Kenen joukoissa seisot eron jälkeen? Pitääkö valita puoli? Tosi ystävien ei tarvitse sitä kysyä. Eroaminen ei tarkoita eroa ystävistä vaikka luonnollisesti tilanne muuttuu ja ystävyyskin muuttuu, varsinkin yhteisten ystävien kohdalla. On luonnollista, että muutos pelottaa. Mutta edelleen voi olla molempien ystävä, jos siltä tuntuu.
Olen itsekin joutunut pettymään toisinaan itseeni, etten ole osannut olla ystävä hädän hetkellä. Aina myöskään en ole löytänyt oikeita sanoja, ja etäisyyden otto on ollut ehkä pakokeino ahdistavalta kohtaamiselta. Kun ei tiedä miten olla, on helpompi olla ottamatta yhteyttä. Etenkin jos ei olla niin läheisiä ystäviä ja jos toista kohtaa suuri suru. Puolison kuolema, vakava sairaus, työttömyys, avioero, konkurssi. Miten niiden kanssa toimia? Usein kuitenkin riittää se, että tietää, että toisen puoleen voi kääntyä tiukan paikan tullen. Että toinen on siellä ja kuuntelee. Tai laittaa vaikka ohi mennen viestin "Miten jaksat?". Se ei tarvitse monesti muuta. Mutta monille meistä on helpompi kulkea laput silmillä, ohitse. Näkemättä ja kuulematta. Välinpitämättömänä. Jokainen elää omaa elämäänsä. Toisille se sopii. Toisille onneksi ei. Viime aikoina oman elämäni pohdinta on koetellut voimavarojani enkä välttämättä ole osannut itsekään kysyä ystäviltäni kuinka he jaksavat. Olen käpertynyt liikaa itseeni. Pyydän anteeksi, jos olen itse ollut ne laput silmillä. Mutta tiedän, että te ymmärrätte.
Olen kiitollinen siitä, että elämässäni on upeita, sielukkaita, tuntevia, kypsiä, älykkäitä ihmisiä, joita voin ystävikseni ylpeydellä kutsua. Kun on vaikeaa, heiltä tulee juuri yllämainitun kaltainen viesti. Tai he lähettävät tsemppi-terveisiä. Tai he tarttuvat luuriin vaikka istuessaan autoon ja soittavat kysyäkseen kuulumisia. Raivaavat tilaa kalenteriin sopiakseen vaikka pikaisen tapaamisen tai jopa enemmän. Tai heihin törmää hiihtoladulla juuri, kun olet ajatellut häntä. Olen niin rikas.
Elämän tienhaarassa moni asia muuttuu. Se myös karsii niin sanottuja ystäviä. Kautta rantain kuulet miten joku sinua suomii ratkaisuistasi. Kyseenalaistaa elämääsi ja päätöksiäsi. Toisaalta sekin on parempi. Tiedät kenen joukoissa hän seisoo. Pahimpia ovatkin ne "ystävät", jotka eivät sano mitään päin naamaa, mutta selän takana latelevat omia totuuksiaan. En ole koskaan osannut käsitellä heitä. On hyväkin, että sellaiset karsiutuvat. Ystävikseni pääsevät ne, joilla on "palleja" sanoa asiat minulle päin naamaa. Siihen täytyy pystyä ja ne täytyy pystyä perustelemaan. Sitä arvostan. Eriäviä mielipiteitä ja näkemyksiä saa olla. Kestän myös kritiikkiä toisin kuin moni luulee. Mutta epäoikeudenmukaisuutta ja munattomuutta en voi sietää.
Olen kuullut, että moni kyseenalaistaa ja ihmettelee miksi kirjoitan näin avoimesti tänne blogiini. Enkö ajattele kuinka tämä voi haavoittaa? Minut tuntevat tietävät, etten ole tunteeton. Todellakaan. En ole myöskään toisten ihmisten kommenteille immuuni. Totta kai ne satuttavat. Olen miettinyt paljon miten voin kirjoittaa asioita itselleni auki, ja usein hakenut myös kirjoituksille asian osaisten siunauksen. Aina en.Toisinaan minun on vain päästettävä höyryjä näin ulos, jäsentää ajatuksiani, hakea suuntaa elämälleni.
Vaikka eropäätös olisi toisen osapuolen, suru on silti yhteinen. Tämä on yksi minun tavoistani käsitellä asiaa. Pyrin siihen, etten olisi loukkaava. Vaan enemmänkin kertoisin asioista niin kuin minä ne jäsennän kuitenkin kaikella kunnioituksella. Aina voi myös tehdä valinnan ja jättää lukematta.
Jälleen kerran. Tämä on vain yhden ihmisen subjektiivinen totuus.
Tänään ylistän tätä kaunista päivää ja kiitän ystävieni. Ystäväni - kiitos, että olette olemassa. Saan teistä järjettömästi voimaa. Kuten me kaikki toisillemme sanomme, asioilla on tapana järjestyä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti