Epämukavuusalueella...

Tämä viikko on ollut poikkeuksellinen. Minut "heitettiin" viikoksi tekemään sellaista mitä olen tähän asti vain kouluttanut. Kuulostaa hullulta ja oikeastaan ihan pöljältä, mutta se on totuus. Joku on joskus sanonut, että jos et tiedä asiasta mitään, ala kouluttajaksi. Oli vähän sellainen tunne, kun reissuun tällä kertaa lähdin.


Tiesin, että minun täytyy onnistua tai jatkossa opeiltani putoaa pohja. Uskottavuus menee, jos minulla ei ole esittää mitään konkreettisia tuloksia. Kyllähän se jännitti. Mietin, että entä jos epäonnistun? Entä jos en saa mitään aikaiseksi? Kuinka voin sen jälkeen kirkkain silmin väittää jälleenmyyjillemme, että hei, tehkää te kuitenkin näin, tietäen, etten minäkään siinä onnistunut.


Niinpä valmistelin viikkoani huolellisesti. Paneuduin yhteen asiaan ja asiakaskohderyhmään (toki yhdessä tämän viikon työnantajani kanssa) ja satsasimme siihen. Se kannatti. Kun on noin lyhyt aika kyseessä ja kuitenkin asiakkaan näkökulmasta merkittävistä päätöksistä, ei voi sohia vain sinne tänne. 


Se on mahtava tunne. Kaupan klousaaminen. Siitä saa melkoiset kicksit ja se adrenaliini-ryöppy ja onnistumisen huikaiseva tunne on koukuttava. En yhtään enää ihmettele, miksi myyntityö motivoi ja innostaa tiettyjä ihmisiä ja toisaalta, jos kauppa ei käy, syö ja latistaa sen innon. Näin ja koin viikon aikana näitä molempia ääripäitä. Tunsin pitkästä aikaa ylpeyttä siitä, että uskalsin lähteä haastamaan itseäni ja mennä oman mukavuusalueeni ulkopuolelle tekemään asioita, jotka ovat kuitenkin minulle loppupeleissä varsin vieraita, ja onnistua siinä. Ylpeyttä myös siitä, että saan aidosti tätä kokemusta hyödyntäen jakaa viikon aikana omaksumiani uusia oppeja ja havaintoja meillä sisäisesti. Kaikkien tulisi tehdä tätä! Ainakin heidän, jotka ovat mukana päätöksenteossa ja jotka vaikuttavat olennaisesti siihen, mitä kentällä itse asiassa loppuasiakkaiden kanssa tapahtuu.


Oivalsin myös, että rutiinit työssä eivät pelkästään aina ole hyvä asia. Sitä monesti tekee töitään aika lailla laput silmillä ja moni havainto jää huomaamatta. Menee siitä mistä aita on matalin ja tekee vain välttämättömimmän. Kun joutuu tai pääsee tekemään jotain ihan muuta eikä ole sitä omaa rutiinia ja tuttua  turvallista ympäristöä, sitä on ihan eri lailla hereillä koko ajan. Imee itseensä tietoa, tekee havaintoja, tuntee, että oppii uusia asioita. Veri virtaa suonissa vahvemmin, kohisten ja tuntee elävänsä. Energia suorastaan pulppuilee.


Jostain syystä, kun kirjoitan tätä, minulla soi päässäni Robinin ja Elastisen yhteinen kappale "Heittäydy täysii, mitä ikinä teetkin. Elä nyt, missä ikinä meetkin. Silmissä kipinän hetki".


Juuri sellainen viikko minulla oli. Olen siitä kiitollinen. Aion jatkossakin heittäytyä täysii, mitä ikinä teenkin. Tehkää tekin niin. Käykää välillä epämukavuusalueilla, niin tiedätte mistä puhun. Rentouttavaa lauantaita!