Ensimmäistä kertaa, kun hyppään junaan ja lähden kohti etelää, minua ei ahdista tai en vaivu alavireisyyteen. Näemme seuraavan kerran jo 12 tunnin päästä. Ja olemme jo lomalla. Kauan haaveiltu, kaukaiselta ja mahdottomaltakin tuntunut ajatus siitä, että uusioperheemme pääsisi ensimmäiselle yhteiselle lomalle on pian totta.
Oli aikoja jolloin en uskaltanut tästä edes haaveilla. En innostua, en uskaltanut toivoa. Etten vaan pety. Sen toteuttaminen tuntui olevan liian monen liikkuvan palasen varassa. Meistä riippumattomia valtaosa. Ajankohta, lapsiviikkojen yhdistäminen, koulusta poissaolot, ex-puolisoiden reaktiot, lapsien toiveet ja reaktiot. Omat - välillä ristiriitaisetkin ajatukset. Ollako itsekäs ja lähteä vain kahdestaan vai pitäisikö lähteä erikseen tai olla lähtemättä lainkaan. Kuka menee ja kenen kanssa. Vaihtoehtoja on ollut. Tämä tuntui lopulta ainoalta oikealta.
Kuulun etukäteen surijoiden ja murehtijoiden klubiin. Se ärsyttää monesti minua itseäänkin. Mutta toisaalta toimii hyvänä defenssinä tai jonain. Koska sitten kun se h-hetki koittaa, olen valmistautunut. Usein aivan kaikkeen..Koska en jätä analysointia puolitiehen. Ehei. Vatvon joka kantilta ja kunnolla. Ja se säätäminen ja häsääminen. Ne jotka ovat aiemmin (joutuneet) lähtemään kanssani lomalle, tunnistavat varmasti sen. Pohjalaisilla on siihen oma sanansa. Mikä minä olinkaan? Tuuskaaja..Imitoituna se näytti hieman hätäiseltä tontulta, joka poukkoilee joka suuntaan..Piirre, joka voimistuu samassa suhteessa, kun aika matkalle lähtöön vähenee. Onneksi se on kuulemma (vielä) suht rakastettava ominaisuus.
Joka tapauksessa tämä on jännää. Tarkasteli sitä miltä kantilta hyvänsä. Ensiksikin me pariskuntana tullaan viettämään 100% enemmän yhtäjaksoista aikaa yhdessä kuin tähän asti. 11 vuorokautta. Se tuntuu varmasti monesta käsittämättömältä, mutta jo ajatus siitä, että saa nähdä toista ja herätä tämän vierestä yli viikon ajan on niin mahtavaa, ettei sitä osaa sanoin kuvailla. Etäsuhteen edut ja haittapuolet samassa. Toista kun on alituisesti ikävä ja nimenomaan niitä muille arkisiakin ja itsestäänselviä juttuja. Tuleeko toisesta esiin piirteitä, joita lyhyemmässä ajassa ei ole vielä tullut? Tuntisiko sitä jopa hetkellistä kyllästymistä toiseen? Ärsyyntyisikö aidosti jostain? Tai entä jos tottuukin toisen olemassaoloon niin vahvasti, ettei enää osaa olla erossa?
Kuten sanottu. Nämä ennakkospekuloinnit ovat ihan turhia, mutta kyllä vain sitä kaikenlaisia ajatuksia risteilee mielessä.
Ja entäpä ne lapset. Nyt viimeistään karissee viimeisetkin vieraskoreuden rippeet. Tuleeko riitoja? Mustasukkaisuutta huomiosta? Mitä jos lapset jakautuvat leireihin? Kuka on kenenkin kanssa ja kuka jää ulkopuoliseksi?
Kuten ystäväni juuri hetki sitten totesi. "Loman aikana ehtii näkyä monenlaista, pääasia että teillä aikuisilla on hyvät fiilikset ja keskinäinen ymmärrys miten tyttöjen kanssa mennään, sillä tavoin auttaa parhaiten tyttöjäkin. Keskinäiset kähinät kuuluu asiaan. " Kiitos. Rauhoitti tuuskailija-minää.
Nyt siis enää edessä neljän naispuolisen pakkailuhysteria. Tunnen sympatiaa tätä joukkiomme ainoaa mies-sukupuolen edustajaa kohtaan. Ei liene helppoa hänelläkään. Mutta eikö se mene elämässä niin, että sitä saa minkä ansaitsee ;)?
Ja sitä kenkien, laukkujen, bikinien yms.yms määrää, joka meidän pitäisi voida sulloa matkalaukkuihimme. Ihan taatusti jotkut lipokkaat tai lempi-shortsit ovat jääneet toisiin koteihin. Vaikka tässä on yritetty miettiä kaikkea valmiiksi. Muistakaa aurinkolasit. Ottakaa toppeja ja t-paitoja. Rahat, kännykät, laturit. Kuinka paljon matkarahaa annat sinun tytölle? Muistettava tasapuolisuus. Missähän kodissa ne passit nyt ovatkaan. Milloin koira viedään hoitoon. Koska haetaan tytöt isältään, entä toisia mennään vastaan kentälle. Miten ruokailut? Ei mitään järkeä ostaa ruokaa kotiin täksi illaksi, kun aamuvarhaisella jo lähdetään. Mutta tuo nuorisojoukko kuitenkin jo syö. Ja paljon. Ei kai se ole niin iso synti, jos jotain heitetään roskiin.. Kuka vie aamulla kentälle? Ei me mahduta mihinkään tavalliseen autoon. On tilattava tilataksi. Muista pestä vielä pyykit, ja astiat. Tyhjennä roskikset. Ai niin. Vaikuttaakohan lentolakko meihin?
Lähtö-tuuskaaminen. Tää on oikeastaan ihan parasta. Kun kaikki uusi ja jännä on edessä. Ja se loma. Aurinko. Yhdessäolo. Vaikkei se menisikään aina kuin Strömssössä, niin se on elämää. Ja olemme sen niin ansainneet. Palaan kirjoittamaan mitä sitten kävikään...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti