Tänään on ollut sarjassamme niitä päiviä, jolloin naiseus on päässyt taas loistoonsa. En voisi olla kiitollisempi siitä, että olen Nainen. Isolla N:llä. Meitä on paljon. Meistä on moneksi. Me olemme niin vahvoja. Respect.
Meissä naisissa piilee niin suuri voimavara ja ne voimat tulevat oikeuksiinsa etenkin silloin, kun me olemme toistemme puolella. Me annamme järjettömästi voimaa toisillemme. Minulla on suuri onni kuulua sellaiseen ryhmään, jossa voimme jakaa keskenämme kaikki surut ja murheet, ilotkin. Kannustamme toisiamme, tuemme ehdoitta ja annamme rakentavaa palautetta. Emme tuomitse. Kiitos!
Kohtasin viime viikolla myös erään upean, tuntevan, aidon naisen. Henkilön, jonka kanssa emme ole aiemmin kohdanneet tällä tasolla vaikka olemme tienneet toisemme jo pitkään. Hän lähestyi minua, rohkeudella ja kohtaamisemme oli heti sielujen sinfoniaa. Puhuimme paljon. Kaikesta. Se oli niin helppoa. Ilmeisesti elämä haluaa johdattaa tiellemme juuri sellaisia ihmisiä, joita me kulloinkin tarvitsemme. Sielunsiskoja. Se on upeaa.
Katselen omien tyttärieni kasvua ja voin edelleenkin samaistua niihin vaiheisiin, joita he käyvät läpi. Ei siitä omasta teini-iästänikään niin kauan ole. Eihän? Vuodet kuluvat äkkiä. Milloin muutuimme tytöistä naisiksi? Silloin, kun kuukautisemme alkoivat? Vai silloin, kun ensimmäistä kertaa joimme itsemme ensimmäiseen humalaan? Vai itkimme sydänsurujamme yhdessä? Näitä rakkaita naisia tarvitaan edelleenkin ympärillämme, jotka ovat valmiita pitelemään hiuksiamme, kun oksennamme humalaa Tikkuraitin kävelykadulla. Ei ehkä enää konkreettisesti (toivottavasti), mutta kuvainnollisesti. Rakastan teitä. Aina.
Olen aina ollut ylpeä siitä, että olen nainen. Nauttinut siitä vallan- ja voimantunteesta, mitä naiseus on tielleni tuonut. Tiedän kuuluvani tähän lokeroon. Olen yrittänyt opettaa omille, nuorille naisenaluilleni, että olkaa ylpeästi naisia. Älkää tunteko huonommuutta mistään. Olkaa ylpeitä muuttuvasta vartalostanne - se on niin kaunis. Se tulee vielä konkretisoitumaan täydessä tarkoituksessaan vaikka syntymättömän lapsen odotuksessa. Synnytyksessä. Rakkaudessa. Me olemme etuoikeutettuja saadessamme kokea sen koko elämänkaaren. Siksi me olemme niin vahvoja.
On tietysti ollut etuoikeus syntyä naiseksi juuri Suomeen. En kiistä sitä. Olkaamme siis siksi ylpeitä siitä, mitä olemme, missä olemme ja millaisia olemme. Meitä ei kaada mikään.
Ps. olen yhden ainoan kerran hävennyt olla nainen. Olin silloin 5 tai 6. Olin maapalstallamme lyhyessä tukassani, ojaa kaivelemassa, poikamaiset farkut ylläni (kiitos vaan äidin 70-lukulaisen tyylitajun..). Mies tuli viereeni poikansa kanssa kysyen mikä nimeni on. Arvuutellen olenko Pekka tai Mikko. Kätkin lakatut kynteni ja valehtelin olevani Pekka. Häpesin. Aivan turhaan. Näin jälkeenpäin olisin halunnut, että tuo mies näkee lakatut kynteni. Tosin - se ei taitaisi tänä päivänä yksistään vielä kertoa olenko Pekka vai joku muu..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti