Tänään oli lämmin ilta. Ei ulkona, mutta sydämessä. Läsnä olivat lähes kaikki rakkaimmat. Juhlistamassa jotain kaunista, uutta, rakkautta - ja ennen kaikkea sitoutumista, ystävyyttä. Mietin siinä läheisteni läsnä ollessa, että ihminen ei loppupeleissä kaipaa muuta. Kaikki muu on toisarvoista.
Minulta kysyttiin tällä viikolla mikä elämässäni on tärkeintä lasteni jälkeen. Vastasin terveys ja no terveys tietenkin kliseenä on niin totta. Ilman sitä moni asia saa aivan uuden ulottuvuuden. Mutta kyllä heti sen jälkeen tulevat ystävät ja perhe. Minulla nämä kaksi asiaa onnellisesti myös sekoittuvat. Meitä oli monessa kerroksessa siinä pöydän ympärillä. Ystäviä liki viidenkymmenen vuoden takaa ja sitten näitä tuoreempia. Kaikki toisiimme joko paljon historiaa keränneinä tai vähän vähemmän - ei silti vähempiarvoisina. Oli kummilapsia ja kummeja - jälleen monessa tasossa. Onnellisuus. Siinä se hetki tuli. Sen tuntee pieninä sykäyksinä. Tässä se on ja pian tämäkin hetki on historiaa. Mutta ne muutamat tunnit, kun me istuimme siinä, nauroimme yhdessä, muistelimme menneitä, kiusoittelimme toisiamme. Niin kallisarvoisia hetkiä. Koska huomisesta ei koskaan tiedä. Vanhempi polvi ikääntyy ja tulee päivä, jona me emme ole enää siinä pöydän ympärillä kaikki. Ikävä on jo nyt.
Niin, saan olla niin monesta niin kiitollinen. Minulla on koko joukko erittäin vanhoja, hyviä ystäviä. Emme näe enää kovin usein, koska meillä kaikilla omat elämäntilanteemme ovat niin hektisiä ja tiemme kohtaavat vain ani harvoin. Silti tarinamme jatkuu siitä mihin se edellisen kerran jäi. Elämäntilanteemme saattavat olla hyvin erilaisia emmekä enää aina vaihda kuulumisia viikoittain tai edes kuukausittain. Silti se mennyt yhteinen historiamme, lapsuus, nuoruus, entinen työkaveruus - mikä milloinkin meitä yhdisti, on niin vahvaa, että sitä ei voi ohittaa. Ja kun me taas näemme - se on yhtä juhlaa.
Sitten sarjassamme ovat myös uudet ystävät. Matkan varrella kohdatut ja sitä kautta laajentuneet lonkerot ja uudet ihmissuhteet. Kun elämälle on avoin, se antaa. Eilen sain nauttia ystävien vieraanvaraisuudesta ja pääsin hotellin sijaan yöpymään heidän luonaan. Reppuria hemmoteltiin. Valmiiksi katettu pöytä, lasiin kaadettu viini, lämmin sauna. Mitä sitä muuta tarvitsee.
Olen myös harrastukseni kautta löytänyt varteen ottaen hyvin hiljattain joukon aivan uskomattoman upeita ihmisiä ja meitä yhdistää rakkaus samaan lajiin. Nämä rohkeat, upeat, avoimet naiset ovat tulleet hyvin lähelle hyvin lyhyessä ajassa. Se on mitä hienointa rikkautta elämässä, että on mahdollisuus tutustua ja lähentyä uusien ihmisten kanssa ja huomata, että aikuisiälläkin voi löytää uusia ystäviä.
Niin, kun on elämälle avoin, se saattaa yllättäenkin heittää eteen uusia ihmisiä, joista toiset koskettavat vain hetken, toiset jäävät pysyvämmin. Uskon, että kaikilla on joku tarkoituksensa. Miksi joku ihminen heti tavattuaan tuntuu niin tutulta, turvalliselta tai luottamusta herättävältä - ihmiseltä, jonka kanssa kemiat vain solahtavat yksiin. Se on jopa pelottavaa. Mutta toisaalta sitä ei voi pelätä vaan se täytyy vastaanottaa. Ja nauttia siitä. Antaa mennä.
Tämä viikko on ollut täynnä rakkautta. Veljeni meni naimisiin. Olen ruotinut omaa ja muiden parisuhteita. Kohdannut näissä vuorovaikutustilanteissa toki myös surua ja vastoinkäymisiä, mutta ennen kaikkea tämä viikko on sisältänyt toivoa, iloa ja rakkautta. Olen kuullut viisaita sanoja ja sanonut itsekin niistä muutaman. Elämä on hymyillyt.
Se on jännä laji tämä elämä. Kun sille hymyilee, se hymyilee takaisin. "Hyville ihmisille tapahtuu hyviä asioita" sanoi eräs ystäväni minulle tällä viikolla. Minä niin uskon siihen. Ystäviä ei ole koskaan liikaa. Jokainen tarvitsee myös yhden lisäystävän, aina silloin tällöin. Kun Hän kävelee vastaan, pidä ovea auki.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti