No niin. Tästä se alkaa.
Miksi ihmeessä? Kun ihminen tulee tiettyyn ikään, niin mitä ilmeisimmin se itsensä analysointi ja ilmaisun pakottava tarve vaan kumpuaa ulos. Sitä ei voi vastustaa. Pakko tehdä asialle jotain. Tartun haasteeseen ja tulen tänne blogi-maailmaan. Se on minulle aivan vieras, uusi ja niin kutkuttava. Totta kai olen seurannut usean upean kirjoittajan säkenöivän älykästä teksti-ilakointia ja kateutta tuntien mitätöinyt omia kykyjäni. En enää. 12-vuotiasta esiteiniäni nasaalilla lainatakseni: "ihan sama". Niin onkin. Mitä sitten etten yllä Tuomas Enbusken, Maaret Kallion tai Sami Minkkisen tasolle. Ketä se oikeastaan kiinnostaa? Olen ensi vuonna 40v. Yksi selkeä hyöty iästä on. Lakkaa välittämästä mitä muut sanovat tai ajattelevat. Noh, ainakin useimmiten.
Keski-ikäistymisessä on myös muuta hyvää. Huomaa itsessään uudenlaista seestymistä ja mielenrauhaa (joka tosin kaikkoaa ainakin kerran kuukaudessa n. viikoksi, kun kaikki on huonosti, naama kukkii kuin murrosiässä, tekisi mieli kuristaa kaikki läheiset eikä kukaan ymmärrä miksi äiti taas riehuu)..
Tietää mitä tahtoo. No joskus tulee houkutuksia eteen. Kun 20-kymppinen nuori kundi lähestyy ravintolassa ja ehdottaa, että lähtisit häntä "opettamaan", niin hetkeksi saatat unohtaa todellisuuden, kunnes kuulet millä vuosikymmenellä hän on syntynyt (90-luvulla??!!) ja tajuat, että voisit melkeinpä olla hänen äitinsä..Kun ravintola-illan jälkeen kellahdat oman, ah niin tutun, rakkaasi viereen olet kuitenkin erittäin iloinen siitä, että jälleen kerran oma kypsyytesi ja varmuutesi veivät voiton. Sillä loppujen lopuksi parasta tässä iässä on se, että rinnalla on joku, joka on tuntenut sinut jo lähes puolet eletystä elämästäsi. Vaikkei se aina todellakaan ole ollut yhtä ruusuilla tanssimista, niin mitä tuon historian eteen ei olisi valmis tekemään ja uhraamaan? Jos se vaatii vakio-rutinoituneen 7,5minuuttisen kerran viikossa, jotta parisuhde taas "kukoistaa" ja etääntyminen on estetty, niin kyllähän sen on valmis myöntymään. Vaikka Ensitreffit alttarilla tai Temptation Island jäisikin hieman kesken. Tai noh. Ei ne jää kesken, koska sitä 7,5minuuttiakaan ei voi enää harjoittaa kuin joko hyvin aikaisin lauantai-aamulla (kun kouluikäiset lapset vielä kuorsaa) tai niin myöhään illalla, että ei ole aamulla enää ihan varma tapahtuiko sitä sittenkään. Uni korjaa todellakin satoaan. Ja päihittää niin monta aiemmin houkuttavaa rientoa. Mieluummin kunnon yöunet kuin kaksi-kolme päivää kestävä krapula. Ei herran jestas. Eihän kukaan sellaista ehdi enää edes harrastaa. Pitää ehtiä naisten kanssa lauantai-aamun pilatekseen, sieltä sieni-/marjametsään, viedä lapset harrastuksiin, käydä kaupassa, tehdä perheelle ruokaa, pestä siinä sivussa pari koneellista pyykkiä/ikkunoita/mattoja/lattioita - you name it. Milloin tästä tuli tällaista hirveää suorittamista?
Ei sen puoleen. Parhaimmat kicksit todellakin tänä kesänä sain siitä, että osuin eräänä lauantai-aamuna täysin korkkaamattomaan vadelmapuskaan, joka notkui noita supertäydellisiä mollukoita. Ehdinpäs! Ja sainpas säilöttyä nuo kaikki niin tärkeät vitamiinit ja antioksidantit, flavonoidit ja mitä me nyt tarvitaankaan ennen kuin naapurin vanhemmat rouvat ehtivät samoille apajille.
Kyllä. Keski-ikä lähestyy kohisten. Mutta JVG:tä lainatakseni:" kaikkee mä oon kuullu, hulluks mua on luultu, mutta ei mun pleksit ihan pienest huurru". Kyllä täällä tarkenee.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti