Se tulee toisinaan ihan yllättäen. Lupaa kysymättä. Ajoitusta miettimättä. Se on kuin laulussa: " Sinut luoja mun tielleni toi, ei sitä päättää ihminen voi. Milloin rakkaus alkaa ja mihin se vie..."
Toisiin se iskee kuin salama kirkkaalta taivaalta. Toisilla se tapahtuu hiljaa hiipien, kuin varkain. Ja eräänä päivänä sitä vain tajuaa mistä on kyse. Joka kerralla, jokaisen meistä kohdalla se on silti pyhä, kaunis ja loukkaamaton. Ainutkertainen, yksilöllinen ja siitä voi vaan olla kiitollinen.
Näin aikuisena sitä osaa myös ihan eri tavalla arvostaa. Mitään ei pidä itsestäänselvyytenä. Osaa kohdata kaiken kypsemmin. Silti sitä on aivan yhtä sekaisin, pihalla, herkkänä, haavoittuvana ja uuden edessä kuin vaikka kaksikymmenvuotiaana. Sydämen on oltava auki. Siinä ottaa valtavan riskin. Mutta kun uskaltaa ottaa sen vastaan, sitä myös saa. Paljon.
Iho hehkuu, silmät loistaa. Syksyssä on kaikki värit. Maailma näyttää kauniimmalta kuin koskaan. Sillä sitä se myös on. Tuntuu, että elää enemmän kuin aikoihin.
Toisen nimen näkeminen puhelimen ruudulla. Hänen äänensä kuuleminen rankan päivän jälkeen. Se poistaa kaiken väsymyksen. Vaikka toinen on siellä jossain. Kaukanakin. Hän on silti lähellä. Miksi? Koska hän on sydämessäsi.
Sisimmässä asuu rauha. Sielu on löytänyt kodin.
Mistä mahdan puhua? Rakkaudesta. Rakastumisesta. Sen kauniimpaa ei ole.
Rakastakaa toisianne ❤️
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti