..erästä ystävää lainatakseni ja hän on siinä niin oikeassa. Enkä puhu nyt horoskooppimerkeistä vaan ihan siitä kaikkien naisten vihaamasta puntarista. Koska jostain merkillisestä syystä meille jokaikiselle ihmiselle ikään katsomatta on iskostunut alitajuntaan se, että sillä mitä painamme on suora korrelaatio-yhteys siihen miten viehättävinä meidät koetaan. Vai olenko muka väärässä? Voiko joku (nainen) rehellisesti väittää, että hän ei mieti painoaan koskaan tai sure sitä mihin suuntaan se vaa´an kieli kääntyy? Koska oli se niin tai näin, niin koskaan se ei tunnu olevan hyvä tai me naiset siihen tyytyväisiä. Joko sitä on liian vähän tai kuten enimmäkseen tässä iässä, liian paljon. Tai vaikkei vaaka näyttäisi "väärää" lukemaa, niin jostain joku osa hyllyy ja hölskyy aina tai on liian pieni ja mitäänsanomaton, lihakseton tikku tai jotain muuta vastaavaa.
Myönnän. Olen itsekin painoni murehtija. Eikä se kyllä auta pätkääkään. Olen useammin kuin kerran nipistänyt varrestani ne kriittiset viisi kiloa (jopa enemmänkin joskus raskauksien jälkeen) tai pudottanut rasvaprosenttiani tai yrittänyt lisätä lihasmassaa tai jotain muuta vastaavaa. Ottanut osaa milloin 30 päivän vatsalihastreeneihin, milloin kyykkyhaasteeseen, lankutusskaboihin ja kaiken maailman ruokavaliojuttuihin. Pääosin vain siitä syystä, että jotkut aikanaan itselleni nimeämäni tavoite-farkut mahtuisivat päälleni.
On ollut aikoja jolloin olen ollut suht tyytyväinen kehooni ja etenkin sen toiminnallisuuksiin, mutta sitten koittaa joko joulu, pääsiäinen, kesä tai muu herkutteluun johdattanut perinnepyhä tai aikakausi, jolloin vain yksinkertaisesti olen antautunut himoilleni ja kerryttänyt varteeni taas sitä höttöä. Jonka jälkeen kierre alkaa jälleen alusta. Kuulostaako tutulta? Jos ei ja olet nainen, kadehdin sinua. Kuulut selvään vähemmistöön. Voit lopettaa lukemisen tähän.
Painosta puheen ollen ja voin sen tunnustaakin hyvin ääneen. Olen viimeisen vuoden aikana kerryttänyt painoani lisää kuutisen kiloa. Se muuten on tässä lyhyehkössä, persjalkaisessa savolais-karjalais-helsinkiläisjuurisessa (kaikkea geeniperimääni edes tuntematta täysin) varressa kohtuullisen paljon. Jopa niinkin paljon, että kun tänään pakotettuna monen kuukauden jälkeen (huom) jouduin vaa´alle, meinasin saada shokin. Olen toki treenannut punttia isommilla painoilla viime aikoina, ja tiennyt, että varteeni on kertynyt toki lihastakin ja sitä myöten painoa mutta rehellisyyden nimissä se ei yksinomaan ole syynä tähän muutokseen. Kyllä sitä on nautittukin elämästä..
Mutta entä sitten? Se on fakta jonka kanssa nyt eletään. Ei sen enempää. Se on numero, joka ei määrittele minua ihmisenä millään lailla. Enemmän se minua ahdistaa, kun en mahdu enää jakkuihini ja paitapuseroihini, kun käsivarsien ympärysmitta ja hartiat ovat levinneet. Ja garderobin uusiminen tulee kalliiksi...
Syy oikeastaan miksi aloin kirjoittamaan tästä aiheesta on se, että jos ja tämä on iso jos. Jos päättäisimme, ettemme välittäisi siitä mitä ne vaa´an lukemat näyttävät ja unohtaisimme kokonaan moisen kapistuksen, niin eläisimme varmasti paljon onnellisimpina. Monetkin meistä. Koska fakta on, että me yksilöt olemme erilaisia. Toiselle kehkeytyy paljon isommat lihakset kuin toiselle ja toinen on sorja säärinen kun toinen taas on tällainen hyvin pystyssä pysyvä - vaikka navakammallakin tuulella. Onhan se luonnollista, että kadehdimme niitä ominaisuuksia muilta, joita itsessämme kaipaamme. Paksumpia hiuksia, tai pidempiä ja hoikempia sääriä tai kapeampaa uumaa tai suorempaa nenää. Niin se lienee kautta aikain ollut enkä ihan lähitulevaisuudessa näe tämän asetelman poistumista. Ikävä kyllä. Tiedän ja myönnän, että omistakin traumoista johtuen kateuden piikit toisinaan pistelevät. Onneksi vain hetkellisesti.
Sen vuoksi kehotan meitä kaikkia heittämään ne vaa´at pölyttymään jonnekin mihin aurinko ei paista ja keskittymään siihen mikä meissä on hyvää. Koska paino tai sen tarkkailu ei tee meistä viehättäviä. Vaan se, että kannamme itsemme ryhdikkäinä, ylpeinä ja rakkaudella. En tietenkään kehota ketään olla piittaamatta omasta hyvinvoinnistaan. Luonnollisesti se on kaiken lähtökohta. Voidakseen hyvin, on huolehdittava siitä, että syö pääsääntöisesti terveellisesti ja hyvin, liikkuu säännöllisesti sekä nukkuu riittävästi, niin silloin se painokaan ei lähde rönsyämään liiaksi. Yritetään kohtuutta siis tässäkin lajissa. Paljon tärkeämpää kuin se paino, on se miten itse voit ja millaiseksi olosi tunnet.
Ylipainoinen tai ei BMI:n mukaan, niin ainakin voin ylpeänä todeta, että tämä lievästi lihava on erinomaisessa kunnossa. Nyt on sekin testattu. Joten vaakani saa nyt jatkossakin vaan pölyttyä ja tavoitefarkutkin on ajat sitten kirpputorilla myyty. Näillä mennään mitä on annettu. Lähdetkö vaaka-kapinaani mukaan?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti