sunnuntai 20. joulukuuta 2015

Tämän päivän oppeja...

Ärtymys leviää kuin kulovalkea. Tai kuin äkäinen flunssa-virus. Kun yksi altistunut pärskäisee, se levittää pisaratartuntana sen laajalle. Jos muut ovat yhtä alttiita ja otollisia saamaan pärskeistä tartunnan, epidemialta ei voida välttyä.
Tänään oli sellainen päivä. Voisi sanoa jopa, että huono päivä. Mutta jätän sanomatta. Koska huonoja päiviä ei olekaan. On vain vähemmän hyviä. Ja niitäkin tarvitaan. Muutoin ne todella hyvät eivät tuntuisi niiiin hyviltä. Optimistin oppeja...

Ensin riitelivät lapset, ja sitten ärtyivät aikuiset. Ohjeita ei noudatettu ja mekastus ja toisten ärsyttäminen vain jatkui. Ihan kuin olisi puhunut kuuroille korville. Jokainen halusi tehdä omia juttujaan ja yhteistä säveltä ei löydetty. Lopulta saatiin näennäinen konsensus mutta luvatut asiat eivät toteutuneetkaan. Uusia pettymyksiä. Ärtymyksen miinoittamassa maaperässä sellainen johtaa syyttelyyn (turhaa) ja lisä-ärtymykseen. Minkäs teet. Myönnän - olin itsekin tänään todella äkäinen.
Elämässä tulee pettymyksiä ja niistä täytyy päästä yli. Minä tarvitsin tänään siihen yhden tupakan (salaa) & ystävän äänen. Helpotti. Muistin taas yhden opin..

"Älä takerru niihin asioihin mitkä elämässäsi ovat huonosti vaan mieti mistä asioista olet kiitollinen"

Kyllä se toimii. Myös silloin, kun ärtymys-flunssapöpö pyörii jaloissa ja yrittää etsiä otollisia uhreja. Saat loistavan resistenssin, kun et altista itse itseäsi sille vaan huolehdit, että vastustuskykysi säilyy. Kiitollisuus on yksi loistava antioksidantti siihen. Joulurauhaa & suojaa pöpöiltä ☺️😘

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti