Elämän viimeinen päivä..

Aika mahtipontinen otsikko, eikö? Halusin herätellä. Koin sellaisen pienimuotoisesti taas itse eilen. Minulta kysyttiin sitä. Se herättää ajatuksia ainakin minulla.

Tämä minun työni on monen mielestä aivan alipalkattua, kuluttavaa, epäarvostettua, raskasta, joskus vaarallistakin huonoja ajokelejä uhmatessa. Mutta kyllä se myös antaa. Havahduin eilen pitkästä aikaa miettimään työni sisältöä. Olen pian kuusi vuotta tätä kenttätyötä tehnyt ja ollut lähellä jo lähteäkin. Nyt taas tuntuu että se antaa enemmän kuin ottaa. Ja se lähtee näistä jo ystäviksikin rinnastettavista ihmisistä, joita näiden vuosien aikana olen tavannut useasti. Kuten elämään kuuluu, osalle meistä matkallamme on suotu enemmän vastoinkäymisiä kuin toisille. Eilen tapasin erään näistä, joita elämä on kolhinut muutaman viime vuoden aikana paljon. Tämä ihminen selvisi pahimmasta ja palasi takaisin töihin vain saadakseen uusia vastoinkäymisiä terveyden saralla. Nyt hän on jälleen ruodussa. Ei entisensä fyysisesti mutta ennen kaikkea hänen arvomaailmansa on mennyt täysin uusiksi. Niinpä siinä aamukahvien aikana keskustelumme polveilevat myös niissä arvoissa mitkä ovat kaikkein tärkeimmät ja lopulta hän esitti minulle tuon kysymyksen :" mitä sinä tekisit, jos tietäisit, että tänään on sinun viimeinen päiväsi?" Ja hän jatkaa samaan hengen vetoon: " päätin, että jos joskus vielä pystyn puhumaan, kirjoittamaan ja liikkumaan, en enää elä elämääni siten, että työ on keskiössä vaan keskityn siihen, että teen nyt niitä asioita, joita olen aina halunnut tehdä".

Miksi useimmat meistä ei tajua tätä oppia ennen kuin kovimman kautta? Mitä minä tekisin elämässäni toisin, jos tietäisin, että aikaa ei ole paljon. Missä sen ajan viettäisin, mitä tehden ja kenen kanssa? Tekisinkö niin kuin tämä mies, joka sairauttaan uhmaten vei perheensä kauas lomalle, jonne hänen vaimonsa ja lapsensa olivat aina halunneet. Toteuttaisinko samalla tavalla haaveitani yksitellen kuten tämä mies nyt tekee. Keskittyy työn sijaan läheisiinsä ja rakkaimpiinsa kun siihen on vielä suotu uusi mahdollisuus. Entä sitten että rahaa kuluisi enemmän kuin olisi ajatellutkaan? Kun täältä lähdetään kukaan ei saa mitään mukaan.

Hänen kysymyksensä herätteli. Meillä todellakin on täällä vain tämä yksi elämä ja me emme koskaan tiedä milloin se päättyy. Me menemme vastuuntuntomme, velvollisuuksiemme ja tottumustemme taakse. Elämme sitku-elämää. Haaveilemme mutta emme saa niitä todeksi, kun emme pysähdy miettimään elämmekö sellaista elämää, jota eläisimme, jos rohkenisimme.

Niin, aina ei voi elää kuin viimeistä päivää. Saattaisi muuten tulla pankinjohtajankin taholta yhteydenottoja, mutta jollain tavalla tuon miehen selkeä suunnanmuutos ja uudelleen löytynyt elämänhalu olivat erittäin tarttuvia. Miksi elämän pitäisi ajaa noin kovaa selkä seinää vasten, että sen ymmärtää? Onnellisuus todellakin lähtee ihmisestä itsestään ja se usein vaatii muutosta nykyiseen ja tekoja sen eteen mikäli sitä omaa Shangri-La:ta ei ole vielä löytynyt. Pitäisköhän lotota?

Tämän päiväinen mukailtu aforismini sopii tähän tunnelmaan kuin nenä päähän.

Eilinen on kuin uni. Huominen haaveita. Vain hyvin eletty tämä päivä tekevät eilisen unesta onnellisen ja huomisen haaveista totta ❤️