Tämän päivän kirjoituksesta meinasi tulla aamun perusteella riipaisevan surullinen. Tein lähes Väyryset (noh en nukkunut yön yli vaan odotin päivän) ja tästä kehkeytyikin ihan toisenlainen blogi-teksti. Säästän sen surun myöhemmäksi...Trust me. Se odottaa vaan sopivaa hetkeä..
Puhun tänään kuitenkin Menarkesta. Kiliseekö kellot? Ei se minullekaan sanonut yhtään mitään. Kyse on ensimmäisistä kuukautisista. Tyttärestäni on tullut virallisesti nainen.
Tai sanooko kukaan näin enää tänä päivänä? Kaikkihan me tiedämme, että vaikka nuori naisenalku saavuttaa sukukypsyyden se ei todellakaan tarkoita sitä, että tuo fyysisesti naisen olomuodon saavuttanut neitonen olisi lähelläkään aikuisuutta. Luoja varjele. Ja silti hän voi tehdä lapsia. Se pysäyttää. Huh huh. Tunsin itseni siis tänään varsin kypsäksi. Ja vanhaksi. Oma lapseni on jo tuossa iässä. Vastahan itselläni menkat alkoivat! Muistan sen edelleen kuin eilisen päivän. Kuinka ylpeä olinkaan siitä. Olin jo odottanut niitä ja sitä päivää. Minkähän ihmeen tähden???
Toisaalta tunsin itseni jostain syystä tänään myös ylpeäksi. Minun tyttäreni on saavuttanut naiseudessaan tämän odotetun virstanpylvään. Ja näen kuinka tyttäreni muuttuu silmissäni. Hänkin on ylpeä siitä.
Kaukana ovat ne ajat, jolloin nainen koettiin likaiseksi ja saastuneeksi kuukautistensa aikana. Joissain kulttuureissahan tätä tapahtumaa juhlitaan oikein suvun kesken. Skumpalle, anyone? Aina on syy juhlaan.
Mutta oikeasti - jotain mieletöntä tunnelatausta tähän liittyy. En osaa selittää sitä. Se on biologiaa, se on elämänkiertokulkua. Näin se kuuluukin mennä. Minun vauvani voi saada oman vauvan (luoja - anna siihen mennä vuosia, please!!). Mutta kun tuo ajatus iskeytyi tajuntaani, ymmärsin, etten voi enää väistellä väistämätöntä. Niinpä allekirjoittanut eli tässä tapauksessa yli-valistava äiti-pampula päätti siinä poronkäristyksen teon ja jumpan välissä ottaa puheeksi tämän 12-vuotiaani kanssa elämän tosiasiat. Voi jösses. Luulin, että avoimuuteni ansiosta se olisi helppoa. Mutta miten ihmeessä oman lapsensa kanssa voi keskustella kondomien ostamisesta & raskaaksi tulemisen vaaroista tuntematta kasvavaa kauhua, paniikkia ja pelkoa. Pelkoa siitä, että tuo minun pieni pampulani a) voisi nyt oikeasti tulla raskaaksi vahingossa b) harrastaisi ylipäätään seksiä kenenkään kanssa. Koskaan! Mutta faktahan se on, että tuo aika lähestyy ja siihen on varauduttava. Luulen jopa, että tämä on tyttärien iseille vielä arempi paikka...
No mutta. Keskustelu sujuu hyvin. Jopa silloin, kun 8v.liittyy joukkoon. Hän kuuntelee tietenkin korvat höröllä mistä me puhumme ja toteaa lopuksi:" minä en ainakaan aio seksata kenenkään kanssa ennen kuin olen 21-vuotias". Kiitos!! Kannatan! Tohon käteen. Todistajien läsnä ollessa. Saisinko vielä nauhalle?
En nyt avannut skumppaa. Tipaton ja kaikkea (joillakin). Mutta nostan kuvitteellisen maljan elämän ihmeille ja ajan kululle. Mihin tämä kaikki aika katosi? Miten minun vauvani on jo minun mittainen ja lähes nainen? Voi pientä. Elämä naisena ei aina ole helppoa...mutta on se sen arvoista!
Minulla on vielä muutama valaiseva keskustelu käymättä...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti