Lasten suusta kuulee totuuden. Toisinaan se kirpaisee kovempaa kuin mikään koskaan aiemmin. Toisinaan se sulattaa sydämen välittömästi. Miksikö? Koska lapsi harvoin osaa teeskennellä tai miellyttää aikuista sanomisillaan. Se on puhdas totuus. Ainakin heidän näkökulmastaan. Niinhän totuudet ovat aina. Subjektiivisia.
Viime viikolla sain tuta mitä se lapsen tuska ja pohdinnot voivat olla. Käsittelimme eroamme lasten kanssa. Sitä ei ollut helppo kohdata. Se on suorastaan kamalaa. Kun oma lapsi kysyy sinulta "saako äiti sinua vihata?" tuntuu, että sydän käpertyy niin pieneksi, että on vaikea hengittää. En voinut vastata muuta kuin, että kaikki tunteet ovat sallittuja ja niitä saa tuntea. Niitä saa tuoda julki vaikka vihaaminen ei ratkaisekaan mitään. Mutta tunteille täytyy antaa tilaa ja yrittää keskustelemalla avata sitä mistä ne kumpuavat. En tiedä onnistuinko siinä. Totuus satuttaa. Mutta satuttaako valhe vielä enemmän?
Me aikuiset sorrumme valtavan usein valheisiin. Jätämme asioita kertomatta tai kaunistelemme niitä omien tarkoitusperiemme vuoksi. Onko sanomatta jättäminen valhetta? Vai säästämmekö siinä toisiamme? Riippuu varmasti siitä mitä jätämme kertomatta. Valkoiset valheet ovat vielä asia erikseen. Kehumme toisiamme tarkoittamatta sitä. Vääristelemme vastauksiamme, koska emme halua loukata tai välttelemme konflikteja.
Usein valehtelemme myös itsellemme. Koska totuuden käsitteleminen on rankkaa ja ne vastaukset, jotka saatamme löytää, ovat niin vaikeita käsitellä, että on helpompi valita valheellisempi, kohtaamaton vaihtoehto. Jätämme asioita käsittelemättä. Painamme ne taka-alalle ja siirrymme elämässämme eteenpäin olematta siihen valmiita. Se on itsepetosta. Lopulta se maton alle lakaistu kuona tulee pintaan. Kun pysähdymme tai meidät ajetaan nurkkaan. Totuus tavoittaa aina.
Sanotaan, että valehtelu ei kannata. Että siitä jää aina kiinni. Etenkin kun valehtelemme itsellemme. Silti totuuden katsominen silmästä silmään ei ole aina kaunista. Eikä kivutonta. Mutta loppupeleissä se on ainoa oikea tie.
Totuus ei ole koskaan valhetta. The truth is never a lie lauletaan eräässäkin laulussa.
Totuus on, että elämä voi olla toisinaan raakaa. Se ei silti tarkoita etteikö se voisi olla myös kaunista. Kivutonta en siitä lupaa, mutta elämä on silti aina suuri siunaus. Ja se kantaa - kun olemme ennen kaikkea itsellemme rehellisiä. Muu seuraa perässä. Ottakaamme mallia lapsistamme.
Sanoittakaa elämäänne rehellisesti, totuus voi kirpaista mutta se on silti parempaa kuin teeskennelty totuus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti