Talo tyhjä ja pimeä on. Oven raskain mielin aukaisen. Hiljaisuutta painostavaa huokuen. Seinät ääneti huutavat ääneen.
Sen tuntee, kun se nousee. Vedet silmänurkkia kostuttaa. Rintaa ahdistaa. Sydän pieneksi pusertuu.
En jaksaisi askelta nostaa. Raput kovin jyrkät on. Miksi olenkaan näin onneton.
Tiedän, ei pimeys minua kokonaan nielaise. Tänään en vain muuta halua, kuin kadota maailmaltani tältä. Unohtua pois elämältä.
En tahdo puhua. En ketään tavata. Rauhaan minut jättäkää. Nuolen haavani yksin.
Miksi sattuukaan se näin. Yksinäisyys viheliäinen. Suru kalpea kunniavieraaksi taas saapui, kun muistojen valtaan jäin. Erota ei voi ilman pimeyttä, joka aika ajoin yhä ylle laskeutuu.
Miksi toiset onnistuu, toiset ei. Sitä kukaan ei ennustaa voi.
Jos jotain opiksi muille sanoisin, omasta elämästäni kertoisin. Sydän erkaantunut yksin kylmenee. Toista rinnalleen se tarvitsee. Huolta pitäen, toista vaalien. Hälle hyvää toivoen. Kiertokulun lailla takaisin palautuen.
Rakkaat lapseni tähän maailmaan synnytin, ja nyt maailmaan ääriin heidät lähetin. Ilman minua nyt lähdette matkalle tälle, tänään olen katkera elämälle. Tuntuu ettei kukaan toinen tätä mustuutta ymmärtää voi, kun sydän haikeita säveliä vain soi. Ilman teitä ei joulu minulle tulla voi.
Äidillä on ikävä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti