Vitutukseen ei voi kuolla, eihän? No itse asiassa mua ei oikeastaan vituta. Ehkä. Tai juuri lainkaan. Tai vain vähän. Oikeastaan se juuri nyt vallitseva tunnetila on jossain väsymyksen, itsesäälin ja ärsytyksen rajamailla. Sehän ei ole suoranaisesti vitutusta. Kai. Johtuu tästä iästä. Tai naisena olosta. Tai elämän pettymyksistä. Kaikista niistä.
Sillä. Huom. Naisena olo ei ole helppoa. Se alkaa jo pikkutyttönä. Pitää olla pitkät palmikot, rypytön mekko, käyttäytyä kiltisti ja olla nätti. Leikitään ensin nukeilla, myöhemmin barbeilla. Siististi ja kivasti. Puetaan niitä kauniisiin vaatteisiin, ne menee upeisiin juhliin, saa komean Kenin puolisokseen ja suloisia kikkaratukkaisia lapsosia. On hevosia, urheiluautoja ja upea talo. On lasketteluvarusteita ja aurinkolomatavaroita. Kiiltävät pitkät hiukset, uskomattoman siniset silmät, isot rinnat, kapea uuma ja ne sääret. Pitkät ja taipuvat joka suuntaan.
Jostain kumman syystä tällaisen mallin rakentaminen lapsuudessa ei välttämättä johda onnelliseen aikuisuuteen. Tai no mistä minä tiedän.
Kun barbit unohdetaan ja alkaa raggari-aika, sitä epätoivon vimmalla haluaa olla juuri sellainen kuin kaikki muutkin. Silti sitä pysyy lautana, ei saa niitä Leviksiä vaikka kuinka vanhemmilleen itkisi ja naiseuskaan ei ala vaikka kuinka sitä toivoisi. Ei ole poikaystävää, on vaan kasa finnejä ja ne ainoat muodot, jotka jostain kumman syystä vartaloonsa saa, pompsahtavat lantiolle ja reisiin. Tukka ohkainen, rasvoittuva ja katkeilee. Pituuskasvu pysähtynyt sinne kutosluokalle.
Miksi helkkarissa sitä muuten aikanaan toivoi, että ne menkat alkaisivat mahdollisimman aikaisin?
Tulee opiskelut ja aikuistumisen paineet. Miksi et valmistu, vakiinnu ja löydä työtä. Miksi valittu kumppani juokseekin kaikki viikonloput vain kavereidensa kanssa baarissa ja ajaa pillurallia kylän raitilla. Oksentaa aamuöisin wc:ssa niin kovaa, että herää. Missä on Ken? Entä ne glitter-bileet? Naiseuden huippu pitäisi olla käsillä, mutta ainoa mihin havahdut kuukaudesta toiseen on järkyttävät oms-oireet ja hormonien heilahtelut. Taasko ne on tulossa kysyy siippakin. Vastahan ne oli. Miten voi noi tunneheilahtelut olla tuollaisia? Noh, helppohan se on miehellä. Sitä ei kiinnosta kuin kaksi asiaa. P...u ja pullo.
Jostain kumman syystä sitä päätyy vahingossa naimisiin ja yks kaks huomaa olevansa paksuna. Raskausaika on ihanaa. Ei ole pms-oireita. Hormoniheilahteluja sitäkin enemmän. Mutta maailma on kaunis ja kerrankin hiukset ovat paksut, kiiltävät ja tuuheat. Onni on lyhytaikainen. Lopputuloksena ei ole kaunis, suurisilmäinen pellavapää vaan rääkyvä pötkäle, joka kakkii koko ajan ja valvottaa kaikki yöt läpeensä. Seuraa vuosia kestävä väsymystila. Siippa kasvattaa keskikumpua ja viihtyy yhä enemmän ja enemmän poissa kotoa. Työkiireitä. Kamala stressi. Ja kun on näitä poikain reissujakin tässä. Työmatkoja. Ymmärräthän. Oven raosta huikataan lähtiessä, että voisithan sinäkin rakas alkaa käydä jo siellä salilla. On vähän kertynyt. You know. Millä v...n ajalla? Tai voimilla?
Lapset kasvaa, aika kuluu. Nahka veltostuu. Sitä huomaa yhtäkkiä ettei sen siipan kanssa ole enää mitään yhteistä. Yksi pakollinen Kanarialle suuntautuva ulkomaanmatka kerran vuodessa. "Olisit tyytyväinen. Me sentäs käydään jossain." Naapurin Virtaset ei ikinä käy missään. Duunissa pomo ei huomaa sinua enää missään ylennyksissä. Nuoremmat, fiksummat ja vastavalmistuneet (miehet)ohittavat sinut mennen tullen. Palkankorotuksesta ei tarvitse edes haaveilla. Vapaa-aika kuluu juosten kodin, työn, kaupan ja lasten harrastusten välillä. Päivästä toiseen. Viikosta toiseen. Vuodesta toiseen.
Yhtäkkiä huomaat olevasi neljäkymmentä, yksin. Sinulla on yhtäkkiä vapaa-aikaa. Muttei rahaa, koska nuoriso kuluttaa entistä enemmän. Kaikki maksaa. Ero tuli kalliiksi.
Kärsit edelleen kamalista pms-oireista, koska kehosi huutaa viimeistä tuskaa lisääntymisen puolesta (luovuta, sen aika meni jo). Turvottaa, itkettää, tekee mieli vaan syödä herkkuja ja vituttaa kaikki. Tai siis no. Ei vituta. Vaan sehän on tätä itsesäälin, ärtymyksen ja väsymyksen sekamelskaa. Tiedättekö. Pettymyksiä toisensa perään. Perjantaita ja punkkua muovipullosta (??!!).Kuka tällaiseen angstiin edes vajosi?
Lohdutan teitä ystävät ja lukijat. Jos teitä vielä on. Etenkään tämän jälkeen. Tilanne ei ole ollenkaan näin paha. On ihanaa vaan vähän provosoida. Ja antaa palaa.
Tänään oli tällainen fiilis. Johtuu niistä helkutin pms-oireista. Naisena olo on. Ihan mahtavaa. Ja välillä vähemmän mahtavaa. Varsinkin jos tilillä on 86 euroa. Kaikki muut on siellä Kanarialla. Ainakin Facen mukaan. Minä lähden sunnuntaina Mäntsälään.
Ja ensi viikolla näen rakkaani. Se on paljon se. Se on enemmän kuin mikään muu.
Ihanaa viikonloppua Te. Sarkasmista ja itsesäälistä huolimatta. Love ya!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti