Antti Tuisku laulaa että rakkaus on hyökyaalto. Varmasti sitäkin. Mutta tänään ylitseni vyöryi haikeuden hyökyaalto. En osannut odottaa sitä. Mutta useinhan ne tuleekin aivan yllättäen. Vyöryy rantaan, huuhtoo ja ravistelee. Vetäytyessään vielä pyyhkii heikkoja mennessään. Aiheuttaen voimakkaita virtauksia. Joskus vieden jonkun mukanaankin.
Haikeus on eri kuin suru. Se on maltillisempi. Ei ahdistava. On kokenut joskus jotain arvokasta ja tärkeää. Tuntenut vahvasti. Elänyt. Jokin vaihe tai jakso elämässä on ohitse, johon nämä ajatukset ja tunteet liittyvät. Asiat jotka eivät koskaan enää palaa. Sitä on mielestäni haikeus. Se on oikeastaan kaunista, koska se nostattaa ihania ja kauniita muistoja mieleen. Kuka nyt kaipaisi mitään kurjia asioita?
Haikeus ei tarkoita silti sitä, että sen ajan haluaisi takaisin. Voi haikeudella miettiä aikaa jolloin lapset olivat pieniä mutta silti ei halua, että he enää olisivat pieniä. Tai voi haikeudella muistella ihmistä, joka joskus oli olennainen osa elämää, mutta tietää silti ettei siihen elämään ole paluuta. Tai lapsuudenkotiaan, upeaa lomamatkaa tai muita kauniita muistoja.
Haikeus ei siis poissulje mitään. Se oikeastaan vain alleviivaa kauniisti sitä, että on saanut elää ja kokea.
Tai toisin päin. En tiedä olenko minä vain kummallinen, mutta tunnen toisinaan haikeutta tulevista tapahtumista tai asioista. Sanotaan, että ihminen suree etukäteen. Mutta minä myös haikeilen etukäteen.
Vaikkapa nyt pian tulossa olevasta joulusta. Elämäni ensimmäisestä ilman lapsia sitten heidän syntymänsä. Nyt vasta ymmärrän mitä ihmiset tarkoittavat puhuessaan siitä kuinka juhlapyhät ovat ne vaikeimmat. Jos on yksin.
Enkä ole edes yksin. Saan viettää sen rakkaimpani seurassa. Silti minusta tuntuu jo nyt, että jouluaaton haikeus on käsin kosketeltavissa.
Kuuntelin aamulla pimeässä ja sateisessa marraskuussa ajaessani jouluista soittolistaani. Siinä vaiheessa, kun Jarkko Ahola lauloi karhealla äänellään Tulkoon Joulu, kyyneleet sotkivat jo silmämeikkini. Haikeudesta. Ei ahdistuneena.
Tästä joulusta tulee todellakin hyvin hyvin erilainen kuin mistään aiemmasta. Olen haikea. Olen odottava. Olen etuoikeutettu. En ole yksin. Ja lapsillani tulee olemaan fantastinen loma isänsä kanssa.
Haikeus on myös kiitollisuutta. Elämä antaa. Ja se kantaa.
Rakkaudella, P.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti