Minulla on ongelma. Pää on aivan tyhjä. Liikaa töitä, liikaa kierroksia, päänsärkyä päivästä toiseen ja loputtoman ankealta tuntuva tammikuu. Ei oikein irtoa. Hymykään. Mistä silloin pitäisi kirjoittaa? Mistä hakea se wow flow-tila, kun tuntuu, että ei muista edes omaa nimeään. Eikä se ole edes valhe. Joutuu näet vast´ikään nimeä vaihtaneena oikeasti keskittymään siihen miten itsensä esittelee..tai vastaa puhelimeen. Elämä on tätä. Joskus joutuu tarpomaan sohjossa jonkun aikaa kunnes taas kevät koittaa ja yhtäkkiä huomaakin, että tiet ovat taas sulat ja lintujen laulu kaikuu korvissa. Mutta tämä ei ollut se minun aihe.
Minulla osui silmiini viime viikonloppuna Facebookissa Hidasta elämää -sivustolta eräs parisuhdekirjoitus, joka perustui naishenkilön kirjoitukseen ja kokemukseen osallistumisestaan parisuhdeguru Tony Dunderfeltin luennolle. Otsikkona oli parisuhteen peruspilarit. Pakkohan se oli lukea. Ai miksikö? Siksi, että yhden parisuhteen pilarit tuli aikanaan perustettua vähän huojuvammalle maalle. Ehkä se oli savimaata. Ilman paalutuksia. Mutta joidenkin on ne oppirahat maksettava. Se on kuin ensimmäistä taloa rakentaessa. Kaikki eivät osaa rakentaa ensimmäisellä kerralla unelmiensa taloa. He tekevät virheitä. Tai ainakin on asioita, joita tekisivät toisella tavoin.Toiset hullut haluavat rakentaa vielä uuden talon. Sen verran minäkin olen elämästä oppinut, että ne perustukset on tehtävä huolella. Vankaksi. Paalutettava kunnolla, luotava salaojitukset, valettava kunnon perustukset. Louhittava tarvittaessa kalliota tasaisemmaksi. Kun pohja on vahva, sille voi rakentaa haluamansa unelmien talon ja se pysyy siinä huojumatta. Isommissakin myrskyissä.
Dunderfelt jakaa parisuhteen peruspilarit kolmeen palkkiin. Ensimmäisessä palkissa esiintyvät sanat läsnäolo, läheisyys, kunnioitus, keskustelu, hyväksyntä, empatia. Allekirjoitan nämä. Parisuhde vaatii huomiota ja huoltoa. Nämä ominaisuudet luovat puitteet toimivalle suhteelle. Molemmilla osapuolilla täytyy olla tahtotila antaa läheisyyttä ja läsnäoloa sekä tuntea empatiaa, jotta suhteessa voidaan kokea molemminpuolista hyväksyntää ja arvostusta. Tunnetiloja, jotka puolestaan ruokkivat avointa ja luottamuksellista keskusteluyhteyttä.
Toinen palkki pitää sisällään Dunderfeltin mukaan vetovoiman, intohimon, jännitteen. Ensin kun luin tätä artikkelia, minussa heräsi ärtymys. Mitä se Dunderfelt oikein siellä inttää? Ymmärrän vetovoiman ja intohimon, mutta että jännite? Ja miksi seksi on omassa palkissaan? Eikö se kuuluisi samaan palkkiin näiden edellisten kanssa? Mutta kun luin tarkemmin ja ajatuksella tekstiä, aloin saada kiinni kokonaisuudesta. Mikä synnyttää parin välille vetovoimaa? Sehän on paljon muutakin kuin fyysistä vetovoimaa, joka useimmiten kuitenkin on asia, joka pitkässä parisuhteessa asteittain häipyy taka-alalle. Mikäli se parin välinen vetovoima on huom. vain ja ainoastaan fyysisyyteen perustuvaa. Mutta on muunlaistakin vetovoimaa. Sellaista mikä perustuu siihen johonkin mystiseen mikä joidenkin pariskuntien välillä vallitsee. Se taika, jota muiden on vaikea ymmärtää. Yhteinen huumori, kinastelu, heittäytyminen, hulluttelu, haastaminen. Ollaan eri mieltä, annetaan toiselle tilaa vaikka ollaankin yhtä. Se sanaton jokin. Jonka vain ne kaksi voivat keskenään tuntea. Se herättää myös sen intohimon ja luo jännitteen. Luo vahvan siteen. Jota sitten se parisuhteen kolmas tärkeä pilari täydentää eli seksielämä.
En ole koskaan voinut ymmärtää niitä pareja, jotka sanovat, että rakastavat toisiaan ja että heillä on toimiva liitto, jossa nyt vain ei ole seksiä tai sitä on harvakseltaan. Okei..joo. En vaan tajua. Seksi on kuitenkin se elementti suhteessa, joka erottaa ystävyyssuhteen parisuhteesta. Ja joka edesauttaa läheisyyden syntyä ja ylläpitää sitä. Intiimissä kanssakäymisessä ollaan täysin auki toiselle. Se luo ja vankistaa sitä yhteyttä. Antaa valtavasti hyvänolonhormoneja ja tiivistää välejä. Toimii liimana.
Silti yksikään näistä pilareista ei yksinään kannattele koko taloa pystyssä. Perustan täytyy olla vahva ja tasapainossa.
Sitä tässä nyt tehdään. Urakalla ja yhteisin hartiavoimin, mutta varmana siitä, että tästä talosta on muodostumassa unelmiemme koti. Vanhoja virheitä ei haluta toistaa. Tällä kertaa ei hätäillä ja perustukset luodaan huolella ja tukevasti paaluttaen. Ei ole niin kiire ja elämä on opettanut kärsivällisyyttä. Pilarit ovat vankkaa tekoa. Kompromisseihin ei kannata tyytyä. Toisella kerralla ei halua oikoa missään työvaiheessa vaan kaikelle annetaan aikaa ja sen vaatima panostus. Jämerä kivitalo. Sellainen nousee näille perustuksille. Olet Tony sittenkin monessa asiassa edelleen oikeassa. Myös siinä jännitteessä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti