sunnuntai 2. heinäkuuta 2017

Rikkaudet ja rikkaudet sekä 10 teesiä rohkeudesta

Ensin meinasin tänään kirjoittaa niistä ihmisistä, jotka puistattavat minua eniten. Niistä, joista Elastinen laulaa "toiset on niin köyhiin, ettei niill oo muut ku rahaa...". Ylemmyydentunteesta kärsivät. He, jotka kuvittelevat olevansa parempia kuin muut ja katsovat nenän varttaan pitkin alaspäin. Asettavat itsensä jalustalle joko taloudellisen vaurauden, aseman, ulkonäön tai muun itsekeskeisesti arvostamansa piirteen vuoksi. Mutta silloin tästä tekstistä olisi tullut vaan rumaa. Minusta ne ihmiset eivät edes ansaitse palstatilaa.

Niinpä päätän nyt vaihtaa aiheen lennosta. Rohkeuteen. Ja elämän viisauksiin a la Richard Branson. Tiedätte varmasti tämän huikean ja karismaattisen Virgin lentoyhtiön perustajan ja monimiljonäärin. Joka ei katso nenänvarttaan pitkin alas. Vaan päinvastoin. Omaa rikkauksien lisäksi niitä äärimmäisiä rikkauksia. Ihmisyyttä, inhimillisyyttä, välittämistä.

Tässä ovat Bransonin 10 teesiä rohkeudesta. Jotka ovat oikeastaan muiden rikkaiden ihmisten lainauksia. Vapaasti käännettynä.

10. Menestys ei ole lopullinen päämäärä eikä epäonnistuminen ole kuolema. Rohkeus jatkaa niistäkin huolimatta on ainoa mikä merkitsee - Sir Winston Churchill.

9. Rohkea mies ei ole se, joka ei pelkää vaan se, joka voittaa sen pelon - Nelson Mandela.

8. Elämä joko kutistuu tai laajenee suhteessa yksilön rohkeuteen - Anais Nin.

7. Rohkeus löytyy odottamattomista paikoista - J.R.R. Tolkien.

6.  Seiso rohkeasti sen takana mihin uskot, vaikka seisoisit yksin - Roy T. Bennett

5. Usko että pystyt ja olet jo puolivälissä - Theodore Roosevelt

4. Luota siihen pieneen ja hiljaiseen ääneen sisälläsi, joka sanoo, että tämä saattaa onnistua - Diane Mariechild

3. Rohkeus on armoa paineen alla - Ernest Hemingway

2. Vaatii paljon rohkeutta kertoa unelmansa jollekin toiselle - Erma Bombeck

1. Uskon, että kaikkein tärkein yksittäinen tekijä itsekurin ja luovuuden lisäksi on uskaltautua uskaltamaan -  Maya Angelou

Niin se on. Rohkeaa viikkoa rakkaat. Uskaltaudutaan uskaltamaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti