Kaikki jotka hymyilevät..

...eivät ole ystäviä. En tiedä miksen opi sitä koskaan. Olen aina ollut avoin, jopa liiankin. Niin minulle ovat sanoneet ne ihmiset erityisesti, jotka ovat yrittäneet minua muuttaa. Opettaa varovaisuuteen. Olemaan enemmän sulki. Kuten kai suomalaiseen luonteeseen kuuluisikin. En osaa tai en halua muuttua. Naiiviuden ja sinisilmäisyydenkin uhalla.

Miksi se on tuomittavaa? Yksilö itsehän siinä ottaa riskin, että turpiin tulee niin että heilahtaa, jos ja kun luottaa vääriin tahoihin ja joku sitä hyväksikäyttää. Pitää joitakin ihmisiä ystävinään, jotka eivät sitä sitten loppupeleissä olekaan. Kyllähän se kirvelee, karvaasti. Avointakin ihmistä. Mutta senkin uhalla olen päättänyt, että minun suupieleni eivät valahda alassuin. Vaikka se ärsyttäisi kuinka.

Päinvastoin. Olen ehkä kaikkein eniten kiitollinen ja ylpeäkin siitä sisäänrakennetusta positiivisuudesta, joka lopulta aina vastatuulten ja puhurienkin puhaltaessa nousee sieltä esiin. Jopa uskon ihmisiin aion säilyttää. Eikä se ole teeskenneltyä. Se on minussa. Ja pysyy.

Kaiken uhallakin.

Aurinkoista viikkoa kaikille. Rakastetaan itseämme sellaisina kuin olemme <3