Kirottu, rakastettu, vihattu, paljon hyvää ja äärimmäisen paljon huonoakin tuonut naamakirja. Kuten tietänette, olen aktiivinen Facebook-päivittäjä. Jaan linkkejä, postaan asioita - niin hyviä kuin huonojakin. En juurikaan suodattele vaan latasen avoimesti asiani ulos, jos siltä tuntuu. En myöskään mieti kenelle mitäkin voin jakaa tai ole jaotellut ystäviäni eri ryhmiin. Pitäisiköhän? Varmasti ärsytän osaa ihmisistä. Miksi pitää nyt tästäkin kertoa koko maailmalle? Tai aina kaivaa se luuri esiin, kun jossain päin liikkuu? Arvatkaa kuinka helppo "maalitaulu" olen Facebook-kriitikolle?
Tuolle henkilölle, joka kokee olevansa ylempänä kuin minä; heikko, some-addikti, joka jaan asioitani muille. Henkilölle, joka tuntuu tietävän asioistani valtavan paljon, mutta koskaan itse ei jaa mitään - tai jaa ainakaan sitä minulle. Minut on blokattu ulos. En kuulu hänen status-ihmisiinsä. Entä sitten? Nykyisin on muuten äärimmäisen helppo suodattaa ihmisiä pois keitä ei halua seurata...
Olen miettinyt pääni puhki miksi tuo henkilö on yleensä a) Facebookissa b) ystäväni siellä? Onko hän kuin tirkistelijä, joka saa tyydytystä siitä, että näkee muttei tule nähdyksi? Vai onko hänellä ystävät jaettu eri siiloihin ja osalle hän jakaa jotain, osalle jotain muuta ja toisille ei mitään? Tai todellakin valikoiden suodattaa ketä haluaa seurata ja ketä ei. Onhan se tietysti upeaa olla jonkun ystävä, mutta silti ulos-suodatettu. Vai onko elämä niin kiireistä, että omalle seinälle halutaan näkyviin vain niiden kaikkein tärkeimpien ystävien julkaisut? Ajatuksena heitän, jos nuo suodatukset tulisivat ystävistäsi julki ja saisit selville, että olet ulos-suodatettu, niin tuntuisiko hyvältä? En minäkään usko.
Rehdimpiä ovat mielestäni ne, jotka eivät ystävä-pyyntöä edes hyväksy, jos eivät halua esimerkiksi asiakkaitaan tai muuten vaan hyvän päivän tuttaviaan kavereikseen. Haluavat pitää Facebookin vain läheisimpien kanavana. Ymmärrän sen täysin enkä loukkaannu siitä. Mutta ymmärrykseni ei aivan yllä koskemaan näitä ns. ystäviäni, jotka jopa itse ovat saattaneet minua friend requestillaan lähestyä, mutta sitten yhteydenpito ja asioiden jakaminen jäävät siihen. Miksi ylipäätään sitten kavereiksi pyydetään? Onko tuolloin tarkoituksena vain näyttää muille, kuinka monen henkilön kanssa on kaveri? Onko se nykyisin omaa statusarvoa nostattava asia?
Kyllä. Facebook ihastuttaa ja vihastuttaa minuakin. Ihastuttaa sikäli, että tässä hektisessä elämänvaiheessa pystyn edes näennäisesti seuraamaan minulle tärkeiden ihmisten arkisia elämänvaiheita, jakamaan omia asioitani heidän kanssaan, kommunikoimaan eri ryhmissä, seuraamaan aikaani. Kun se tapahtuu rehellisesti, kaunistelematta, kehuskelematta, totuutta vääristelemättä. Tiedämme varmasti kaikki näitä päivittäjiä, joiden elämässä kaikki on aina yhtä juhlaa; lapset tuovat pelkkää gloriaa niin koulusta kuin harrastuksistakin, mies huomioi kukilla ja upeilla yllätysmatkoilla rakkaudenjulistuksia unohtamatta, itse on täydellinen äiti & ehtivä - koti on aina puunattu katosta lattiaan, 2h jumppatuokio juuri takana, gourmet-tason ruoka katettu esille arkenakin ja siinä sivussa hoidettu vaativia työtehtäviä ja hoidettu parisuhdetta. Niin, ymmärrän, että se joissakin herättää kateutta - itsessäni vain säälinsekaisia tunteita, sillä kenenkään arki ei ole pelkkää ruusuilla tanssimista ja jos sellaisen kuvan haluaa luoda, niin ehkä se on juuri sitä mitä tämä henkilö janoaa ja kaipaa? Elämä voi olla niin tyhjää ja tylsää, että Facebookista haetaan arjen kestämiselle vastapainoa? Tai halutaankin herättää kateutta?
Facebookin luonne on toki myös tänä päivänä sellainen, että sinne ei mielellään halua jakaa mitään negatiivista tai oman elämänsä vastaoinkäymisiä. Saa pian ruikuttajan leiman otsaansa eikä ainakaan saa niin paljon peukutuksia kuin arjen sankaruutta hehkuttava postaus. Ai puhunko kokemuksen syvällä rintaäänellä? kyllä vain. Olen jopa provokatiivisesti seurannut erilaisten päivitysteni saldoa ja aika hiljaista on usein ollut, jos päivitys on hiukkasenkin negatiivinen tai vain hyvin arkirealistinen. Onko Facebook siis enemmänkin pakopaikka arjen ankeudesta? Senkö vuoksi minäkin aamun valjetessa ja silmien auetessa ensimmäiseksi klikkaan tuota koukuttavaa sinistä ikonia puhelimeni näytöllä?
Maailma on edessäni. Niin suuremmassa kuvassa kuin pienoiskoossakin. Tiedän mitä ystäväni 600km:n päässä on jo ehtinyt tehdä tai mitä sukulaiseni ovat puuhailleet maailman toisella laidalla minun nukkuessani Tiedän mikä puhuttaa, mikä koskettaa, mikä suututtaa - jopa maailmanlaajuisesti ja tiedän tämän lähes reaaliajassa. Se koukuttaa. Mutta tätä mahtia käytetään myös väärin. Olen itsekin osallistunut jakamaan väärää tai jopa täysin valheellista tietoa naiivissa uskossani, että voin luottaa ko. tietolähteeseen tai henkilöön, jolta se on alun perin liikkeelle lähtenyt. Raha ohjaa, osaa hetkellisenkin kuuluisuuden vahva imu. Tämä täytyisi aina muistaa, kun luomme tykkäyksillämme ja jaoillamme joistakin kuuluisuuksia ja toisia vastavuoroisesti kritisoimme, jopa lyttäämme vahvastikin.
Facebook. Parhaimmillasi olet juuri sellaisena kuin olet. Ilman teeskentelyä, rehellisenä, avoimena. Kun menee huonommin, kerro se. Kun on aihetta juhlaan, saat jakaa sen. Olemme silloin aidosti onnellisia puolestasi ja peukutamme vilpittömästi. Teeskentelijöille sanomme: "Totuus tulee ennemmin tai myöhemmin julki." Kateellisille sanomme: "Katso itseäsi ja mieti miksi kadehdit ja mitä voit tehdä itse sen eteen. Käännä kateus voitoksesi." Kriitikoille sanomme:" Maailmaa saa tarkastella kriittisin silmin, mutta jos et koskaan anna, et voi saada". Laita hyvä kiertämään ja niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan. Ole avoin, tunne armoa ja hyväksy - maailma ei ole mustavalkoinen, siinä on paljon harmaansävyjäkin. Olet rakas. Minä voin muuttua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti