Katselen kuinka ohuet pilvenhattarat lipuvat hitaasi hohtavan sinisellä taivaalla. Niin ylhäällä, niin kaukana. Olo on yhtä raukea kuin kermaa mahaansa ahtaneella kissalla, joka juuri ja juuri jaksaa lipoa viimeiset pisarat viiksikarvoistaan.
Tätä kesä on. Tällaista sen pitäisi olla. Toinen toistaa kuumempia kesäpäiviä vailla huolen häivää ja aikatauluja. Pitkään nukuttuja öitä, kiireettömiä päiviä. Hitaasti kuluvia tunteja ilman aikatauluja.
Kiitollinen siitä kun koen tämän joka solullani ja aistillani. En haluaisi tämän koskaan loppuvan. Arki - ethän tule vielä! Anna meidän vielä hetken viivähtää tässä onnellisuuden kuplassa, suupielet täynnä näitä onnellisuuden murusia.
Katselen upeaa auringonlaskua ja järven tyveä pintaa. En saata käsittää sen uskomatonta väriloistoa ja illasta toiseen vaihtuvia sävyjä. Häikäistyn tästä maailman kauneudesta. Kuikka huutaa kaukana. Sen ääni kiirii pitkin järven selkää. Kalat hyppivät kaislikossa ja on niin hiljaista, että hyttysten ininäkin kuulostaa meteliltä. Iso hämähäkki on kutonut taidokkaan verkkonsa laiturin väliin.
Oi aika. Pysähdy. Tahdon jäädä tähän hetkeen. Tahdon vangita tämän kauneuden ja säilöä sen kuin makoisat kesän mansikat, joita sitten pitkin pimeän talven napostelen kesän kaipuuseeni.
Sydän kalliossa. Syvällä. Piirtyneenä. Näen sen ja se symboloi kaikkea sitä mitä tunnen. Kesä. Rakastunut. Onni on läsnä. Taltion nämä muruset.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti