Entisenä (näin kai voi sanoa tässä vaiheessa ) purjeveneilijänä rakastan merellisiä vertauskuvia. Merihän symboloi alitajuntaa, tuntemattomia voimia, mielentiloja. Asioita, joita ei voi aina ymmärtää. Myrskyävä meri puolestaan sielussa myllertäviä, käsittelemättömiä asioita ja tunteita. Tyyni meri vastaavasti seesteisyyttä, mielenrauhaa, tasapainoa elämässä.
Kaiken kaikkiaan meri on minulle vapaus. Valintojen mahdollisuuksia. Kaunis, alati muuttuva, kunnioitusta herättävä. Välillä pelottava. Välillä uskomattoman upea, niin sininen, kirkas, houkutteleva ja rauhoittava. Jos sen kanssa on sinut. Aivan kuten veneillessäkin.
Jotenkin tämä viikko, ehkä jopa reilu sellainen on ollut varsinaista ristiaallokkoa. Ristiaallokkoa, joka syntyy kuten tiedämme, kun voimakkaasti vaihtuvat tuulen suunnat muovaavat tyrskyäviä aaltoja, jotka törmäävät kiviin ja muihin esteisiin rannalla. Ristiriitaisuuksien värittämiä elämänvaiheita, joiden tuloa ei ole osannut arvata. Jotka iskevät mielessä yhteen aiheuttaen kuohuntaa. Onneksi usein ei tuule pitkään. Niin nytkin.
Vastatuultakin on ollut. Vaikka vastatuuli itsessäänhän ei ole niin kamalaa. Se on haastavaa, välillä raakaa ja vaatii kryssijältä hermoja, lihaksia ja hieman enemmän aikaa, mutta perille pääsee silti. Vaikka purjeinkin. Totta kai myötätuuli olisi aina ihanampaa. Saisi nautiskella tasaisesta, kevyestä menosta ilman ylimääräisiä rasituksia, mutta joskus se meren ja raa´an vastatuulen yhdistelmä pakottaa meidät puremaan hampaita yhteen, tarttumaan vinssiin ja tekemään saumatonta yhteistyötä muun miehistön kanssa. Sen makeammalta maistuu rantautumisnaukku, kun on joutunut kunnolla hikoilemaan ja puskemaan äärirajoilla. Antaa viskoa vaan vettä ylle.
Mutta sitä keinuntaa vihaan yli kaiken. Vanha maininki. Se aiheuttaa oksettavan ja vellovan olon. Mikään muu ei auta paitsi rantautuminen ja poispääsy siitä keinunnasta. Vanhalla mainingilla tarkoitan entisiä elämiä, jotka väkisin vaikuttavat tähän nykyiseenkin. Vaikkei niin haluaisi. Toisinaan tuntuvampana keinutuksena, onneksi jo nykyään useimmiten pysyen poissa.
Keinuu tai ei, olen sinut mereni kanssa. Tiedän, että osaan navigoida tällä merellä, niin tyynellä kuin myrskyävämmällä säällä. Miehistöni kanssa minulla on luottavainen olo siitä, että muuttukoon meri mihin suuntaan tahansa tai keinuttakoon venettä kuinka paljon hyvänsä, tämä alus ei uppoa. Ja se on jo löytänyt oman turvasatamansa.
Myötäisiä tuulia viikkoonne ystävät. Vaikkei aina niin olisikaan, niin nautitaan silti merenkäynnistä. Se kuuluu elämään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti