Siniristi-lippu liehuu salossa, Suvi-virsi soi. Kaikki ne kauniit, upeat nuoret uuden elämän kynnyksellä tuore valkolakki kutreillaan. Alkukesän sydäntä riipaisevan kaunis vihreys.
Silmänurkkia polttelee. Tässä alkukesässä ja näissä nuorissa yhdistyy jotain sanoinkuvaamattoman herkkää. Uudenalkua. Loputtomia mahdollisuuksia.
Sitä tajuaa jotain elämästä jo itse. Yli 20 vuotta on kulunut siitä, kun itse oli lakkia päähän asettamassa ja nyt seuraava sukupolvi, meistä lähtöisin oleva, on siinä samassa tilanteessa. Jossain välissä meistäkin tuli aikuisia ja elämä vei mukanaan.
Tunsin eilen useaan otteeseen sydänalassani valtaisaa kaihon sävyttämää onnentunnetta. Näin sen kuuluukin mennä. Kiitollisena sain juhlistaa kahta upeaa valmistujaa ja siinä toisen kahvipöydän ympärillä meitä oli yhä jäljellä se sama nelikko, jotka silloin aikanaan ne lakit yhdessä päähän laitoimme ja juhlimme ansaitusti koulumme päättäjäisiä. Yhden etapin saavuttamista. Siinä laseja kilistellässä pohdin, että tuliko sen jälkeen enää yhtään niin huoletonta ajanjaksoa?
Aikuisuudessa on niin paljon. Kaikkea. Ruuhkavuosissa ei ole juurikaan ehtinyt pysähtyä edes miettimään mihin tämä elämä onkaan näiden reilun kahdenkymmenen vuoden aikana meitä vienyt. Menikö se niin kuin olimme kukin haaveilleet? Saimmeko me sen mitä halusimme? Aukenivatko ne ovet, joiden tahdoimme aukeavan? Opiskelimmeko siksi miksi aikanaan halusimme?
Haikeus. Siinä on jotain viipyilevän, melankolisen kaunista. Onnentunnetta mutta luopumista. Kaikki ei aina mene niin kuin nuorena kuvittelee tai haaveilee. Ei sitä silloin edes osaa miettiä. Menee vaan. Ja elää.
Mieletöntä tässä on se, että näin keski-iän kynnyksellä, neljänkympin rajapyykin jälkeen sitä on prikulleen samassa tilanteessa kuin silloin nuorena. Yhtäkkiä sitä on taas aikaa. Lapset kasvaa ja itsenäistyy koko ajan. Omaa ja parisuhdeaikaa tulee ihan uudella tavalla lisää. Sitä ei edes huomaa kuinka salakavalasti se tapahtuu.
Nyt tajuaa senkin. Sitä on vaikka kuinka paljon oikeastaan aikaa ihan mihin vaan. Siksi miksi olisi halunnut tulla. Tai tehdä sitä mitä olisi aina halunnutkin tehdä. Mennä sinne minne on aina haaveillut menevänsä. Loputtomia mahdollisuuksia. Elämä tarjoaa niitä meille aina. Oli vuosirenkaita kaksi-, neljä- tai kuusikymmentä.
Robbie Williamsia lainatakseni " I love my life". Ihana kesä, kun olet luonamme.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti