Vuosi päättyy, uusi alkaa..

Näin uuden vuoden kynnyksellä on aina vähän sellainen olo, että pitäisi tehdä jonkinlainen tilinpäätös mitä vanha vuosi toi mukanaan, oliko se sellainen kuin kuvitteli ja mitähän ihanaa uusi vuosi tuokaan tullessaan. Koska olen ollut virittäytynyt runollisesti viime aikoina, niin sama linja jatkukoon vielä tämän kerran...


Mihin ihmeeseen kuluu vuodet nää, taas yhden loppu lähellä häämöttää. On aika tilinpäätöksen, mitä toikaan tuo vuosi 2015 etehen. Mahtui siihen monta vaikeaa ja rankkaa hetkeä, toisaalta niin monta iloista matkaa ja retkeä.
Sain vietyä opintoni ansiokkaaseen päätökseen, sain ihanat kesäiset juhlat onnistuneet.
Työrintamalla tuli etenkin alkuvuodesta lunta oikein urakalla tupaan, mutta nujertaneet ei mua ne vastatuulet, eivät kaataneet mutaan. Uutta työtä etsin ja hain, vaan en saanut lain ja lopulta vanhasta uutta potkua sain. Loppuvuosi onkin kulunut paremmissa merkeissä, alan olla entiseni ja jo aika liekeissä.
Toi harrastukset ja onnekkaat kohtaamiset elämääni ihmisiä uusia, voi näitä upeita elämän tuomia tilaisuuksia. Toisaalta sain viettää myös aikaa rakasta kera vanhojen ystävien, he kannattelivat läpi ilojen ja surujen tien.
Ikäkriisi ja itsetutkiskeluni ajoivat minut kesän jälkeen syvempiin vesiin, toisaalta elämä ei aina voi perustua pelkkiin aurinkoisiin kesiin.
Olen edelleen tällä elämäni tutkimusmatkalla, sitä helpottaa välistä helle, toisinaan koettelee halla. En tiedä vielä minne se minut kuljettaakaan, tai mitä tämä tutkailuni aikaansaakaan. Sehän näissä kaikissa vuosissa ovat juuri ne ihmetyksen aiheet, kun tuo ne eteemme odottamattomat ja yllätyksellisetkin vaiheet. Siksi otan kiitollisuudella kaiken vastaan taas vuotena uutena, lupaan käyttää annetut hetket elämäni tilaisuutena.
Käytän tämän runoni myös kiittääkseni teitä, älköön uusi vuosi kurjuutta tai surua kenkään päällemme heitä. Toivon sylin täydeltä onnea, rakkautta ja terveyttä kaikille teille, tuokoon uusi vuosi tuon kaiken toivomamme meille.
Muista - kun kello tänään yöllä tasan kaksitoista käy, ja vaikkei taivaalla tähtiä näy, toive kiihkein ja hartain sä taivaalle esitä, niin mikään ei ensi vuonna tätä unelmaasi vesitä. Enkelit tarttuvat viesteihin näihin, ja tallentavat unelmamme tähtien päihin. Ne käyköön kaikki toteen teille, vuodesta 2016 tulkoon vuosien vuosi kaikille meille.
Kiitos rakkaat! Olette tärkeitä. Ihanaa Uutta Vuotta! Tänään juhlitaan - where ever you are <3.

Traditioita...

Ihanan ystävän luona. Ihana Tapaninpäivä traditioiden merkeissä (laskelmien mukaan jo ainakin kymmenes kerta. Kiitos muru)...niinpä ystävän jääkaapin kylkeen ilmestyi seuraava runo. Mahtavaa joulun lopetusta. Muuta ei tarvita. Ystävät <3. 

Runoilua..

Tänään runosuoni sykkii jälleen ☺️

Mielessä kaipuu, välillä taustalle vaipuu.

Elämä aikaa kuljettaa ja mieltä myrskyävää tuulettaa. Silti kipu viiltävä on läsnä lähes aina, muista - elämä on vain laina.

Pimeys meinaa toisinaan vallata mielen ja myrkyttää suusta ulos tulevan kielen. Miksi en voi tarttua ma hetkeen tähän, ja olla tyytyväinen edes vähän.

Kysyn itseltäni mitä vielä elämääni haluan, miksi oksaani kannattelevaa mä loppuun kaluan.
Kukaan ei osaa sitä varmuudella sanoa, mutta eloni ei sammuta tätä janoa. Ei kohtaa tunteitteni paloa, sieluani jaloa, ei anna valoa.

Tiedän, olen raakile vasta, ellei elämäni minua tästä jalosta. Vastoinkäymiset ovat osa sitä vaikken täysin vielä tiedä mitä. Se tekee elämästämme mielekästä ja rikasta. Se ei tarkoita, että siitä tulisi likasta.

Kaikki me tahdomme vain onnemme tämän, yhden elämän kestävän. Jos tämä olis helppoa kaikki tekis niin, laulaa Cheek & antaa tukea meidän haaveisiin.

Meillä kaikilla on vain yksi elämä tää, ei onneksi näy sillä vielä määränpää. Toivon vain etten matkallani satuta muita, halaan vaikka metsien puita.

Otan vastaan sen mitä elämä suo, olkoon se armollinen ja minulle onnen tuo.

Rakkaimmilleni toivon terveyttä ja seesteisyyttä elämään tähän, olkoon elämä suotuisampi teille edes vähän. Näyttäköön valon ja tunteiden kirjon mahtavan, antakoon elämäänne rakkauden pakahduttavan.
Loppujen lopuksi muulla ei ole merkitystä suurta, se on elomme muhevaa maaperää ja pääjuurta.

Se tuo energian ja valaa virran meihin, uskon ihmeisiin ja teihin. Meissä ihmisissä on kummaa voimaa, hyvyyttä ja tunnetta roimaa. Kun annamme sille mahdollisuuden, saamme elämäämme jatkuvuuden.

In Dubai 21st Dec,2015

-P-

Tämän päivän oppeja...

Ärtymys leviää kuin kulovalkea. Tai kuin äkäinen flunssa-virus. Kun yksi altistunut pärskäisee, se levittää pisaratartuntana sen laajalle. Jos muut ovat yhtä alttiita ja otollisia saamaan pärskeistä tartunnan, epidemialta ei voida välttyä.
Tänään oli sellainen päivä. Voisi sanoa jopa, että huono päivä. Mutta jätän sanomatta. Koska huonoja päiviä ei olekaan. On vain vähemmän hyviä. Ja niitäkin tarvitaan. Muutoin ne todella hyvät eivät tuntuisi niiiin hyviltä. Optimistin oppeja...

Ensin riitelivät lapset, ja sitten ärtyivät aikuiset. Ohjeita ei noudatettu ja mekastus ja toisten ärsyttäminen vain jatkui. Ihan kuin olisi puhunut kuuroille korville. Jokainen halusi tehdä omia juttujaan ja yhteistä säveltä ei löydetty. Lopulta saatiin näennäinen konsensus mutta luvatut asiat eivät toteutuneetkaan. Uusia pettymyksiä. Ärtymyksen miinoittamassa maaperässä sellainen johtaa syyttelyyn (turhaa) ja lisä-ärtymykseen. Minkäs teet. Myönnän - olin itsekin tänään todella äkäinen.
Elämässä tulee pettymyksiä ja niistä täytyy päästä yli. Minä tarvitsin tänään siihen yhden tupakan (salaa) & ystävän äänen. Helpotti. Muistin taas yhden opin..

"Älä takerru niihin asioihin mitkä elämässäsi ovat huonosti vaan mieti mistä asioista olet kiitollinen"

Kyllä se toimii. Myös silloin, kun ärtymys-flunssapöpö pyörii jaloissa ja yrittää etsiä otollisia uhreja. Saat loistavan resistenssin, kun et altista itse itseäsi sille vaan huolehdit, että vastustuskykysi säilyy. Kiitollisuus on yksi loistava antioksidantti siihen. Joulurauhaa & suojaa pöpöiltä ☺️😘

Joulutervehdys.

Näillä saatesanoilla tämä bloggari vetäytyy joulun viettoon ja riippuen kohteen wlan-yhteyksistä ja omasta inspiraatiosta, saatan pistäytyä kirjoitelmien pariin lomailun aikanakin...Mutta jos en, niin palataan joulun jälkeen näille taajuuksille.


Ihanaa joulua kaikille!

Itsensä mittaamisesta.

Viime aikoina tekstini ovat olleet enemmän tai vähemmän tumman sävyisiä. Taas. Pahoittelut siitä.


Tänään heräsin täynnä virtaa ja energiaa hyvin nukutun yön jälkeen ja koska edessä on urheilullinen naisten viikonloppu Vierumäellä, niin tämä aihe, jos mikä on ajankohtainen. Quantified self.


Minulla oli mahtava tilaisuus päästä reilu vuosi sitten kuuntelemaan erästä Suomen tunnetuinta biohakkeria Teemu Arinaa ja hänen esitystään itsensä mittaamisesta ja sen hyödyistä. Teemun intohimona on elää terveellisemmin mutta ennen kaikkea auttaa itseään ja muita entistä parempiin suorituksiin teknologian avulla. Hän mittaa luonnollisesti unen laatuaan, tehokkuuttaan, keskittymiskykykään, vireystilaansa, urheilusuorituksiaan sekä optimoi ruokavalionsa aina kulloisenkin tilanteen mukaan juomalla juuri oikeanlaisia ravinteita sisältäviä raakamehuja ja smoothieita. Kaikessa hän hyödyntää erilaisia teknologisia ratkaisuja ja sovelluksia. Outo kaveri todella, mutta erittäin mielenkiintoinen ja huikeita tuloksia voi saavuttaa näillä hänen metodeillaan. Hän muun muassa lupaa, että oppimista voi nopeuttaa ja tehostaa itsensä mittaroinnin avulla ja kokouksista ja tietotulvaähkystä selviää tehokkaammin, kun hyödyntää hänen oppejaan. Käykää kurkkaamassa hänen sivujaan, jos kiinnostaa: http://tarina.me/teemu-arina/


Ja vaikka Teemu on sieltä "friikeimmästä" päästä, niin tuo itsensä mittaaminen yleistyy voimakkaasti toimialana ja markkinoilta löytyy jo lukuisia yrityksiä, jotka tarjoavat mm. yritysjohtajille itsensä mittaamispalveluita. Katsos, kun johtajat jaksavat paremmin ja optimoivat omaa palautumistaan, niin eikös ne alaisetkin voi silloin paremmin?


No juu - hyvä, että tällaisia palveluntarjoajia löytyy ja ymmärrän kyllä tuon koukutuksen itsensä mittaamiseen. Olen ollut jo vuosia hieman Herba-hörhö ja seurannut ruokavaliotani, pitänyt kirjaa kalorikulutuksista, käyttänyt sykemittaria ja tietenkin mitä naiset seuraavat usein orjallisesti - kytännyt vaakaa & senttejä vartalon eri haaste-kohdissa. Tai pitäisikö sanoa mahdollisuus-kohdissa? Minulta löytyy siis evidenssiä siitä millaisissa mitoissa olen esimerkiksi ollut vuonna 2007 tai 2008 toisen lapseni syntymän jälkeen tai millainen olin, kun elämässäni oli vaikeampi jakso vuonna 2010-2011. On niissä eroja. Mutta en tiedä onko tuosta ollut minulle juuri minkäänlaista hyötyä - lähinnä ahdistusta toisinaan siitä, jos en ole päässyt urheilemaan tavoittelemaani määrää tai jos olen tuhdimmassa kunnossa kuin vaikka vuosi takaperin. Toisaalta olen oppinut optimoimaan kyllä itseäni sikäli, että tiedän mikä untani häiritsee tai mikä sen laatua parantaa ja sillä on valtava merkitys oman jaksamisen kannalta. Toisaalta olen ruokavalioni seurannan ansiosta omaksunut minulle oikeanlaisen tavan syödä. Oikean sikäli, että tiedän tarvitsevani välipaloja ja pari kunnon ateriaa, jotta jaksan keskittyä koko päivän ja jaksan treenata. Jos laiminlyön sitä puolta, niin se kostautuu heti - useimmiten iltamässäilynä ja sitä kautta huonona, turvonneena olotilana. Voin paremmin, kun tiedän mikä minulle sopii. Karkkilakkoni on kestänyt nyt pian 3,5kk paria repsahdusta lukuun ottamatta ja huomaan, että sokeri on minulle myrkkyä, jota ilman voin paremmin. Enää ei tee edes mieli. Toki aion herkutella joulun aikaan suklaalla, mutta tiedän, etten vedä enää koko rasiaa kerralla..


Itsensä mittailusta on siis myös hyötyä, jos se pysyy näpeissä eikä valloita koko elämää ja muuta sitä ahdistavaksi suorittamiseksi. Kultainen keskitie - se yleensä toimii lähes kaikilla elämänalueilla. Sallimusta elämän nautinnoille ilman syyllisyyttä, mutta toisaalta valtaosa arjesta optimoiden omaa jaksamistaan. Kukin tehköön sen tyylillään. Minä aion käyttää edelleen rakasta Suuntoani. Se on muuten hauska vempula tuo oma sykemittarini. Se osaa vittuilla. Tai no - sen tarkoitus lienee olla kannustava, mutta siltä välillä tulee näytölle kommentteja tyyliin "eipä ole paljon näkynyt viime aikoina" tai "tavoitteesi vaatii ruokavalion muutoksen - vähennä päivittäistä kalorikulutusta 1200kcal". Kiitos vaan. Osaa se kehuakin. Usein se sanoo minulle "hyvä harjoitus" tai "Erinomainen viikko". Mutta viimeksi kun otin sen käteeni ja päivitin painoni, niin se sanoi minulle hauskasti. "Suuntasi on oikea. Jatka samaan malliin" hah hah. On se vitsikäs. Ilmeisesti rakas mittarini on vielä sitä mieltä, että tekemistä riittää..


Pakko sanoa vielä tähän loppuun. En ole vielä sitä unen seuranta-appsia tai laitetta hankkinut. Tekisi kyllä mieli. Mutta silmäni osuivat tällä viikolla Me Naiset-lehdessä olevaan pieneen artikkeliin "Kuukautiset, digitaalisina". Oli pakko lukea. On julkaistu uusi apps, joka on ehkä pakko hankkia. Ja samalla päivittää oma kuukautiskuppikin digiaikaan. Ensi vuonna ilmestyy markkinoille uudenlainen LoonCup-kuukautiskuppi, joka siis keskustelee suoraan oman älypuhelimen kanssa. Kupissa on pieni antenni, joka välittää reaaliaikaista tietoa puhelimen appsiin siitä onko kuukautisvuoto nyt runsasta ja koska kuppi pitäisi käydä tyhjentämässä. Huikeaa! Kuinka olen voinut elää ilman tätä?
Toinen mikä on ehkä myös pakko saada on uusi sovellus, johon päivitetään kuukautiskierron alkamis- ja päättymispäivät, mahdolliset tiputteluvuodot yms. jolloin se kertoo milloin ovulaation aika on otollisin, milloin niin iki-ihanat pms-oireet taas alkavat jne. Kuinka vaivatonta? Miehille rinnakkaissofta käyttöön ja avot. Parisuhdekin kukoistaa. Mies tietää olla poissa kotoa juuri ne karmeimmat pms-päivät...


On tää aika ihmeellistä. Miten me on ennen osattukaan elää ilman tätä kaikkea tietoa itsestämme?


Minä lähden nyt Vierumäelle. Taidan sittenkin jättää Suuntoni kotiin ja napata laukkuuni pari pulloa kuohuvaa. Ne voi korkata sitten, kun ensin omaa jaksamista ja hyvinvointia on Kohennettu (=rääkätty) niin tennis-kentällä kuin lenkkipoluilla ja hevosten selässä. Tasapainoa ja armollisuutta. Siitä se hyvä olo tulee. Ihanaa lauantaita!

Eroamisesta.

Nykyään väitetään, että ihmiset eroavat liian herkästi. Olen tässä asiassa eri mieltä. Olen seurannut sivusta ystävieni, tuttavieni, sukulaisteni ja jopa asiakkaitteni parisuhdekipuiluja ja erokeskusteluja viime aikoina liiankin kanssa. Yksikään heistä ei ole tuohon hommaan ruvennut äkillisesti tai yhdestä päähänpistosta vaan kyllä se on niin raastava, pitkä ja tuskallinen prosessi, joten kukaan ei halua joutua siihen mielellään. Sen vuoksi sitä vältellään monesti jopa vuosia eikä kissaa uskalleta nostaa pöydälle. Parempi laiha sopu kuin lihava riita. Kenelle?

Sanotaan, että elämä on matka, joka meille on suotu. Me kaikki elämme täällä tätä yhtä ja ainoaa elämää vain kerran, niin miksemme elä sitä niin, että olisimme onnellisia? Monen parisuhdetta seuratessani herää mieleeni epäilys enemmänkin siitä, mikä on se ihmeliima, joka heitä pitää yhdessä. Niin monessa parisuhteessa tälläkin hetkellä eletään tyytymättöminä, onnettomina ja turruttaen itsensä arjen suorittamiseen ja kiireisiin, jotta ei tarvitsisi kohdata sitä omaa puolisoaan aidosti. Ei kommunikoida (ellei toisille vittuilua lasketa sellaiseksi), ei vietetä aikaa keskenään tai tehdä muutenkaan mitään yhdessä.  Ei rakastella. Ainakaan oman puolison kanssa. Ja tältä halutaan sulkea silmät, jotta ankea totuus ei vain paljastuisi. Pidetään kulisseja pystyssä vaikka väkisin. Vuosi toisensa perään. Miten nämä ihmiset pystyvät siihen?

Totta kai monet ajattelevat tässä kohtaa lapsiaan ja aivan oikein. ”Yhteistä on vain lapset ja asuntolaina” näin monet toteavatkin suoraan. Taloudelliset lähtökohdat on ehkä yksi isoimmista asioista, joka pitää pariskuntia yhdessä. Ei ole mahdollisuutta lähteä. Muutos olisi liian dramaattinen kaikille osapuolille ja luopumisen tuska on liian suuri. Toisaalta väitän, että nimenomaan naisten taloudellisen aseman helpottuminen työssä käymisen lisääntyessä viimeisten vuosikymmenten saatossa on johtanut siihen, että erotilastot näyttävät nyt rumemmilta kuin koskaan aiemmin. Luonnollisesti myös yhteiskunnallisen ilmapiirin vapautuminen helpottaa eropäätöstä. Enää ei ole niin tuomittavaa luovuttaa. Monet ovat sen kokeneet ja tulevat kokemaan. Mutta onko ero aina epäonnistuminen?

Riippuu varmasti keneltä kysyy. Itse en osaa ajatella sitä niinkään. Kukaan ulkopuolinen ei voi tietää miten siinä nimenomaisessa parisuhteessa on eletty ja mitkä ovat ne seikat, jotka kenties ovat johtaneet pariskunnan erkaantumiseen. Vain ne kaksi ihmistä tietävät. Kenenkään ulkopuolisen ei tulisi tällöin tuomita siihen ajautuvia pareja. Ero on raskas muutenkin ja suru yhteisen elämän ja haaveiden päättymisestä niin tuskallinen, että muiden tuomio on minusta kohtuuton.

Juttelin tällä viikolla erään vanhemman naisen kanssa ja hän puhui avoimesti omasta elämästään ja siihen sisältyvistä vaiheista. Hän sanoi sen ääneen, mitä itsekin olen ajatellut. Kaikkiin parisuhteisiin tulee vaiheita, jolloin toinen tai molemmat miettivät eroamista. Voi olla pitkiäkin aikoja, jolloin kumppani ei vain kiinnosta lainkaan. Silti hänet voi löytää uudelleen – mikäli molemmat tekevät töitä sen eteen ja tahtovat sitä. Niin kauan kun on tahtoa, on toivoa. Sitähän pappikin alttarilla kysyy..”Tahdotko ottaa, tahdotko rakastaa…” Jos vastaus tuohon kysymykseen jonain päivänä on ei, suru on jo läsnä.

Päivän puheenvuoroni tarkoitus ei ole rohkaista tai kannustaa ketään eroamaan. Tämän tarkoitus lienee se, että ne ystävät ja rakkaat, jotka olette tässä elämän solmukohdassa juuri nyt, olkaa itsellenne armollisia. Elämä jatkuu. Se jatkuu vain erilaisena. Vaikka jotain kallisarvoista menettää ja joutuu luopumaan monesta, uskon, että jotain muuta tulee myös tilalle. Tahdon uskoa siihen. Silloin on aina toivoa. Toivoa paremmasta huomisesta.

Kuollutta ja myrskyisää.

Harmaus. Kuolleet ruskeat talventörröttäjät huojuvat tuulessa ja ruskea maa imee lopunkin valon.


Puiden latvat taipuvat kaarelle ja tuulen ulina kaikuu korvissa. Sateen utuiset säikeet väräjävät päivän kajossa kulkeutuen tuulen vieminä. Metsä kutsuu puoleensa ja tarjoaa hapekasta lohtua ja sielukasta voimaa. Liikkeen tuoma lämpö säteilee kehoon. Iho imee itseensä ilman ja metsän kosteutta ja takin pintaan helmeilee pisaroita.


Kuolleisuus. Luonto on kuollut, se lepuuttaa itseään ja valmistautuu tulevaan talveen. On täysin hiljaista - edes laskeutuvien lentokoneiden ääni ei häiritse. Vain minä ja metsä. Imen keuhkoni täyteen tuota väkevää elämää ja saan voimaa. Kehoni on väsynyt, tunnen sen. Mieleni on silti kirkas. Ajatukseni lentävät jossain linnunradan tuolla puolen. Vaikka nyt olisikin hämärän aika, kuolleisuuden aika, niin aina tulee uusi kevät.


Kaamos on aikaa jolloin voi ja saa vetäytyä. Olla lepotilassa ja valmistautua uuteen elämään ja valoon. Energiat silti virtaavat, vaikka hitaammin.


On Suomen syntymäpäivä. On aika olla kiitollinen. Suomalainen melankolia ja synkkyys korostuvat tällaisena päivänä. Otollinen päivä myrskylle.


Iltapäivällä katson vellovaa merta, jonka pinta on noussut ennätyskorkealle. Hakaniemen laituri on peittynyt veden alle ja Suomenlinnan lauttaan saa kivuta ylämäkeen. Uskomaton meri. Sen mahtava voima näkyy aaltojen iskeytyessä Vallisaaren rannoille valkoisine vaahtopäineen. Sade piiskaa jo vaakatasossa ja tuuli on niin kova, että se tempoo veneiden päältä pressuja ja saa saarelle eksyneet yksittäiset turistit kääriytymään takkeihinsa tiukasti. Sisällä on lämmin.


Takaisin tullessa Presidentinlinnan juhlavalaistus häikäisee. Jokaisessa ikkunassa loistavat kyntteliköt luovat mahtavan kontrastin myrskyisälle säälle ja pimeydelle. Pian siellä juhlitaan.


Valo näkyy aina jossain tuolla, jos oikein tarkkaan kurkottaa. On vain otettava askel sitä kohden ja se tulee lähemmäksi. Pienin töpötyksin. Sille on annettava aikaa. Mutta kaipuu on silti käsin kosketeltavissa ja jos matalapaineelle altistuu, se sykertyy sydämenkin ympärille.


Ihanaa Itsenäisyyspäivän iltaa kaikille melankoliasta huolimatta. Nostakaamme malja tämän päivän sankareille. Kuljemme valoa kohden.

Paskan määrä on vakio.

Maanantaina hehkuin auringon odotusta. Tiistaina epäilyksen siemen alkoi itää mielessämme ja eilen ryskäsi sitten oikein kunnolla. Ajattelin ensin etten kirjoita tästä, mutta olkoon vaikka nyt varoituksen sanana kaikille. Oppia ikä kaikki. Noh, nämä oppirahat tuli sitten maksettua kovemman koron kera...


Tarina lyhyesti. Olimme varanneet ystäväperheen kanssa majoituksen joululomakohteessamme asuntovuokrapalveluja tarjoavan Airbnb:n kautta. Noviisit asialla eli emme lukeneet kaikkia ohjeita perusteellisesti vaan luotimme ja uskoimme siihen, että vuokraajalla on jotain oikeuksia. Sitä emme tulleet ajatelleeksi, että tulisimme suoranaisesti kusetetuksi. Kaikki kirjeenvaihto vuokraajan ja meidän välillä tapahtui Airbnb:n sivustolla (suojatulla) ja mistään viestistä ei nähnyt, että niitä olisi manipuloitu. Ystävämme vastasi tästä kommunikoinnista vuokraajan kanssa ja nyt syyllistänkin itseäni, että entä jos olisin itse vastannut siitä, olisivatko jotkut hälytyskellot alkaneet soida päässäni, kun vuokraaja ilmoitti, että maksu onnistuu vain ulkomaan pankkisiirtona, ei luottokortilla kuten yleensä.


Nyt on myöhäistä. Vetelät valuu jo puntista ja rahat ovat hävinneet tuhka tuuleen. Airbnb pesee kätensä, koska heillä lukee ohjeissa kuinka maksu suoritetaan ja nimenomaan he ohjeistavat ettei missään nimessä mitään makseta muuten kuin luottokortilla. Niinpä. Tosin minä olen päättänyt taistella vielä. P..kele. Näin helpolla en niele tätä tappiota kuitenkaan. Mutta syyttelen kyllä itseäni. Tyhmyydestä, sokeudesta ja hyväuskoisuudesta. Olen aina sanonut, että maksan kaikki ostokset kortilla mitä netistä ostan. Tänä päivänä kun Aasiasta voi tilata vaikka norsun kotiinkuljetuksella ja maksaa sen luottokortilla. Ei ole olemassa sellaista palvelua mitä kortilla voisi maksaa, jos kaikki on kunnossa. Mutta ihminen sokeutuu, kun se luottaa ja kun muuten kaikki näyttää hyvin oikealta ja keskustelu sujuu ja vaikuttaa aidolta.


Siinä menivät kahden perheen joululomaan varatut majoitusrahat ja nyt mietimme kuumeisesti onko mitään järkeä lähteä ylipäätään vai yritämmekö saada jotain rahoja lentolipuista takaisin. Summa oli kuitenkin niin suuri, että se kirpaisee todella. Halvemmaksi tulisi jäädä kotiin ja nuolla haavat häpeillen. Miksi huijatulla ihmisellä häpeä ja syyllisyys ovat päällimmäiset tunteet jossittelun ohella?? Nyt ymmärrän miksi näitä huijattuja ihmispoloja ja heidän tarinoitaan myötä häpeillen itsekin lukee. Eikö sitä oikeasti tajua, että tulee kusetetuksi? Ei aina. Toisinaan liian myöhään. Olen aina pitänyt itseäni ammattimatkaajana - olenhan ollut alallakin yli 13 vuotta. Tiedän nämä sudenkuopat ja silti tämä osui kohdalleni. En ollut itse kaikesta vastuussa tällä kertaa, mutta silti ketuttaa yhäkin niin ettei mitään rajaa. Lähinnä se, että oli niin sinisilmäinen ja toiseksi se, että lapsille joutuu tuottamaan pettymyksen jos matka ei toteudukaan. Se siitä valon ja lämmön leikistä iholla...Siihen saattaa olla se 150 päivää yhä..


Kaiken tämän rahallisen tuskailun keskellä eiliseen osui toinenkin kamala asia. Elämä näyttää kontrasteja ja laittaa asioita oikeisiin mittasuhteisiin. Tuttavamme, kahden pienen lapsen äiti sai kuulla eilen, että hänellä saattaa olla erittäin pahalaatuinen imusolmukesyöpä ja se todella pysäytti. Vitutukseen ei sentään kuole. Toisin on hänen laita. Vielä ei tiedetä. Rukoilen. Ja jos jostain selviää rahalla, niin se ei liene ongelma. Siihen on konstinsa. Ei kun kukkaron nyörejä kireämmälle ja hernerokkaa ja näkkileipää pöytään.


Mikään ei ole kauheampaa kuin huoli läheisen terveydestä ja se epätietoisuus mikä tuollaisessa tilanteessa kaikkia perheenjäseniä kohtaa. Elämä on liian lyhyt murehtimiseen. Sitä ei oikeasti tiedä koska se voi päättyä ja vaikka tänään kaikki olisi hyvin, huomenna voi olla niin toisin. Joten lupaan etten valita enkä marise menetettyjen rahojen perään tämän enempää, mutta olkaa ihmiset tarkkana. Verkossa on oikeasti taitavia huijareita ja ikinä ei voi tietää koska se osuu omalle kohdalle. Vaikka luulisit olevasi ammattilainen.