perjantai 22. marraskuuta 2019

Eheytyen rakastamalla


Meistä moni on jollain tavalla rikki. Sisältä. Hekin, joista ei ikinä sitä päälle päin uskoisikaan. Hekin, joilla näyttäisi ulkoisesti menevän hyvin. Hekin, joiden suu hymyilee, mutta kun katsot tarkkaan, hymy ei yllä silmiin saakka.

Minä tiedän. En vain tajunnut sitä silloin.

En ehtinyt kiireiltäni pysähtyä pohtimaan syytä kiireelleni. Täytin elämääni ettei vaan tarvitsekaan pysähtyä. Pakoa. Itseltäni ja omilta ajatuksiltani, koska ne silloin tuntuivat niin pelottavilta. Jos ne hetken edes häivähtivät mielessäni, annoin ohjelmoidun arjen täyttää sen, ettei vain tarvitsisi kohdata. Mutta kukaan ei voi juosta loputtomiin pakoon. Varsinkaan itseään. On vavahduttavaa tajuta lähes nelikymppisenä ettei enää tunnista itseään. Ei olekaan se, joka aikoinaan halusi tai luuli olevansa. Että on kadottanut itsensä itseltään - elämään, jossa on hukannut itsensä.

Jos sellaisen edessä uskaltaa pysähtyä, aloittaa matkan, jolta ei ole enää paluuta. Se on tienhaara, joka johdattaa ihmisen itsensä etsimisen polulle. Se on valinta, joka voimakkaimmillaan muuttaa koko elämän, mutta samalla se on elämän mittainen seikkailu. Matka eheytymiseen ja seesteisyyteen. Koska vain silloin ihminen on seesteinen, kun hänen puheet, sanat ja teot ovat harmoniassa keskenään.

Kaikki lähtee siitä, että oppii tuntemaan itsensä, oppii antamaan anteeksi ja sovittamaan tekemiään virheitään ja katsomaan itseään silmiin hyväksyvästi, rakastaen. Juuri sellaisena kuin olet. Ne sanat ovat muuten kaikkein kaunein rakkauden tunnustus mitä kukaan voi toiselle sanoa. "Rakastan sinua juuri sellaisena kuin olet." Miksi se kuitenkin on meille monelle niin vaikea sanoa itsellemme?

En ole kauan siihen kyennyt itsekään. Edelleenkin on päiviä, jolloin olen ylikriittinen, itseäni mollaava, suohon uppoava ja itsesäälissä rypevä pelkkiä vikoja itsessäni näkevä. Mutta silti olen seesteinen. Alavireisenäkin.

Rakkaus on ihmeellinen voima. Se muuttaa maailmaa, se muuttaa ihmisiä. Kun sitä jakaa, se lisääntyy ja palaa takaisin. Kun annat rakkautta itsellesi, kykenetkin rakastamaan myös muita paremmin ja ennen kaikkea kykenet ottamaan rakkautta vastaan.


Kumpi tulee ensin, itsensä hyväksyminen ja rakastaminen ja sitä kautta eheytyminen vai se, että joku kykeneekin rakastamaan sinua sellaisena kuin olet ja siinä hyväksyvässä, arvostavassa rakkaudessa on niin paljon voimaa, että eheytyy.


Rakkaus. Niin kaunis sana.

"Eventually You will come to understand that love heals everything, and love is all there is"


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti