Aamu alkoi mainiosti. Lenkille pitkästä aikaa kirpeään ja sumuiseen syysaamuun. Nukkunut aika hyvin, kroppa heräilee. Reilu puolen tunnin lenkki ja olo on kuin uudesti syntynyt.
Missä vaiheessa se sitten alkaa kääntyä ärtymyksen puolelle? Miksi jokin yksittäinen viesti ja tilanne keikauttaa kaiken ketutuksen puolelle? Jotain vanhaa kertymäähän siellä täytyy olla. Väsymystä, stressiä, nälkää, alkavat PMS-oireet (niitä on hyvä syyttää aina kun kilahtaa oikein kunnolla). Kaikkien yhdistelmä. Oivallinen cocktail..
Negatiivisten viestien lisäksi saan erään tietokonejärjestelmän solmuun ja tuhottua myös kollegan tunnukset sinne. Turhautumista, suoranaista vittuilua sähköpostissa, mielen pahoittamista. Tunnen olevani ihan turha ja hyödytön. Kaikkien tiellä ja inhoama.
Noh - kollegahan ei voi tietää, että tänään juuri huumorintajuni on kateissa ja kaikki alkaa itkettää (??!!). Kirotut hormonit. Miesvaltaisessa työyhteisössä on vaan oltava kova ja purtava huuleen vaikka tekisi mieli lähteä vaan kotiin.
Iloitsen (turhaan) etukäteen, että näen tyttäriäni edes hetken harrastuskyyditysten välissä vaikka onkin isä-viikko. Kumpikin on yrmeä eikä lainkaan ilahtunut. Vanhempi soittaa suutaan. Kyynel vierähtää poskelleni. Tämäkin vielä. Edes tyttäreni eivät ilahdu näkemisestäni. En saa edes halausta vaikka minulla on ollut niin ikävä heitä. Prkl. Tätä kirjoittaessani täällä lentokoneessakin minua alkaa itkettää. Hitto. Vieruskaveri ihmettelee miksi niiskutan. Taitaa olla flunssa tulossa soperran. Nainen vieressäni taitaa ymmärtää. Ainakin hän katsoo minua säälivästi. Tekisi mieli halata häntä ja parkua hänen olkaa vasten, että elämäni on aika stressaavaa just nyt. Ja hieman yksinäistä.
Illalla puran kiukkuani täysin osattomalle ihmiselle. Hänenkin iltansa menee pieleen. Vielä suurempi mielipaha valtaa oloni. En pysty pukemaan sanoiksi miksi olen tällainen. Vaikka olen saanut jo ruokaakin. Liikaa kaikkea.
Sateessa ja pimeässä yksin purettu juhlateltta (heitin muuten ne kaikki pressut vaan mytyssä varastoon ja siellä ne odottavat iloisesti kuivumistaan), lapsen täi-hässäkkä, sakkolappu (ihan omaa huolimattomuutta aiheutettu; sekin vituttaa), harrastuskyytien järjestely, tämän päiväinen työmatka, joka tuottaa harmaita hiuksia (miten selviän). No niin.
Kun mielen möröt pukee sanoiksi ja lauseiksi eivät ne niin isoilta enää tunnukaan.
Saan anteeksipyynnön kollegalta meilitse.
Pyydän anteeksi omaa kiukuttelua ystävältäni.
Lapsellani ei ole täitä.
Kyllä tää tästä. Jälleen kerran. Anteeksi, että purin teillekin tätä turhautumista.
Hymyilen vieressä istuvalle naiselle. Hän miettii varmaan onkohan lääkitykseni kunnossa. On se.
Laskeuduimme juuri Maarianhaminaan. Jag ska handla allt. Trevlig dag för alla 😊
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti