Onnellisuudesta...

Olen viime kuukausina pohtinut paljon onnellisuuden käsitettä. Mitä onnellisuus on? Miten sen voi saavuttaa? Ja ennen kaikkea miten sen voi ylläpitää?

Tästä aiheesta on varmaan tehty tutkimuksia jos minkälaisia ja kirjoitettu, ohjeistettu ja neuvottu enemmän kuin tarpeeksi, mutta en perusta omia päätelmiäni nyt mihinkään lukemaani - ainakaan tietoisesti vaan puhtaasti omiin tuntemuksiini ja havaintoihini asiasta.

Aihe on sikäli taas esillä, koska en voinut välttyä eilisen päivän Ilta-Sanomien otsikkoon "raha ei tuo onnea, vaan rakastava kumppani". Se on sekä totta että tarua.

Olen sitä mieltä, että onnellisuutta on vaikea kokea ja tuntea pitkäkestoisesti, jos ihminen kokee puutteita elintärkeillä osa-alueilla kuten vaikkapa turvallisuus, köyhyys, nälänhätä, vakava sairaus eli puhutaa. todellisista, isoista deprivaatioista tai kriiseistä. Aivan rutiköyhänäkin on vaikea olla onnellinen, koska yksilöllä on tällöin jatkuva huoli toimeentulosta tai jopa jokapäiväisestä selviämisestä. 

Mutta jos puhumme keskiverto kansalaisesta, joka elää turvallisessa maassa vailla merkittävää puutetta elämässään, niin raha ei ole avain onnellisuuteen. Vaikka puitteet olisivat kuinka täydelliset mutta elämä on muuten sisällötöntä tai tyhjää, ihminen ei koe pitkäkestoista onnellisuutta. Hetkittäin voi toki olla niitä onnellisuuden sävyjä mutta ne haihtuvat kuin tuhka tuuleen onnellisuutta tai lähinnä tyhjyyttä täyttävän tilanteen mentyä ohi - lisäten tyhjyyden tunnetta entisestään. "Miksi en edes nyt osaa olla onnellinen vaikka kaikki on ns. ulkoisesti täydellistä?" Se on kulminaatiopiste. Pelottava pysähdyksen paikka. Mitä vielä voi haluta? Jos kaikki on jo...

Me kaikki jahtaamme ja haluamme saavuttaa onnellisuuden. Usein turvaudumme vain aivan vääriin metodeihin. Sanotaan, että onnellisuus lähtee sisältä, itsestä. Toki. Osittain. Oma mielenrauha, tasapaino ja seesteisyys oman elämän suhteen auttavat. Silti kysyn - voiko ihminen olla täysin onnellinen ilman rakkautta? Yksin?

Toivon sitä. Siksi, että niin moni on yksin. Mutta silti minun on vaikea uskoa sitä...

Minulle onnellisuus on ennen kaikkea rakkautta, turvallisuuden ja hyväksytyksi tulemisen tunnetta, yhteyttä toiseen, tasa-arvoista ja tasapainoista kumppanuutta. Voisin luopua paljosta, mutta en siitä. Koska loppupelissä se on se mikä kantaa elämässä eteenpäin. 

Pimeänä marraskuunkin päivänä. Ankeuden ja kuolleisuuden harmauttaessa. Koettaessa nakertaa oloa kankeaksi.

Jokin kirkas ja puhdas  pyyhkäisee yli. Se on tietoisuus. Tietoisuus siitä, että on onnellinen.