä. Häikäistyn tästä maailman kauneudesta. Kuikka huutaa kaukana. Sen ääni kiirii pitkin järven selkää. Kalat hyppivät kaislikossa ja on niin hiljaista, että hyttysten ininäkin kuulostaa meteliltä. Iso hämähäkki on kutonut taidokkaan verkkonsa laiturin väliin.



Oi aika. Pysähdy. Tahdon jäädä tähän hetkeen. Tahdon vangita tämän kauneuden ja säilöä sen kuin makoisat kesän mansikat, joita sitten pitkin pimeän talven napostelen kesän kaipuuseeni.

Sydän kalliossa. Syvällä. Piirtyneenä. Näen sen ja se symboloi kaikkea sitä mitä tunnen. Kesä. Rakastunut. Onni on läsnä. Taltion nämä muruset.

Ihanaa kesää & nautinnollista lomaa kaikille

Heinäkuu. Pionit kukassa. Liljat nupuillaan. Ilma kesän tuoksua, lintujen laulua, mehiläisten surinaa ja kärpästen pörinää täynnä. Värien loistoa, lämmön väreilyä. Kauneutta kaikkialla, kun ehdit vain pysähtyä ihastelemaan.




Upeita auringonlaskuja, mahtavia uuden päivän alkuja. Mansikoita, mustikoita, tuoreita raaka-aineita. Aistejamme hemmotellaan.

Kesä viipyy luonamme vain niin vähän aikaa, mutta nyt se on täydessä loistossaan.

"Enjoy the little things, because one day you may look back and realize those were the big things"



Rakastakaa ja pitäkää huolta toisistanne. Nautinnollista kesää. Keski-iän kynnykselläkin vetäytyy hetkeksi laiturin nokkaan ja antaa koneen levätä ja jalkojen huljua rantavedessä..

Enkeleitä..onko heitä?

Olen seisonut tien haarassa. Pyytänyt vastausta. Merkinantoa minkä suunnan ottaa.

Joka kerran se vastaus on tullut. Aina ei siinä muodossa, kuin sen olisin halunnut olevan. Silti se annetun vastauksen mukaan valittu tie on ollut oikea.

Viime aikoina olen ollut jälleen hukassa. Elämän suuntaviivani ovat menneet uusiksi kaikilla osa-alueilla. Olen ollut kuin sumussa kulkeva alus ilman kaikuluotainta.

Nämä elämän käännekohdat ovat kuitenkin jollain tavalla puhdistavia. Ne pistävät pohtimaan asioita, jo tehtyjä valintoja, näkemään pintaa syvemmälle. Sitä samalla uudistuu, kun joutuu syntymään uudelleen. Silti sitä edelleen tarvitsee ohjausta. Kärsimätön luonteeni haluaa vastauksia nopeammin kuin elämä niitä tarjoilee.

Eräänä tällaisena kärsimättömänä, ahdistuksen harmaana päivänä lenkilläni vuodatan kyyneleitä ja annan tuulen huuhtoa ne kasvoiltani. Taivaanrannan myrskyä enteilevät pilvet kuvaavat sisälläni vellovia tunteita. Sisimpäni huutaa ohjausta. Rohkaisua. Pyyntöni osoitan ylhäälle. Jos te enkelit olette siellä, niin antakaa minulle vastauksia. Näyttäkää mihin suuntaan minun tulisi mennä. Mikä polku valita?? Minä pyydän. En löydä täältä sumusta muuten pois.

Viikon sisällä tuosta hetkestä minulle annetaan merkkejä. Ensin tulee yksi. Se jo näyttää suuntaa. Samaiseen suuntaan liittyviä muitakin asioita tapahtuu. Tajuan, että minun pitää vain ne nähdä ympärilläni. Mutta hämmentävin niistä merkeistä, joita ole pyytänyt, tapahtuu minulle täysin tuntemattoman ihmisen kanssa. Olen yleisötapahtumassa, seison ja tanssin musiikin tahtiin, kun minua lähestyy nainen. Hän katsoo suoraan minua, esittäytyy ja sanoo, että hänen oli aivan pakko tulla minun luokse. Kysyn miksi? Ja hän sanoo, että hänelle tuli niin vahva tunne siitä. Että jokin minun persoonassa kutsui häntä. Ei, se ei ole iskuyritys vaikka ensin luulen niin. Kohtaamisessamme ei ole mitään seksuaalista vaan jotain pyyteetöntä yhteyttä. Hetken vain ihmettelemme toisiamme, sen jälkeen hän halaa minua. "Älä ole niin surullinen" hän sanoo. "Sinussa on uskomaton voima". Olen vain hiljaa ja tuijotan tätä tuntematonta ihmeissäni. Yhtäkkiä tuo tuntematon nainen tarttuu kasvoistani kiinni ja katsoo suoraan silmiini ja sanoo: "Usko itseesi. Muista tämä aina. Sinä onnistut missä vain haluat. Minä tunnen sen. Mutta sinun täytyy uskoa itseesi." Ja sitten hän on poissa. Kun selviän häkellyksestäni, hän on jo kadonnut ihmisvilinään. Yhtä nopeasti kuin sieltä tulikin.

En ole kertonut hänelle elämäntilanteestani tai itsestäni mitään. En tiedä kuka hän oli, mistä hän tuli ja mihin hän katosi. Ennen kaikkea en tiedä miksi hän juuri minulle ne sanat halusi sanoa.

Joskus ei tarvitsekaan tietää kaikkea. Joskus täytyy vaan uskoa.