Voiko angstisempaa olla kuin tuulinen, musta ja sateinen marraskuun maanantai? Aamu, joka ei valkene päiväksi lainkaan. Viikonlopun juhlinnan seurauksena mustat silmänaluset roikkuvat polvissa ja liskojen yö herättää uuteen viikkoon hikisenä ja jo valmiiksi väsyneenä. Hitto, kun väsyttää ja tekisi mieli vetää vain peittoa korvien yli ja unohtaa kaikki velvoitteet. Onko pakko jos ei tahdo?
Tänään oli tuollainen aamu..No omapahan on vikani, kun lauantai-ilta vaihtui sunnuntai-aamuun eikä pelkällä veden voimalla. Mutta hauskaa oli ja kerranhan täällä eletään...Niinpä niin. Ainoa vaan, että nykyisin tuo toipuminen tuollaisesta hulinasta vie vähintään kaksi päivää - pahimmillaan kolme. Ja se turvotus ja tylsistynyt olo. No ei auta, kuin kaapia itsestään viimeisetkin voiman rippeet työpäivän jälkeen ja raahautua ylös, ulos ja lenkille. Eihän se ihan normaaleille ole tarkoitettu..Tällainen marraskuinen pimeys. Toisaalta siellä tuulessa ja sateessa jotenkin nauttii tästä suomalaisesta synkkyydestä. On aikaa ajatella ja haaveilla. Haaveilla kesästä, auringonsäteistä ja sen ihanan suloisesta lämmöstä iholla. Enää kaksi viikkoa...
Olen etuoikeutettu, että pääsen puikahtamaan kesken kaamoksen kesässä ja imemään itseeni uutta energiaa, jonka avulla toivottavasti kestän tämän pitkän tulevan talven. Mitä vanhemmaksi olen tullut sitä enemmän kaipaan täältä pois...valoon..ja lämpöön..Mutta olen oppinut, että riivin roposet kasaan vaikka mistä koloista kunhan vain pääsen hetkeksi pois, sillä kuulun niihin ihmiseen, jolla täytyy aina olla jotain kivaa odotettavaa. Muuten arki saattaa nielaista. Voimat, energian ja ilon. Onko pöljää? Onhan se, mutta se on totuus. Toiset rakastaa arkea ja rutiineja ja niin minäkin - jos on jotain mitä odottaa. Olen niin sen Finnmatkojen sloganin uhri...Jaksaa paremmin kun on jotain mitä odottaa..Ilmeisesti meitä on muitakin ;)
Jouluntulo ja sen tekeminen on monelle ystävälleni myös oiva pakokeino arjesta ja marraskuun ankeudesta. Saa laittaa valoja ja kynttilöitä, käpertyä kotisohvalle ja syödä suklaata. Laittaa tulet takkaan ja ottaa lasin punaviiniä. Onhan sekin ihanaa, en kiistä. Pääasia, että jollain konstilla selättää tämän pimeän ajan. Lohdutuksena sanottakoon, että enää 21 päivää ja päivä alkaa taas pidentyä. Huomenna saa avata ensimmäisen joulukalenterin luukun. Kyllä tämä tästä. Me kestetään. Kun on jotain mitä odottaa ja mihin laskea päiviä. Kesään on muuten enää 150 päivää. Tasan. Koska minulla se alkaa aina vapusta. Satoi räntää taikka ei.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti