Mietin tässä juuri, että pitääköhän minun vaihtaa blogini nimi? Tässä koronan keskellä on näet alkanut tuntua siltä, että kynnys on jo ylitetty ja tiedättekö mistä syystä sen tiedän? Ei - vastaus ei ole pelkästään se, että kun katson peiliin, joskin sekin pätee, vaan sen huomaa ihan kaikesta. Enkä ole vielä varma miten asiaan suhtaudun - iskeekö uusi kriisi vai nielenkö vain totuuden kirpaiseman katkeran kalkin ja tyydyn kohtalooni. Sillä se on vääjäämätön.
Lue nämä 10 väittämääni ja jos olet kanssani samaa mieltä (vähintään 5 kohtaa), olet ylittänyt kynnyksen myös. Tervetuloa keski-ikäisten klaaniin ja tänne kynnyksen toiselle puolen.Johan tässä keikuttiinkin kynnyksellä monta vuotta...
1. Kolotukset
Onko sinullakin tunne, että ei päivää ilman kipuja tai kolotuksia? Jos liikut, kolottaa milloin polvia, lonkkia, kyynärpäitä - you name it tai jos et liiku, niin sama juttu. Jonain poikkeuksellisena päivänä saatat jopa havahtua siihen, että tänään ei särje mikään. Onpa autuaan outo tunne sekin...Kaiketi se on sitä, että tähän ikään mennessä lähes jokaiselle on ehtinyt sattua ja tapahtua, ja nyt ne vaan alkaa huomaamaan. Ja buranaa kuluu...
2. Kankeus
Miksi sitä ei silloin koskaan nuorempana tajunnut innostua joogasta tai pilateksesta? Miksi sitä herää näihin lempeimpiin liikuntamuotoihin vasta siinä keski-iän kynnyksellä? Nyt siitä olisi ollut hyötyä. Se nöyryytyksen tunne, kun alaspäin katsova koira -asanasi muistuttaa lähinnä körmyselkäistä vanhusta ja täydellisistä soturi- ja kyyhkysasanoista voit vain haaveilla unissasi. Joskin koskaan ei ole liian myöhäistä, eli jos et vielä ole löytänyt itseäsi Yin joogatunnilta - aloita sieltä. Se auttaa saavuttamaan ainakin paremman unen, joka onkin se seuraava puheenaihe...
3. Uni
Jestas sitä unen pohtimisen määrää. Mikä vaikuttaa heikentävästi, mikä siihen auttaisi - keskeytyksettömään, syvän ja palauttavan unen määrän lisäämiseen. Ilman vessaan pomppimisia, pyörimisiä, nukahtamisvaikeuksia, (liian) aikaisin heräämisiä. Kaikki on nähty ja koettu ja mitä enemmän untaan vatvoo, sitä mystisemmän merkityksen sen saa. Kaikkea on kuulkaas valmis kokeilemaan, jotta nukkuisi edes joskus yhden täydellisen yön. Kaikki kiva on muuten kiellettyä, muuten se ei tule. Ei alkoholia, ei liian raskasta/suolaista/sokerista ruokaa liian myöhään. Ei liian kovaa treeniä, mutta jotain liikkumista kylläkin. Viileyttä, pimeyttä, äänettömyyttä. Ei stressiä(huoh), ei rahahuolia, ei huolia ylipäätään - mitään. Koska kaikki vaikuttaa. Ei liian jänniä tv-ohjelmia tai leffoja, ei kännykkää tai sinistä valoa, ei tekemättömiä töitä...Helppoa. Toimi siis noin.
4. Valittaminen
Ei päivää ilman jotain valituksen aihetta. Jostain syystä ärsyttää todella moni asia. Sää nyt ainakin. Paska talvi ja vielä paskempi korona-kevät. Onneksi kesä sentään meinaa nyt alkaa. Tosin varmaan ihan paska siitäkin tulee, kun talvi oli niin leuto. Valitusta piisaa milloin töistä, niin tehdyistä kuin tekemättömistä. Ennen kaikkea niistä. Teineistä ja niiden edesottamuksista. Rahatilanteesta, tai tilanteesta johon tarvitaan rahaa. Koska sitähän ei ole koskaan riittävästi. Mihinkään. Kaikki kuluu enemmän kuin ennen tai sitä vaan menee. Mihin? Omasta olotilasta tietenkin. Miten on väsynyt/lihonut/muuten vaan vittuuntunut - koska elämä. Nyt vaan on niin tylsää. Ja korona. Siitä vasta onkin riittänyt viime aikoina valituksen aiheita. Ihmiset, koska ne eivät usko ohjeita eikä mitään ja kuinka niin moni voi olla aivan idiootti. Itsehän ei tähän kastiin lukeudu. Osaa ihan eri lailla medialukutaitoa. Niinpä. Got the point. Se nyt vaan on tullut jäädäkseen. Valittaminen.
5. Lihominen
Kun nyt kerran päästiin vauhtiin, niin antaapa palaa. Miten niin voi yhtäkkiä vaan käydä, että yksikään vaate ei näytä päällä enää hyvältä??? Vähän kinnaa joka paikasta ja jotenkin noita muhkuroita ei ollut aiemmin, enkä kyllä tiedä mistä ihmeestä ne tuohon tupsahti. "Kyllä se on tämä hormonitoiminta kun rassaa. En ole kyllä yhtään syönyt enempää kuin ennen, nytkö tämä aineenvaihdunta on jo näin hidastunut.. Ei tarvitse kuin pullatiskille katsoa, niin jo on kilo-kaks tullut lisää"...Saaplari - kaikki kiva on kiellettyä ja kaikki ruoka-aineet alkaneet vaan turvottaa. Ihan sama miten liikut, niin kyllä kertyy ja muhkuja tulee. Elämä on.
6. Juhliminen
Jotenkin se tuli tuosta lihomisesta mieleen. Mutta onpahan vaan juhliminenkin muuttanut muotoaan. Ihan parasta on se, jos kokoonnutaan jonkun kotiin, tehdään monen ruokalajin illallista yhdessä, nautitaan hyviä viinejä, juodaan shampanjaa ja lopetetaan viimeistään kello 23.00, jotta pääsee nukkumaan. Ja ehkä se seuraava päivä ei menisi ihan harakoille. Koska krapulaa ei kestä enää lainkaan. Jos joskus lipsahtaisikin hieman yli, niin kolme päivää menee heittämällä kuuppa ihan sekaisin ja niin rättipoikkiväsyneenä, ettei kykene mihinkään. Juu, ei. Haikeana vaan muistelee niitä aikoja, kun kykeni kumoamaan pari mustikkashottia, Hotshottia, yhden salmarin ja kylkeen vähän sidukkaa, valvomaan aamu neljään ja seuraavana päivänä freesein silmin pystyi lähtemään jumpalle. Nyt jos näin tekisi, niin silmäpusseillekin kasvaisi silmäpussit ja salille voisi haaveilla pääsevänsä kenties viikon päästä...Akoholia muuten tuollaisen retken jälkeen tuskin nauttisi moneen kuukauteen. Pitäisköhän kokeilla? Loppuisi se tämä keski-ikäinen kalliiden viinien sofistikoitunut viikonlopputissuttelu.
7. Parisuhde
Aika moni meistä on jo toisella kierroksella. Ne, jotka eivät ole, ovat meidän muiden silmissämme urheita sotureita ja melkoisen sinnikkäitä taistelijoita. Koska kaikilla on jotain kökköä kohdalleen kertynyt. Keski-iän kynnyksen ylittäneet eivät edes kerskailumielessä väitä kenellekään, että jokin suhde voisi olla täydellinen. Mutta niissäkin voi selviytyä. Ne jotka eivät, saattavat kyllä olla onnellisempia liitoisaan, kuin ne, jotka eivät ole ko.virhettä tehneet ja ottaneet opiksi. he eivät välttämättä tiedä mitä eroamisen tuska ja suru voivat olla ja toisaalta miten kääntävät kantapääopit viisaudekseen. Kaikki eivät opi silti. Mutta parisuhde tai ei, jokainen keski-iän kynnyksen ylittänyt tietää kyllä jo mitä tahtoo ja mitä ei. Ja osaa tuoda sen ilmi. Itseään arvostaa liikaa. Ei tyydy, eikä pidäkään.
8. Seksi
No pakkohan siitäkin on puhua. Koska siihenkin kuuluu niin paljon muuta kuin aiemmin. Jostain kumman syystä tuntuu, että silläkin saralla tulee ihmeellisiä juttuja eteen - enkä tarkoita pelkästään fyysisiä muutoksia. Toki niitäkin väistämättä. Itse kullekin. Jos vaikka tietääkin jo mitä tahtoo ja millainen on, eikä osaa edes hävetä enää niin paljon kuin nuorena - ei edes niitä muhkujaan, niin johan sitten jotain muuta marssii eteen. Tai aina ei ota edes eteen. Enkä tarkoita välttämättä kirjaimellisesti. Vaan kaipaa sitä fiilistä, hetkeä, yhteyttä ja pelkkä tarpeiden tyydyttäminen ei olekaan enää se juttu. Läheisyyskin antaa paljon. Ei ole niin kiire. Kiihkeyttäkin löytyy, mutta sekin muuttaa muotoaan. Jännä laji. Niin pitkissä kuin vähän lyhyimmissäkin suhteissa. Jokaisessa on omat mausteensa, mutta tätä hetkeä leimaa se, että osaa sanoa myös ei. Jos osaa sanoa kylläkin. Ja näyttää tietä, miten haluaa, että kosketetaan. Koska minä olen arvokas sellaisena kuin olen ja haluan silti tuottaa sille toiselle tärkeälle nautintoa. Seksi on saanut svyällisempiä sävyjä ja se on hienoa se.
9. Jatkuvuus
ne meistä, joilla on lapsia, näemme jatkuvuuden edessämme. Tajuamme yhtäkkisesti, että meidän pienemme eivät ole pieniä. Heillä on omat unelmansa, tavoitteensa, tärkeytensä ja tekemisensä. He ovat muovautuneet tai muovautumassa yksilöiksi, joihin meillä ei ole enää niin paljon sananvaltaa. Meidän on pian aika päästää irti tai ainakin hieman höllentää. He hakevat nyt tuulta siipiensä alle ja se ei olekaan niin helppoa kuin luulisi. Sitä saattaa yks kaks havahtua haikeuden tunteeseen, johonkin sellaiseen ikävään, josta ei aiemmin ole tiennyt. Johonkin sentimentaaliseen, jossa kaipaa jotakin, minkä on iäksi menettänyt. Paitsi muistot, mutta vaikka niihin voikin palata, ne eivät helpota tunnetta. Havahdut ja tajuat, että kirjassasi on kääntymässä pian täysin uusi luku. Et vain tiedä miten siihen reagoisit. Ne joilla ei ole jälkipolvea joutuvat kohtaamaan tämän saman jatkuvuuden dilemman. Vain hieman eri kulmasta. Mitä minusta tänne jää? Kuka minusta huolehtii, kun vanhenen? Missä minä juurrun ja löydän kotini? Kipuja. Sitä ne ovat. Kaikille - jossain muodossa.
10. Armollisuus
Kaikkien näiden jo lueteltujen ja luettelemattomien asioiden, tunteiden ja todellisuuden listan lisäksi, listaan viimeiseksi, mutta ei vähäisemmäksi kohdaksi armollisuuden. On se sitten hyväksyntää muita, muiden tekemistä tai itseään kohtaan, se on kasvanut viime vuosina eksponentiaalisesti. Onko se sitten kokemusten ja viisauden lisääntymisen myötä? Opittujen virheiden saattelemana vai sen, että ymmärtää, ettei oma kapasiteetti riitä ymmärtämään kaikkea, eikä edes tarvitsekaan - vai mitä se on? Kenties kaikkea tätä. Arnollisuus ja eri harmaisen sävyjen ymmärrys on kasvanut. Ei enää ole niin mustavalkoinen ja ehdoton kuin nuorempana. Ei ryhdy väittelyyn, koska tiedostamatta tajuaa, että tuokin väite voi olla tosi. Tai yhtä lailla epätosi. Koska on nähnyt, kokenut, kuullut, lukenut, tuntenut - niin paljon ja kaikenlaista ja silti tiedostaa, ettei tiedä juuri vielä mistään mitään. Sitä on armollisuus. Hyväksymistä. Ymmärryksen lisääntymistä. Oppia elämästä.
Ugh. Olen puhunut. Tai en ihan. Olisin voinut lisätä ainakin kohdan 11. Luonto - mutta vaatisi kokonaan uuden tekstin. Varsinkin nyt korona-aikana sen merkitys on vaan korostunut. Näköjään sitä ihminen vanhetessaan kaipaa vaan enemmän mielenrauhaa ja sielunhoitoa ja mistä muualta sitä saa kuin metsästä, mereltä, luonnosta. Mitä karumpaa ja hiljaisempaa, sen parempi.
Jos jaksoit tänne asti, niin ymmärrät, että aina ja kaikessa on myös niitä hyviä asioita. Niin tässäkin iässä. Vaikka ikä ja sen tuomat muutokset ovat vääjäämätöntä, on niissä paljon hyvääkin.
Päivä päivältä viisaampi. Ja vanhempi. Pus. Olette ihania.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti