Mietin kaksi kertaa kirjoitanko teille tämän viikon alhosta ja kuopista vielä lisää joihin vajosin. Tai edelleen jatkuvasta sairaudestani, aamuyön valvotuista tunneista täynnä ahdistusta milloin raha-asioista, milloin kaukana matkalla olevasta pienestä tyttärestäni, joka on ollut kuumeen kourissa ja jonka pelkäsin kuivuvan. Tai siitä ahdistuksesta, joka aiheutuu, kun puhelimeni tänä aamuna hajosi enkä saanut yhteyttä heihin tai kehenkään muuhunkaan. Tai hotellin toimimattomasta nettiyhteydestä, joka takasi sen etten päässyt sähköpostilla tai Messengerilläkään laittamaan viestiä, en heille tai muillekaan. Mutta en kirjoita.
Koska loppu hyvin, kaikki hyvin. Tytär voi jo paremmin, ystävällinen respan henkilökunta auttoi hädässä ja sain lainata heidän konettaan, puhelin saatiin korjattua ja sain kurottua aikatauluni kiinni. Ehdin kuin ehdinkin junaan. Jäi vielä kokonaiset 6 minuuttia aikaa. Sain jopa suksipussit ängettyä kyytiin. No more worries. Enää ei ole kuin tämä helkatin flunssa, jonka soisi loppuvan, mutta rehellisyyden nimissä sekään ei tunnu enää miltään. Olenhan ehtinyt tällä viikolla jo todistaa erään miehen kuolemankin lennon aikana, jolla itsekin olin. Juu, tiedän. Joskus oma elämänikin kaikkine juonenkäänteineen tuntuu uskomattomalta jopa minusta itsestäni.
Sen sijaan kirjoitan siitä mistä eilen illalla juuri ennen nukahtamistani luin ja johon on pakko tarttua. Koska lukemani jäi suorastaan säkenöimään jonnekin hermojeni juuriin. Se oli joku vanha naistenlehti ja liekö kovin tieteellistä tutkimusta sisältävä mutta so what. Teksti käsitteli naisen seksuaalisuutta. Totuus on, että naisen seksuaalisuus ja halu ovat yhä tabuja.
Lehdessä oli annettu esimerkkejä. Vaikka siitä, että jos nainen on hakemassa vakavaa seurustelusuhdetta ja kumppania, niin nainen ei saa "antaa" ekoilla treffeillä. Oikeasti? Mutta mies saa, jos siltä tuntuu? Entä jos mieskin on hakemassa vakavaa suhdetta? Millaisen kuvan mies itsestään antaa, jos vaikka kemiat kohtaa niin hyvin, molempia osapuolia haluttaa ja antaudutaan yteisiin nautintoihin, niin entä sitten vaikka kyseessä olisi ensimmäiset treffit. Pilaako se nyt kaikki chanssit suhteen onnistumiselle?
Tähän liittyen oli tehty kyselytutkimuskin. 63% miehistä oli "saanut" ekoilla treffeillä, kun vastaavasti naisista vain 45% oli "antanut". Eikö nainenkin myös saa silloin jotain ja mies anna? Miten ihmeessä tämä asetelma on aina näin päin? Ja selittyykö naisten alhaisempi luku sievistelyllä? Me emme kehtaa itsellemmekään tunnustaa "antaneemme" ekoilla treffeillä, koska sitä pidetään niin lunttumaisena. Oikeasti eräskin ihan mielestäni järkevä naispuolinen seksuaali- ja parisuhdeterapeutti totesi tässä yhteydessä, että kyllä hän ainakin pidättäytyisi seksistä seurustelun ensimmäisillä tapaamiskerroilla halutessaan antaa itsestään vakavasti otettavamman kuvan. Aha.
Toinen esimerkki. Vaikka nelikymppinen, eronnut, sinkkunainen. Tietää ja tuntee itsensä, tarpeensa ja on oman seksuaalisuutensa kanssa sinut. Ei etsi vakavaa suhdetta, mutta tarpeita läheisyysvajeen tyydyttämiselle on eli suomeksi haluttaa. Mutta entä jos sitten vaan "pokaa" jonkun miehen baarista ja lähtee tämän kanssa kotiin. Ja tekee sitä useamminkin kuin vain kerran elämässä, kun kaipa niitä haluja esiintyy siinä samassa frekvenssissä kuin miehelläkin. Kyllähän tämä nainen kevytkenkäiseksi jopa "helpoksi" tai tyrkyksi ristitään. Eikö? Jopa meidän kanssasisarten silmissä?
Entä edelleen sitkeästi istuva ajatus, että miehen täytyy saada saalistaa naista. Antautuva nainen, liian helppo tapaus ei kiihota urosta. Naaraan täytyykin pistää vähän hanttiin. Olla vähän saavuttamaton, niin rakastelukin on palkitsevampaa. Häh? En ole koskaan ymmärtänyt tätä. Miksi helkatissa sitten pitkässä parisuhteessa tuntuu ainakin tuntemani miehet itkevän aina sitä, että kun makuuhuoneessa on niin niukkaa ja hiljaista? Jos nainen haluaa, se on siltikin väärin. Ei kiinnosta miestä. Mutta kuitenkin pitäisi haluta. Tai olla ainakin silloin valmis siihen, kun uros haluaa leikkiä. Yrittäkää nyt hyvät miehet päättää kumpiko on parempi. Haluava vai haluton nainen..Vai onko niin, että naisen pitää vaan teeskennellä vaikeasti saavutettavaa? Mutta olla kuitenkin halukas. Näyttämättä sitä ainakaan heti. Yritän pitää mielessä.
En ymmärrä lainkaan sitä, että näin 2010-luvullakin yhä mietitään, että miehen ja naisen välillä pitäisi olla eroja siinä miten me luokittelemme toisiamme seksuaalisuutemme tai halujemme osalta. Miten vanhanaikaista!
Faktaa on, että seksuaalisuudessamme ja sen toteutumisessa on eroja. Esimerkiksi naisen ja miehen orgasmit ovat erilaisia. Nainen hyvinkin usein on kykenevä saamaan useita orgasmeja rakastelun aikana eli naisen orgasmi on moniorgastinen ja energisoiva, kun taas miehillä se on aika harvinaislaatuista joskaan ei mahdotonta. Tai entä koko halun muodostuminen? Olen aina sanonut, että niin kauan kun mies viettelee naisen aivoja, ei ole mitään ongelmaa parisuhteessa. Läheisyyttä ja seksiä riittää. Eikä siihen tarvita kuin arvostuksen ja huomion osoittamista, läheisyyttä muutenkin kuin vain tarpeiden tyydyttämistä varten. Kumppanuutta. Sen jälkeen loppu on helppoa ja lopputuloksesta ei erota kumpiko oikeastaan vietteli toisen. Mies vai nainen.
Miehelle monesti tuntuu haluja ohjaavan se, että alakerran asukki on hereillä. Otetaan esikeriksi vaikkapa aamuerektio, jolla sinällään ei ole mitään tekemistä välttämättä seksuaalisen kiihottumisen kanssa. Vaan sen tarkoitus on pitää penis kunnossa ja paisuvaiskudos pumppaa siittimeen hapekasta verta, jotta toimintavalmius säilyy. Mitä tekee mies, kun aamulla herätessään havaitsee "stondiksen"? Hän alkaakin haluta. Ihan vain siksi, kun voi ja tilanne mahdollistaa sen. Huikeaa. Me naisetkin tarvitsisimme oman aamustondiksen. Siitä olen vähän kade. Joku toiminto, joka tapahtuu joka päivä halusimme tai emme, muistuttaisi meitä haluamaan. Ei huono. Onneksi me naiset hyödymme siitä joskus itsekin. Vaikkei aina aamuisin edes haluttaisi.
Mutta palatakseni alkulähteille. Meidän naistenko pitäisi edelleenkin olla jotain mitä emme ole tai päinvastoin. Ettemme saisi olla halujemme kanssa sinut kuten miehet? Vaan, että pelkonamme on, jos käyttäydymme kuten miehet ovat satoja tai tuhansia vuosia käyttäytyneet, meidät leimataan. Luntuiksi, helpoiksi, kevytkenkäisiksi. Meiltä menee maine. Miehellä vastaavissa esimerkeissä se vaan lisääntyy.
Mä olen kuulkaas liberaali 2010-luvun nainen, jonka seksuaalisuus on tutkimustenkin mukaan nyt parhaimmillaan näin nelikymppisenä ja uskallan sanoa ääneen ihan suoraan, jos haluan tai jos en halua. Pääasia, että se mitä tapahtuukin kahden ihmisen välillä perustuu puhtaasti molempia osapuolia tyydyttävään yhteispeliin. Saalistettuna tai saalistajana. Tai vaikka vuorotellen.
Ja lohdutuksen sanana. Ekoilla treffeilläkin voi saada aikaiseksi ihan vakavaakin parisuhdetta vaikka olisi peittoa heiluteltu.
Pus. Kyllä se tästä. Nautitaan viikonlopusta. Täysin rinnoin. Puhelinkin taas toimii.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti