Niin. Jollakin otsikkoa lukiessa voi tulla heti ensimmäisenä seksi mieleen (onneksi olkoon teille), mutta käsi sydämellä. Kenelle tuli ensimmäiseksi ruoka mieleen?
Täällä nousi yksi...
Oikeastaan tuon otsikon nimeksi pitäisi laittaa Nainen - mielipuoli. Kuulun siihen kategoriaan - etenkin, jos en saa ruokaa säännöllisesti. Joskus kun olen lukenut traagisia otsikoita "nainen tappoi pikaistuksissaan..." olen rehellisesti miettinyt kärsiiköhän tuo kyseinenkin She-wolf samasta syndroomasta kuin minä eli alhaisesta verensokerista. Nimittäin (mieheni voi todistaa...ja moni ystävänikin), saatan muuttua hetkessä lempeästä ja iloisesta tyypistä riitaa haastavaksi, erittäin ärtyneeksi ja helposti syttyväksi räyhääjäksi. Silloin Snickers-mainoksen Joan Collins ei ole mitään verrattuna meikäläiseen. Se on aidosti pelottavaa jopa itselle. Olen myös sokeri-riippuvainen. Tutkitusti sokeri addiktoi ihmisiä samalla tavoin kuin muut opiaatit eli ns. kovat huumeet kuten heroiini, morfiini ja muut opium-pohjaiset johdannaiset. Niinpä olen nyt vieroituksessa...Ihan perhesyiden vuoksi ;)
Onneksi tässä mielihalu- ja mielialan vaihtelu- symbioosissa ikä tekee tehtävänsä ja tuo kokemuksen syvää rintaääntä aiheeseen. Olen oppinut tuntemaan itseäni ja kroppaani paremmin. Tietää jo millä tasaa päivittäistä verensokerin heittelyä eikä sorru iltapäivän kahvipullaan vaan on varannut itselleen terveellisemmät välipalat kuten hedelmiä, rahkapurkin tai proteiinipatukan. Oikeasti - olen kuin pikkulapsi retkelle lähdössä, jos kurkkaa käsilaukkuuni. Siellä on aamupäivän eväs ja iltapäivän välipala kauniisti sulassa sovussa. Ja niin kiire ei päivän aikana saa olla, että jomman kumman unohtaa...Sillä on seuraamukset. En halua jonain päivänä päätyä yllämainitun kaltaisiin otikoihin.
Rakas mieheni on oppinut tämän myös kantapään kautta. Minulta ei kannata kysyä mitään (eikä myöskään sanoa yhtään mitään), jos satun joskus tulemaan nälkäisenä töistä kotiin. Auta armias, jos olen erehtynyt menemään salille tai jumppaan suoraan töistä ja unohtanut palautusjuoman kotiin. Silloin sopii toivoa, että ruoka on jo lautasella valmiina eikä kumpikaan lapsistanikaan päätä juuri silloin heittäytyä hankalaksi. Mikään ei ole rumempaa kuin kaikki perheemme neitokaiset yhtä aikaa nälissään ja ruoan valmistumiseen menee vielä aikaa...Tällöin kyllä naapuritkin kuulevat sen ja luulevat varmasti, että meillä vähintäänkin tapetaan sitä ruoaksi aiottua vasta pöytään. Luojan kiitos asumme nykyään metsän reunassa omakotitalossa jolloin lähinaapureiden ei tarvitse kärsiä tästä metelistä. Muistan vuosi sitten, kun muutimme ja jouduimme "asunnottomiksi" reiluksi viideksi viikoksi. Ystäväni ihana mies lainasi kotiaan, vanhaa 50-luvun kerrostaloasuntoaan meille mutta unohti mainita, että siellä on aika heikohko äänieristys. Valehtelematta saimme ensimmäisen "kurinpalautuslapun" neljäntenä aamuna eikä sen teksti mieltä ylentänyt "nyt se vitun metelöinti seis" -lauseineen. No opimme läksymme ja aloimme syömään myös tuhtia iltapalaa, jotta se kantaa aamuun asti...
Niin, ne mielihalut. Kaikki me naiset tiedämme, kun kuukautisemme lähestyvät. Osalla turpoaa vatsa, pinna kiristyy, itkuherkkyys lisääntyy, mutta aika monella myös mielihalut kasvavat eivätkä ne useinkaan liity siihen seksiin myöskään tässä asiassa. Vuosien saatossa olen oppinut, että kun minun alkaa tehdä mieli rasvaista ruokaa vaikka hampurilaista ja ranskalaisia tai kunnon pihviateriaa, niin menkkani ovat alkamassa likipitäen n. 72h kuluessa. Ja sitähän sitten kestää. Niitä mielitekoja. Vähintään viikon. Ehdottomasti nainen tarvitsee tuolloin sokeria - eli mielellään tapauksessani irtokarkkeja tai suklaata. Tai ison jäätelöannoksen suklaakastikkeella, nam. Narkomaani mikä narkomaani. Olen yrittänyt kysyä keholtani miksi et luovuta jo? Unohda ne sokerit!! Nehän vain pahentavat sekä kuukautisoireita että olotilaa ja ikävä kyllä - lisäävät verensokerin heilahteluja. Miten pystyisi tätä taistelua voittamaan, kun aivokeskuksemme ja impulssimme ovat niin vahvoja? Olen sitä mieltä, että kroppani vaan luulee, että sen täytyy jälleen kerran varautua tässä tapauksessa pahimpaan eli raskaaksi tuloon ja niinpä se alkaa hamuta elimistöön ylimääräistä energiaa ettei vaan jäisi ilman. Joutuisi luopumaan muutamasta grammasta, voi parkaa. Aivan kuin kuihtuisin pois parissa päivässä. Olen yrittänyt tätä kropalleni kertoa, mutta ei. Oppi ei mene perille. Sama toimii myös silloin, jos on treenannut oikein kovaa ja ehkä saanut muutaman kalorin kulutettua enemmän kuin on syönyt. Mitä tekee elimistöni? Haluaa ja himoitsee hullun paljon rasvaa. Nams nams, mums mums. Sipsejä, tai voikkuleipiä - mitä enemmän täytettä ja kerroksia, sitä parempi! Nälkähän on ihana tunne ja sen valtaan pääsee parhaiten treenaamalla paljon, mutta on se vaan pirun hankalaa se optimaalinen ruokailu sen ohella. Miten syödä terveellisesti, monipuolisesti, riittävästi ja hyvin jottei näitä mielihaluja tulisi. Tässä on vielä oppimista...Nelikymppinenkään ei ole vielä valmis, hah.
Mutta silti on niin ihanaa olla nainen mielihalujen kera tai ilman. Mahtavaa sikäli, että kehomme yhä kerran kuukaudessa luulee, että se pääsee täyttämään biologisen tehtävänsä vaikka "toinen munasarjasi lienee kyllä jo sammuttanut valonsa" kuten eräs ihana gynekologini totesi jo kolme vuotta sitten. Mahtavaa myös siksi, että meillä on hyvä syy antaa toisinaan mielihaluillemme valta - räyhäämisenkin riskillä. Olisihan se nyt pirun tylsääkin, jos aina olisi vaan tasaista ja rauhallista..Niinpä hyvällä omallatunnolla joskus voi unohtaa ne terveelliset eväät kotiin ja napata se Snickers-patukka huuleen. Joan Collins on kuitenkin upea nainen ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti