Olen ruotinut onnellisuutta ja sen etsintää blogissani useasti. Se on ollut hakusessa. Ja taatusti on sitä yhä jatkossakin.
On kuitenkin hetkiä, jolloin sen hippusiin voi tarttua. Tai sen läsnäolon voi aistia. Rakastan sitä tunnetta kun se hetki on läsnä. Olkoonkin vaikka vain pienen viipyilevän hetken.
Se on laskevassa auringossa, joka kultaa taivaanrannan. Värjää maailman kultaiseksi ja vaaleanpunaiseksi. Maailma on kaunis. Meistä riippumaton, toteuttaa omia unelmiaan. Jossain joku tarttuu nyt rakkaintaan kädestä eikä päästä irti. Katsoo silmiin, lupaa rakastaa. Nyt ja aina.
Se on auringon paisteessa kimmeltävässä hangessa, jota halkoo ristiin kulkevat moottorikelkkaurat. Niissä on päästetty menemään. Nautittu vauhdin hurmasta.Annettu koneelle kyytiä. Taitettu tietöntä taivalta vailla stressin ja kiireen häivää.
Se on alle 1-vuotiaan lapsen kikattelussa, kun hän katsoo äitinsä pelleilyä pehmoporon kanssa. Nojaa luottavaisena äitinsä olkaan ja nauraa. Meitä kaikkia hymyilyttää. Kikatus tarttuu poskiin ja nostaa suupieliä.
Se on ystävän puhelussa. Päättömissä jutuissa. Yhteisessä naurussa. Yhteisymmärryksessä. Tunteessa että tuo toinen tuntee ja hyväksyy minut juuri tällaisena pöhelönä kuin olen.
Se on lasillisessa kuplivaa hyvin menneen työviikon jälkeen. Tunnelmassa, kun palkitset itsesi ja tiedät antaneesi kaikkesi, tehneeksi parhaasi ja tiedossa, että se poikii lisää hyvää.
Se on läheisten viesteissä milloin tulet kotiin äiti. Minä tulen nyt. Heti kun sinivalkoiset siivet minut tuovat illaksi kotiin.
Näen vielä auringonlaskun viimeiset säteet koneen ikkunasta. Onnellisuus on yhä läsnä. Tässä hetkessä.
Ihanaa viikonloppua armaat 💖
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti