Puolisoni on moittinut minua liiallisesta syviin vesiin uppoutumisesta viime aikoina ja on esittänyt toiveen, että kirjoittaisin jotain hilpeämpää...Noh, saamasi pitää..Se ken ei lämpene pieruhuumorille lopettakoon lukemisen tähän. Palaan niihin elämän syvien värien pohdiskeluihin taas ensi kerralla ;)
Mutta miksi siis piereminen tulee mieleeni? Tänään vallankin hieman juhlinnan jälkeisenä kohmeloaamuna ei edes kykene älyllisempään ajatteluun..Enkä halua ajatella mitään kamalia asioita mitä maailmalla on tapahtunut. Prayers for Paris. Suru koskettaa.
Mutta takaisin tosiasioihin. Minä en ole ihminen, joka lämpenee kauheasti pieruhuumorille, mutta jostain syystä nyt tänään vain tuntuu juuri siltä, että tästä aiheesta täytyy kirjoittaa. Piereminen on muuten asia, joka ei koskaan poistu elämästä. Olen sitä mieltä. Pieru on ikuista. Rakkauskin voi loppua, mutta piereminen ei koskaan.
Joku on joskus kysynyt minulta mitä kadun eniten elämässä. Paha rasti, mutta jos pohdin kevyemmin asiaa, niin kadun todellakin sitä hetkeä, kun nykyisen puolisoni seurassa päästin SEN ensimmäisenä. Se taisi olla noin kuukausi tapaamisemme jälkeen eli varsin tuoreessa seurusteluvaiheessa ja jos olisin tiennyt seurauksista, olisin pidätellyt kyllä huomattavasti pidempään....Se avasi kirjaimellisesti niin sanotusti hanat. Olinkin kummastellut mielessäni miksi tuo komea nuorimies ramppasi alituisesti wc:ssä ja pohdin jopa sitä, että hän käy helpottamassa kuumottaa olotilaansa - itseriittoinen kun olen.
Mutta syy olikin jotain ihan muuta...Näin 17 vuoden yhteiselon perusteella voin sanoa, että se ei ole ainakaan vähentynyt ja edelleenkin saan välillä siitä ihan järkyttäviä raivareita. Ainakin silloin, kun olen itse juuri päässyt peiton alle mukavaan asentoon ja ummistanut silmäni ja toinen kömpii siihen lähelle ja aloittaa rentoutuessaan varsinaisen tulituksen. Jestas. Se on n i i n ärsyttävää.
Toisaalta itsekin sorrun joskus samaan. Mutta se on eri asia. Minä pieren selityspieruja. Tiedättekö ne? Aina löytyy HYVÄ syy miksi paukku pääsee ja selitys tulee samanaikaisesti.. "Olen istunut koko päivän ja syönyt huonosti", "lentokoneen ilmanpaineen vaihtelut aiheuttavat tämän" , " söin varmaan jotain pilaantunutta", " se on taatusti se ruisleipä, hernekeitto, kaali... jonka söin". Selityspieruja siis. Toinen aivan helmi, jota käytän itse usein on "tämä ei haise". Paitsi joskus.... Ei siinä kovin romanttiseksi jaksa kyllä silloin heittäytyä, kun kamala katku valtaa makuuhuoneen. Mutta siihenkin on syy. Ja toki olen pahoillani, jos tällainen vahinko pääsee käymään. En voi itsekään sietää sitä, mutta toisaalta ei sitä pierua voi vaan pidättääkään. yritän toki olla välillä korrekti ja häipyä toisaalle paukuttelemaan, mutta aina ei vain jaksa.
Sitä olen aina miettinyt, että miksei se pieruhätä tule silloin, kun viettää aikaa wc:ssä. Sen täytyy liittyä suolen ja kehon rentoutumiseen...Mieheni myös väittää, että takapuoleni herättää meidät varmemmin kuin herätyskello..Tietää ainakin milloin rouva on heräilemässä..Tasapaino säilyy, kun toinen paukuttelee iltaisin ja toinen aamuisin. Mutta se on vain yön aikana haukottua ilmaa. Ei häiritse ketään, eihän. Eikä se nyt ainakaan haise miltään. Ilmaahan se vaan on. Selitys.
Niin tai näin. Mutta jos minulta kysytään mitä vinkkejä aion antaa omille tyttärilleni, kun he alkavat seurustella. Yksi tulee taatusti olemaan, että älä vaan koskaan päästä sitä ensimmäistä paukkua...Rentouttavaa lauantaita murut. Piereskellään kun tavataan - tai ei sittenkään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti