Kun elämän nurja puoli näyttäytyy ja sitä huonosti vaan käyttäytyy, kuka silloin halaisi ja maailmalta piilottaisi?
Jos oma rakas kaukana on, yksin sitä läpi vaikeuksien kahlattava on. Hartiat lysyyn painautuu, mieli herkkä madaltuu.
Joskus tuntuu, että kuka tällaista voisikaan rakastaa, joka aika ajoin mielten matalikkoon vajoaa.
Kuinka vaikeaa onkaan silloin toista lohduttaa, vain sydän aito tahtoo auttaa.
Enkeleitä onko heitä, joskus pohditaan. Minä tiedän, elämältä suurimman lahjan sain, kun todellisen rakkauden kohdata sain.
Sellaista yhteyttä en tiennyt olevan, koskaan liekö tällaista edes kokevan. Nyt olet siinä ja mua kannattelet, rakastat, tuet ja aina parastani ajattelet.Toivon, että voisin edes osan siitä antaa sinulle, mitä nyt jo olet suonut minulle.
Mielessäni pohdin kuinka sen teet, mihin sisuksiini meet. Kuinka synkkyydenkin sävyihin uponneena hymyn kasvoilleni saat, kun voimasi ja sanasi viisaat kanssani jaat.
Sanani eivät riitä kertomaan, kuinka sinua arvostankaan. Kuinka kiitollinen elämälle olenkaan, kun sen sinun kanssasi jakaa saan.
Tätä on elämän ja arjen ihanuus, todellinen kumppanuus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti