Ai että. Pääsisinköhän mä nyt vauhtiin. En ole liiemmälti mitään poliittista kirjoittanut blogiini, mutta koska tiedän, että Alexander Stubb persoonana ja poliitikkona herättää tunteita niin puolesta kuin vastaan, en malta olla kirjoittamatta. Suorastaan minua provosoitiin tänään tähän liittyen, joten otan haasteen vastaan. Enkä aio silti kirjoittaa yhtikäs mitään politiikasta. Ettäs sen tiedätte. Vaan ainoastaan Stubbismista tai sen olemassaolosta. Onko sellaista termiä edes?
Minulle on. Ainakin kun luin hänen kolumninsa uusimmasta Blue Wings -lehdestä. Yleensä se toimii aamulennolla mahtavana unilääkkeenä. Kun ottaa sen lehden käteen ja tavailee aamusumein aivoin englanninkielisiä artikkeleita, niin pian ihana, autuaaksi tekevä pieni nokosteluhetki koittaa kuin varkain. Tänään ei. Syynä lieni se, että a) oli aivan karmea keli ja se pieni potkurikone vaappui siihen malliin, että olin varma, että se on menoa nyt b) Stubbin kolumni hersytteli ja puhutteli niin paljon, että aloin heti miettimään mitä siitä voisin kirjoittaa.
No en pidä hullua enää jännityksessä vaan teille, jotka ette sitä ole sattumoisin vielä käsiinne saaneet, niin Stubb kirjoittaa kritiikistä, etenkin siitä millaista on olla julkisuuden valokeilassa ja saada jatkuvasti sitä lokaa niskaan ja kuinka sitä pitäisi hänen mielestään käsitellä. Minusta tuo hänen otsikkonsa on aivan mahtava "Love those who hate" ja siitä se sitten oikeastaan lähti...
Koska faktaahan on, että kaikki rakastavat suomia ja kritisoida (myös aiheetta) etenkin poliitikoita. On perusteetonta väittää, että kukaan ihminen tulisi sille immuuniksi vaikka altistuisi sille vuosia, kuten moni näistä konkareistamme joutuu huomaamaan. Olkoonkin, että se on heidän valintansa ja he tietoisesti ottavat sen vastaan altistuessaan julkisen ammattinsa puolesta tähän. Se ei silti muuta tosiasioita, että positiivinen palaute on vaan toimivampi yksilön kannalta kuin negatiivinen. Sosiaalipsykologit ja tutkijat ovat todenneet, että aivot tarvitsevat viisinkertaisen määrän positiivista palautetta kompensoidakseen yhden negatiivisen. Eikö kuulostakin tutulta?
Miten siis selvitä kestämään se kaikki kritiikki & paska, joka lankeaa väistämättä tuossa hommassa päälle? Stubbilla on siihen omat konstinsa. Täytyy hyväksyä se, että koskaan ei voi miellyttää kaikkia. Mitä enemmän ja avoimemmin itseään ilmaisee, sitä varmemmin sitä lokaa sataa ylle. Ja mitä suurempi vaikutus jonkun yksilön sanomisilla on, sitä isommin sitä vielä sataa..
Toinen fakta, jonka Stubb mainitsee on se, että yleensä näillä äänekkäimmin ja isoimmin kritisoivilla henkilöillä on itsellään joku elämänalue hukassa. He purkavat vain sitä omaa pahaa oloaan muihin. Jos mietitään oikeasti elävää elämää. Jos sinulla on paha olla, haetko vikaa ennemmin itsestäsi vai muista? Niinpä.
Kolmas asia. Miten parhaiten taistella vihaa ja negatiivisia asioita ja tunteita vastaan? Vastaus on: Syleile sitä rakkaudella. Vastaa hyvällä pahaan. Naiivia kenties, mutta totta. Ja se toimii. kiukuttelevan lapsen saa parhaiten talttumaan ottamalla syliin ja halaamalla. Toimii muuten äkäisiin vaimoihinkin.. Lopun kliimaksi on minusta paras. Stubb siteeraa Winston Churchillia. "A pessimist sees the difficulty in every opportunity while an optimist sees the opportunity in every difficulty".
Minä, kuten Stubbkin, olen avoimesti optimisti. Onko siinä jotain väärää? Maailma ja yhteiskunta tarvitsee Stubbeja. Ollaan me mitä mieltä sitten tahansa heidän poliittisesta näkemyksestään.
Se, että minä tai Stubb hokee näitä joillekin täysin itsestäänselvyyksiä tai toisten muovaamia viisauksia ei tee niistä yhtään sen vähäpätöisempiä tai vääriä. Stubbismi rocks! Me tarvitsemme vilauksen hänen valkoisista hampaistaan. Hymyile, niin sinulle hymyillään takaisin. Maailma on heti parempi!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti