"And one day she discovered that she was fierce, and strong, and full of fire.
And that not even she could hold herself back because her passion burned brighter than her fears."
Rakastan tämän lauseen minussa aiheuttamaa tunnetta. Se on voimalause ja yhdellä tapaa rohkeuden määritelmä. Elämä toisinaan saattaa meidät tilateisiin, joissa meiltä ei kysytä riittääkö meidän rohkeus, vaan se tunne ja palo -intohimo, joka meissä herää, vie mukanaan. Se ei anna vaihtoehtoja. Me menemme.
Toinen, jonka joku toinen viisas on sanonut on tällainen:
"Making a big life change is pretty scary.
But know what´s even scarier?
Regret."
Minulle rohkeus on aina ollut tätä. Mitä ihminen katuu eniten kuolinvuoteellaan? - Sitä mitä on jättänyt tekemättä tai kokematta. Elämähän antaa meille kaikille aina valintoja ja saattaa meidät tiukkojenkin vaihtoehtojen eteen. Niissä tienristeyksissä olen aina valinnut sen tien, että mietin katuisinko tätä myöhemmin, jos en nyt sitä kokeile? Olen useita kertoja hypännyt tuntemattomaan ja ottanut riskejä. En harkitsemattomia, mutta sellaisia, jotka moni jättäisi ottamatta. Miksikö? Koska on turvallisempaa jäädä mukavuusalueelle, olla tutussa kuin tuntemattomassa.
Kehittääkö se? Ei. Ehkä se on myös sitä, etten kykene pitkään olemaan epätietoisuuden tilassa tai jäädä vellomaan johonkin tilanteeseen, joka ei tyydytä minua. Haen ennemmin ratkaisun kun odottelen asioiden selkiytyvän itsestään. Toiset kestävät epätietoisuutta paremmin tai tyytyvät herkemmin siihen tilanteeseensa, johon elämä on heidät saattanut. Jollekin sellainen käytös on impulsiivisuutta, minulle se on luontaista toimintaa.
Jos kaipaat muutosta, mitä sinun täytyy tehdä? Jos teet aina niin kuin olet ennenkin tehnyt, mikään ei muutu ja on aivan turha uskotella itselleen muutoksen tapahtuvan. "Your life does not get better by chance, it gets better by change".
Onko se helppoa? Ei tietenkään ole. Mukavuusalueelta lähteminen pelottaa. Koska et voi tietää, mitä sen uuden, tuntemattoman oven takana on. Mutta tartu siihen. Takaan ettet kadu.
Jokainen voi harjoittaa rohkeuttaan. Niin minäkin. Menen pari askelta eteenpäin ja joskus pari taaksepäin. Se on kuin iteratiivinen prosessi, jossa parhain tulos muovautuu oppien kautta. Niin elämässäkin. Kun on riittävän monta kertaa kaadettu maahan ja huomaat, että jälleen olet sieltä noussut, sinusta tulee kerta kerran jälkeen vahvempi. Pystyt luottamaan itseesi - minä olen selvinnyt aiemmistakin, selviän tästäkin.
Rohkeaksi muovautuu myös sillä, että uskaltaa yrittää eikä pelkää epäonnistumista. Kaikki me epäonnistumme. Se on väistämätöntä. Itselle pitää osata myös nauraa ja olla armollinen oikeissa kohdin. Elämä ei ole niin justiinsa. Joskus pitää alittaa rimoja. On tilanteita, joissa ei, mutta niissäkin harjaantuu tunnistamaan missä kohdin ei tarvitse kynsin hampain suorittaa perfektionistin tavoin. Liian täydellinen on tylsä. Rosoa saa olla ja omaa persoonaa pitää laittaa peliin.
Itsekin huomaan olevani loppujen lopuksi hyvin turvallisuushakuinen. Epävarmuus on pelottavinta ikinä. Kuinka voin heittäytyä, kun en tiedä kantavatko siipeni? Lohduttaudun sillä, että en kuole vaikka tässä pelissä putoaisin. Maahan tömähdys takuulla sattuu, mutta entä jos sittenkin lennän?
Miten se menikään? "Life is short. All the time you spendthinking you could be spent doing" Elä itsesi näköistä elämää. Älä piittaa meistä muista. Enjoy your ride and wear your passion.
Sitä se rohkeus on. Se asuu meissä kaikissa. Anna sen lentää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti