Tahdoin sinut maailmaani tähän, kurkotin tähtiin, toivoin
paljon ja vielä enemmän. Pieni kaunis nuppu, suukkosuu. Syliini sinut ojennettiin,
unohtui kaikki muu. Kun luoja sinut loi, sinfonia kaunein kirkkaana soi. Silkinpehmeä
posken nukka, siniset tähtisilmät, lapsi tuo pienoinen, kuin kaunein kukka. Nenässäni
tunnen yhä sen tuoksun suloisen, pienen vauvan pehmoisen. Suojelunhalua
herättävän, rakkauden välittömästi vahvana syttyvän. Kuin leijonaemo armoton,
sinua ikuisesti suojelen.
Sen näyn yhä edessäni nään, kun laiturille nyt yksin seisomaan
jään. Katselen selkämystä etääntyvää, näköä hämärtää. Kyynel yksinäinen
silmänurkasta karkaa, voi minua säälittävää parkaa. Tunnen sydämeni pakahtuvan,
en haluaisi näin tapahtuvan.
Mieli apea ja levoton, taivaskin synkän harmaa on. Rintaa
puristaa, henkeä ahdistaa, ei yksinäinen unta saa. Yön pimeydessä pelot
tuntuvat suuremmilta kuin ovatkaan – mietin, on opeteltava yksinkin sateessa
tanssimaan. Ikuista luopumista ja kaipuuta polttavaa, ilman teitä sydämeni on
vain puolillaan. Tai kallellaan kuten laulussakin sanotaan.
On annettava mennä, älä pieni lintu vielä kauaksi lennä. Otan
sinut aina siipien suojaan, äidin hellään huomaan.
Parasta mitä elämä on minulle antanut, kun se äitiyden on näin
lahjoittanut.
Vaikk´kaikki muu minulta vietäisiin, uskoisin teihin, elämänihmeisiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti